HSL:n liikennevälineisiin unohtuneista tavaroista noudetaan noin neljännes
13.8.2026 14:38:10 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote
Pääkaupunkiseudun julkisiin unohtuu vuosittain yli 30 000 tavaraa, joista noudetaan vain neljännes – mukana hääpuku, kalkkuna ja lehmien rapsutusharja.

Fakta
-
Pääkaupunkiseudun busseihin, juniin, ratikoihin ja metroihin unohtui viime vuonna 33 949 tuotetta, kertoo Helsingin Seudun Liikenne (HSL). Luku on kasvanut edeltävästä vuodesta noin 17 prosenttia*.
-
Vain noin joka neljäs unohdettu esine löytää tiensä takaisin alkuperäiselle omistajalleen.
-
Suurin osa löytötavaroista on arkisia käyttöesineitä, kuten avaimia, pipoja ja sateenvarjoja. Lisäksi HSL on löytänyt liikennevälineistään esimerkiksi hääpuvun, kalkkunan, tauluja sekä jopa navettaan tarkoitetun lehmien rapsutusharjan.
-
HSL:n löytötavaroita voi kysellä Lost & Found Finlandista. Tarkemmat ohjeet ja yhteystiedot löytyvät Lost & Foundin verkkosivuilta: www.found.fi
-
Lost & Found Finland säilyttää löytötavaroita lain edellyttämät kolme kuukautta. Määräajan umpeuduttua Lost & Found käsittelee tavarat ohjaamalla ne joko hyväntekeväisyyteen, myyntiin tai kierrätykseen.
Helsingin seudun liikenteen (HSL) joukkoliikennevälineisiin noustaan päivittäin yli miljoona kertaa. Matkustajien mukana liikkuu samalla valtava määrä tavaraa, josta osa jää kyytiin. Pelkästään viime vuoden aikana löytötavaroita oli 33 949. Viimeisen kolmen vuoden aikana löytötavaroiden määrä on kasvanut yli 40 prosenttia. Esimerkiksi vuonna 2023 löytötavaroita oli vain 23 630.
Löytötavaroissa näkyy myös vuodenaikojen vaikutus. Talvikaudella unohdetaan erityisesti pipoja ja hanskoja, kun taas kesäkaudella löytötavaroissa korostuvat sateenvarjot.
Vain neljäsosa löytötavaroista noudetaan ja osuus laskee edelleen
Samaan aikaan kun unohdettujen tavaroiden määrä kasvaa, noudettujen tavaroiden osuus on laskenut. Löytötavarat pyritään aina palauttamaan alkuperäiselle omistajalleen, mutta keskimäärin vain 24 prosenttia niistä noudetaan. Samalla myös löytötavaroiden keskimääräinen arvo on ollut viime vuosina laskussa. Arvokkaammat esineet, kuten korut ja kellot, päätyvät kuitenkin lähes aina takaisin omistajilleen. Esimerkiksi arvokkain HSL:n liikenteestä löytynyt yksittäinen esine on ollut arvokello, joka palautui omistajalleen.
"Keskimääräisen arvon laskeminen saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, että tavaroiden perään ei kysellä yhtä aktiivisesti kuin ennen. Moni ei tiedä, että tavaroita voi tiedustella Lost and Foundin fyysisissä toimipisteissä maksutta. Löytötavaramaksu on 5 prosenttia tuotteen käyvästä arvosta, enintään kuitenkin 17 euroa. Oma toiveemme on tietysti, että mahdollisimman moni unohtunut tavara löytää takaisin omistajalleen", HSL:n asiakaspalvelun päällikkö Saana Ruonala kertoo.
Kalkkunasta rapsutusharjaan – löytötavarat kertovat kaupungin kulkijoista
Suurin osa löytötavaroista on arkisia käyttöesineitä. Yleisimmän löytötavararyhmän muodostavat pienet tavarat, kuten avaimet, kirjat, juomapullot ja sateenvarjot. Lähes yhtä paljon löytötavaroihin kuuluu vaatteita ja asusteita, joista erityisesti pipot ja hanskat päätyvät usein löytötavaratoimistoon. Toisinaan vastaan tulee myös erikoisempia löytöjä, kuten hääpuku, kalkkuna tai kakku, mutta myös tauluja, taideteoksia, kainalosauvoja ja rollaattoreita. Erikoisin koskaan löytynyt tavara on ollut navettaan lehmille tarkoitettu rapsutusharja.
“Löytötavaradata avaa hyvin mielenkiintoisen näkymän liikkujien arkeen: mitä kannetaan mukana, mikä unohdetaan kiireessä ja mikä jää lopulta hakematta. Samalla se havainnollistaa, miten erilaisia matkustajia liikennevälineet tuovat yhteen”, Ruonala kommentoi.
HSL:n vinkit kadonneen tavaran tiedustelua varten
-
Tiedustele tavaraa suoraan Lost & Found Finlandilta, joka vastaa HSL:n liikennevälineisiin jääneistä tavaroista.
-
Tee ensimmäinen tiedustelu kahden vuorokauden kuluttua tavaran katoamisesta, jotta tieto tavaran löytymisestä on ehtinyt saavuttaa löytötavaratoimiston.
-
Voit tiedustella tavaraa maksutta Lost & Foundin fyysisissä toimipisteissä, kuten Helsingin päärautatieasemalla, tai maksua vastaan verkko- ja puhelinpalvelun kautta osoitteessa found.fi.
Jos tavaraa ei noudeta kolmen kuukauden kuluessa, sen omistusoikeus siirtyy löytötavaralain mukaisesti Lost & Found Finlandille. Noutamatta jääneen tavaran tarina ei kuitenkaan suinkaan pääty siihen. Suurin osa noutamattomista tavaroista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen tai kierrätetään muuten asianmukaisesti.
* Kaikki tiedotteen luvut perustuvat HSL:n löytötavaratoiminnan rekisteröinteihin vuosina 2023–2025, jollei toisin mainita. Löytötavarapalvelusta vastaa HSL:n kumppani Lost & Found Finland.
Yhteyshenkilöt
HSL Viestintä
Puh:040 163 2818viestinta@hsl.fiHelsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Vuonna 2025 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 956 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2025 aikana 381 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Joukkoliikenteen aikataulut muuttuvat HSL-alueella 10. elokuuta alkaen – poikkeuksia ja muutoksia palveluun5.8.2026 15:36:14 EEST | Tiedote
Helsingin seudun liikenne siirtyy talviaikatauluihin 10. elokuuta alkaen. Aikatauluvaihdoksen myötä joukkoliikenteen vuorovälit tihenevät ja vuoroja palaa kesätauolta. Syksyn aikana on muutoksia juna-, ratikka- ja bussiliikenteessä.
E-vyöhykkeellä pitää olla nyt E-vyöhykkeen sisältävä lippu3.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
E-vyöhykkeen siirtymäaikana 2.6.–2.8.2026 E-vyöhykkeellä matkustamiseen kelpasi myös pelkän D-vyöhykkeen sisältävä lippu. Nyt siirtymäaika on päättynyt, ja E-vyöhykkeellä matkustamiseen tarvitaan E-vyöhykkeen sisältävä lippu.
E-vyöhykkeen siirtymäaika päättyy 2.8.27.7.2026 12:36:18 EEST | Tiedote
E-vyöhykkeen siirtymäaika päättyy, eikä E-vyöhykkeen alueella voi enää 3.8.2026 alkaen matkustaa pelkällä D-vyöhykkeen lipulla.
HSL:n hallituksen päätöksiä 30.6.20261.7.2026 11:07:08 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus päätti kokouksessaan uuden Operatiivinen-tulosalueen johtajan valinnasta.
HSL ja Uber käynnistävät uuden liikkumiskokeilun kolmella alueella25.6.2026 09:40:19 EEST | Tiedote
HSL ja Uber alkavat tarjota uudenlaisia joukkoliikenteen matkaketjuja kolmella kokeilualueella. Tarkoitus on kokeilla, miten kumppanuus yksityisen toimijan kanssa voisi edistää kestävää liikkumista Helsingin seudulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme