Keskuskauppakamari: Kun suomalainen ostaa, talouskasvu kiihtyy – ”Jokainen voi vaikuttaa hyvinvointimme kasvuun”

14.8.2026 06:57:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa

Keskuskauppakamarin mukaan talouskasvun edelleen vauhdittumisen kannalta olennaista on, että Venäjän hyökkäyssodan jälkeisen epävarmuuden vuoksi säästöihin kertynyttä rahaa saadaan liikkeelle kulutukseen. ”Miljoonien kuluttajien ostopäätökset lisäävät vettä talouskasvun myllyyn ja vauhdittavat hyvän kierrettä”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Liisa Takala

Suomen talouden positiivisia merkkejä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Vienti, teollinen tuotanto, vähittäiskauppa ja bruttokansantuote ovat olleet vahvassa kasvussa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan kuluttajilla on keskeinen rooli talouden vahvistumisessa entisestään, sillä heidän kulutuspäätöksillään on laajat kerrannaisvaikutukset koko talouteen.

”Talouskasvu ei synny pelkästään hallituksen päätöksillä tai yritysten investoinneilla. Lopulta kasvu rakentuu siitä, että ihmiset uskaltavat käyttää palveluita, tehdä hankintoja ja investoida omaan elämäänsä. Erityisesti työllisyyden kasvuun tarvitaan se, että laitamme eurot kiertoon keskenämme”, sanoo Romakkaniemi.

Romakkaniemen mukaan suomalaiset kotitaloudet ovat olleet ymmärrettävästi varovaisia korkojen nousun ja inflaation takia. Lisäksi kuluttajien luottamusta ovat viime vuosina koetelleet koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa sekä muutenkin kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne. Epävarmuus on lisännyt säästämistä ja hillinnyt kulutusta.

Romakkaniemen mukaan kuluttajilta ei edellytetä poikkeuksellisia ratkaisuja vaan paluuta normaaliin taloudelliseen käyttäytymiseen.

”Kyse ei ole mistään holtittomasta kuluttamisesta vaan siitä, ettei tarpeellisia hankintoja siirretä vuodesta toiseen epävarmuuden vuoksi. Kodin remontit, palvelut, matkailu, asuntokaupat tai auton vaihto luovat kysyntää, joka heijastuu laajasti koko talouteen”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi muistuttaa, että yksityinen kulutus muodostaa merkittävän osan Suomen taloudesta. Siksi kuluttajien luottamuksella on suuri vaikutus siihen, kuinka nopeasti talous saadaan takaisin vahvemmalle kasvupolulle.

”Yksittäinen ostos ei muuta kansantalouden suuntaa, mutta miljoonien kuluttajien ostopäätökset lisäävät vettä talouskasvun myllyyn”, sanoo Romakkaniemi.

”Nyt on erinomainen hetki hankkia tavaroita ja palveluita – tai ostaa uusi asunto, joiden reaalihinnat ovat nyt vielä edullisimmilla tasoilla vuosikymmeniin.”

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamari: Moni ei tiedä, että poimituista marjoista tai pullopanteista pitää maksaa tietyissä tapauksissa verot7.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote

Kesän marjastuskausi on parhaimmillaan, ja moni suomalainen hankkiikin lisätuloja myymällä itse poimimiaan marjoja tai palauttamalla kesän aikana kertyneitä pulloja ja tölkkejä. Keskuskauppakamarin mukaan näihin liittyvät verosäännöt eivät kuitenkaan ole kaikilta osin selkeitä. "Esimerkiksi pullopantteihin liittyvää verotusta tulisi selkeyttää", sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.

Autokuume voi yllättää - huolellinen selvitystyö käytettyä autoa ostaessa voi säästää tuhansilta euroilta28.7.2026 09:34:23 EEST | Tiedote

Kesällä käytettyjen autojen kauppa käy kuumana. Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) ja diplomi-insinööri Pasi Karjalainen muistuttaa, että käytetyn auton ostamisessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti auton tekniseen kuntoon, huoltohistoriaan ja mahdollisiin kolarivaurioihin. Huolellinen taustojen tarkistaminen ennen kaupantekoa voi ehkäistä ikäviä yllätyksiä ja kalliita korjauksia myöhemmin.

Pörssiyhtiöiden hallitukset uudistuvat Suomessa maltillisesti – toimintaympäristön muutokset eivät ole vaikuttaneet uudistumistahtiin23.7.2026 06:57:00 EEST | Tiedote

Pörssiyhtiöissä vaihtuu vuosittain noin 15 prosenttia hallituksen jäsenistä. Miesten toimikausi on kestänyt keskimäärin 5,3 vuotta ja naisilla 3,5 vuotta. Kahdella kolmesta hallitukseen valituista henkilöistä on kokemusta toimitusjohtajan tehtävästä tai liiketoimintojen johdosta. Tiedot selviävät Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye