Kolmasosa opettajista pelkää tekoälyn vaikutuksia oppimiseen

12.8.2026 07:50:00 EEST | Kopiosto | Tiedote

Jaa

Opettajat käyttävät tekoälyä työssään yli kaksinkertaisesti viime vuoteen verrattuna, osoittaa Kopioston selvitys. Samaan aikaan he suhtautuvat varauksella tekoälyn vaikutuksiin oppimiseen. Koulujen alkaessa kysymys ei enää ole siitä, käytetäänkö tekoälyä opetuksessa, vaan millä säännöillä, millaisella osaamisella ja millaisia aineistoja hyödyntäen sitä käytetään.

Tekoälyn käyttö opetuksessa on yleistynyt nopeasti. Kopioston tekemän kyselyn mukaan vuonna 2026 lähes puolet oppilaitossektorilla työskentelevistä vastaajista oli käyttänyt tekoälytyökalua tekstin, kuvan tai nuottien tuottamiseen viimeisen viikon aikana. Vuonna 2025 näin toimi vain viidesosa.

Myös säännöllinen käyttö on kasvanut. Vuonna 2026 neljäsosa vastaajista kertoi tuottavansa tekoälyllä tekstiä, kuvia tai nuotteja ainakin muutaman kerran viikossa. Vuotta aiemmin näin vastasi alle kymmenesosa.

Samaan aikaan osuus niistä, jotka eivät käytä koskaan tekoälyä tällaiseen sisällöntuotantoon on vähentynyt 43 prosentista 23 prosenttiin.  

”Tekoäly ei ole enää opetuksen tulevaisuuden ilmiö, vaan tämän päivän työväline. Se näkyy jo opettajien arjessa ideoinnissa, kääntämisessä, tiivistämisessä ja erilaisten materiaalien valmistelussa”, sanoo Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela.

Puolet opettajista uskoo lisäävänsä tekoälyn käyttöä

Tekoälyn käytön nopea yleistyminen ei tarkoita varauksetonta luottamusta. Kopioston selvityksessä noin kolmasosa vastaajista näkee, että tekoälyllä on tulevaisuudessa kielteisiä vaikutuksia oppimiseen. Myönteisinä vaikutukset näkee 16 prosenttia vastaajista.

Lähes puolet vastaajista uskoo kuitenkin käyttävänsä tekoälyä tulevaisuudessa nykyistä enemmän tai paljon enemmän.

”Opettajien viesti on kaksijakoinen: tekoälyä käytetään yhä enemmän, mutta sen vaikutuksia oppiseen pohditaan kriittisesti”, Salmela kiteyttää.

Tekoälylle syötetään toisten tekemää, julkaistua aineistoa

Selvitys nostaa myös esiin, että tekoälytyökaluihin syötetään toisten tekemiä ja julkaistuja aineistoja. Vastaajista 13 prosenttia oli ladannut tai kopioinut tällaista materiaalia tekoälytyökaluun viimeisen viikon aikana. Yleisimmin tekoälyyn syötettyjä aineistoja olivat tieteelliset artikkelit, kuvat, tietokirjat ja tietotekstit, oppimateriaalit sekä lehtiartikkelit.

Tekoälyä käytettiin näiden aineistojen pohjalta erityisesti tiivistelmien, helpompien versioiden, käännösten, tehtävien ja kokeiden tekemiseen. Suurin osa vastaajista kertoi muokkaavansa tekoälyn tuotosta ennen sen käyttämistä. Noin puolet jakoi tuotoksen omalle opetusryhmälleen.

Tekoälyn vastuullinen käyttö edellyttää tekijänoikeuslupia ja selkeitä ohjeita

Kopioston mukaan tekoälyn käytön yleistyminen tekee entistä tärkeämmäksi sen, että opettajilla ja oppilaitoksilla on käytössään selkeät ohjeet siitä, miten julkaistuja aineistoja saa käyttää tekoälytyökaluissa.

”Opettajien on tärkeää tietää, että julkaistun aineiston syöttäminen tekoälylle on tekijänoikeudellisesti kopiointia. Käännösten ja helpompien versioiden teettäminen tekoälyllä on lisäksi teoksen muuntelua”, Salmela muistuttaa.

Näihin käyttötapoihin tulee pyytää lupa sekä aineiston tekijöiltä että kustantajalta. Kopioston kopiointilupa oppilaitoksille ei kata teosten kopiointia tekoälyn kehotteisiin.

”Tekoäly voi tukea opetustyötä monella tavalla. Teknologinen työkalu ei kuitenkaan poista tarvetta laadukkaille oppimateriaaleille eikä tekijöiden oikeuksien kunnioittamiselle. Kun koulut aloittavat uuden lukuvuoden, tekoälyn vastuullinen käyttö on yksi opetuksen ajankohtaisimmista kysymyksistä”, Salmela sanoo.

Kopiosto tarjoaa opettajille tietoa ja oppia tekijänoikeuksien huomioimisesta tekoälyn käytöstä Kopiraittila-sivustollaan. Sivustolla on runsaasti tietoa tekijänoikeuksista sekä pelillisiä koulutusmateriaaleja tekijänoikeuksien opettamiseen eri luokka-asteilla. Sivusto päivittyy alkusyksyn aikana myös uusilla tekoälyä ja tekijänoikeuksia käsittelevillä tietosisällöillä ja opetusmateriaaleilla.  

Kopioston Tekoälyn käyttö opetuksessa -selvityksen aineisto kerättiin helmikuussa 2026. Kyselyyn vastasi 548 Kopioston paneelin oppilaitossektorilla työskentelevää vastaajaa. Vastaajista suurin osa, 29 %, työskenteli perusopetuksessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Me Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja vastuullisen käytön. Samalla varmistamme, että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Olemme Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö. www.kopiosto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kopiosto

Kopiosto: Tekoäly käyttää suomalaisia teoksia, mutta pelisäännöt puuttuvat10.6.2026 07:57:00 EEST | Tiedote

Tekoäly hyödyntää kirjallisuutta, kuvia, journalismia ja muuta luovaa sisältöä tavoilla, jotka murtavat tekijänoikeuden suojaa. Kopiosto varoittaa, että ilman nopeita päätöksiä suomalaisen luovan alan toimeentulo ja kotimaisten teosten tekemisen edellytykset heikkenevät. Juuri julkaistuissa hallitusohjelmatavoitteissaan Kopiosto peräänkuuluttaa lainsäädännön päivittämistä tekoälyaikaan.

Kopiostolta luovalle alalle 49 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia15.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote

Kopiosto tilitti vuonna 2025 tekijänoikeuskorvauksia 24 M€ tv-ohjelmien tekijöille ja esittäville taiteilijoille ja 20,1 M€ kirjojen, lehtien ja nuottien tekijöille ja kustantajille. Lainauskorvausta tilitettiin kuvantekijöille 2,6 M€ ja korvausta e-aineistojen kirjastokäytöstä äänikirjojen lukijoille 70 000 €. Kopioston osana toimiva AVEK jakoi lisäksi 1,7 M€ av-kulttuurille ja luoville aloille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye