Yksi luku, monta oletusta: mitä finanssipoliittinen kerroin todella kertoo?

Jos valtio leikkaa menoja miljardilla eurolla, kuinka paljon bruttokansantuote pienenee? Entä kuinka paljon tuotanto supistuu, jos sama miljardi kerätään veroja korottamalla?

Näihin kysymyksiin vastataan usein finanssipoliittisella kertoimella. Jos miljardin euron menoleikkaus pienentää bruttokansantuotetta puolella miljardilla, kerroin on 0,5. Jos tuotanto supistuu miljardilla, kerroin on yksi.

Luvulla on suuri merkitys: kun tuotanto ja työllisyys heikkenevät leikkausten myötä, myös verotuloja kertyy vähemmän ja esimerkiksi työttömyysmenoja syntyy enemmän. Siksi miljardin euron leikkaus ei yleensä vahvista julkista taloutta koko miljardilla. Kertoimilla voidaan siten perustella miljardiluokan politiikkavalintoja. Siksi onkin tärkeää ymmärtää, mitä kerroin kertoo, ja mitä se ei kerro.

Kerrointa ei voi lukea tilikirjasta

Finanssipoliittinen kerroin ei ole suoraan havaittava suure samalla tavalla kuin vaikkapa työttömyysaste. Voimme havaita, että julkiset menot ja bruttokansantuote muuttuivat, mutta emme voi havaita, miten talous olisi kehittynyt ilman politiikkamuutosta.

Ihanteellisessa kokeessa vertaisimme kahta muuten samanlaista Suomea, joista vain toisessa menoja leikattaisiin. Kansantalouksilla tällaista koetta ei tietenkään voida järjestää. Siksi tutkimuksissa vaihtoehtoinen kehityskulku rakennetaan havaintoaineistosta tilastollisten mallien ja oletusten avulla.

Havaintoaineistosta arvioitu kerroin voi riippua monesta asiasta: toimen pysyvyydestä ja lajista, rahoituksesta, ennakoinnista, rahapolitiikan reaktiosta, suhdannetilanteesta sekä esimerkiksi talouden avoimuudesta. Kyse ei siis ole yhdestä yleispätevästä kertoimesta vaan joukosta eri tilanteita koskevia arvioita.

Tavallisia arvioita kertoimesta

Poliittisessa päätöksenteossa tarvitaan silti arvioita veromuutosten ja julkisen kulutuksen muutosten vaikutuksista julkisen talouden tasapainoon ja julkisen velan kehitykseen. Esimerkiksi Euroopan Unionin vuonna 2024 uudistetussa talouden ohjausjärjestelmässä finanssipoliittisen kertoimen arvoina on käytetty lukuja 0,75 ja 0,6 (European Commission, 2026). Komission uusimmissa laskelmissa on käytössä arvo 0,6, mikä merkitsee, että laskelmien mukaan julkisen kulutuksen lisäys miljoonalla eurolla tai verojen alentaminen miljoonalla eurolla lisäisi bruttokansantuotetta 600 000 eurolla.

Katsausartikkeli Ramey (2019) tarkastelee finanssipoliittisen kertoimen arvioita systemaattisemmin. Se jäsentää kertoimen arvioinnin menetelmät kolmeen ryhmään. Ensimmäisenä vaihtoehtona on hyödyntää aikasarjoja, jotka kuvaavat kansantalouden tilinpidon mukaisia julkisia menoja ja verotuloja, ja pyrkiä määrittämään niistä veromuutosten, julkisten menojen ja bruttokansantuotteen välisiä yhteyksiä. Tämän lähestymistavan ongelmia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin alla. Toinen lähestymistapa perustuu kansantaloutta kokonaisuutena kuvaaviin yleisen tasapainon DSGE-malleihin. Tätä vaihtoehtoa voidaan kritisoida mm. malleihin sisältyvien vahvojen taustaoletusten takia. Kolmantena vaihtoehtona on tarkastella jonkin valtion osia (esimerkiksi osavaltioita tai provinsseja) joissa vero- ja kulutuspäätökset ovat olleet erilaisia ja selvittää niiden välisten talouskasvulukujen eroja. Tällainen lähestymistapa ei kuitenkaan välttämättä tavoita niitä vaikutuksia, joita koko valtion alueelle ulottuvilla vero- ja kulutuspäätöksillä olisi ollut. 

Rameyn (2019) esittelemissä aikasarja-analyysiin perustuvissa tutkimuksissa julkisten menojen kertoimet sijoittuvat tavallisimmin 0,6 ja 0,8 välille, mutta DSGE-mallit tuottavat yleensä jonkin verran korkeampia kertoimen arvoja. Useimmat Rameyn esittelemät aikasarja-analyysiin pohjaavat tutkimukset esittävät verokertoimelle paljon suurempia arvoja, jotka sijoittuvat usein kahden ja kolmen välille, mutta DSGE-mallien tuottamat verokerrointen arvot ovat paljon pienempiä ja lähellä nollaa. DSGE-mallien valossa julkisten menojen lisäykset näyttävät siis lisäävän bruttokansantuotetta enemmän mutta veronkorotukset näyttävät alentavan sitä vähemmän kuin aikasarja-analyysiin perustuvissa tutkimuksissa esitetään.

Menojen muutos ei ole sama asia kuin leikkauspäätös

Suuri osa kerroinkirjallisuudesta käyttää kansantalouden tilinpidon aikasarjoja. Niissä seurataan, miten julkiset menot, verotulot ja bruttokansantuote ovat liikkuneet eri aikoina. Aineisto kuvaa toteutuneiden rahavirtojen vaihtelua, ei suoraan uusien politiikkapäätösten vaihtelua.

Ero on olennainen. Työttömyysmenot kasvavat taantumassa ilman päätöstä etuuksien parantamisesta. Yhteisöveron tuotto laskee yritysten voittojen mukana ilman veromuutosta. Eläkemenot kasvavat väestön ikääntyessä, ja investointimenot vaihtelevat hankkeiden ajoituksen mukaan.

Kun aikasarjatutkimuksessa puhutaan julkisten menojen tai tulojen “shokista”, kyse on tavallisesti näiden ennustamattomasta muutoksesta eli muutoksesta, jota tilastollinen malli ei pystynyt ennustamaan. Se ei välttämättä vastaa mitään tiettyä leikkaus- tai lisämenopäätöstä ja sen tulkitseminen politiikkapäätöksestä johtuvaksi vaatii lisäoletuksia.

Milloin ennustamaton muutos on politiikkashokki?

Milloin tilastollisilla menetelmillä arvioitu finanssipoliittinen kerroin voidaan tulkita syy–seuraussuhteen kuvaukseksi, eli milloin arvio antaa luotettavan kuvan siitä, miten vaikkapa leikkauspäätökset ovat vaikuttaneet bruttokansantuotteeseen? 

Ensinnäkin käytetyn mallin tulee kuvata talouden toimintaa riittävän hyvin. Talouden ja finanssipolitiikan ajallinen reagointi on kuvattava oikein. Verotulot voivat muuttua talouden mukana nopeasti, kun taas harkinnanvaraisista menoista päättäminen ja niiden toimeenpano vievät aikaa. Jos finanssipolitiikan vaikutus riippuu esimerkiksi suhdannetilanteesta tai toimen koosta, malli tiivistää erilaiset tilanteet yhdeksi keskimääräiseksi vaikutukseksi. Tämä keskiarvo ei välttämättä kuvaa vaikutusta siinä tilanteessa, johon kerrointa halutaan soveltaa. Lisäksi olennaisten muuttujien puuttuminen voi vääristää arviota.

Toiseksi kotitaloudet ja yritykset eivät saa ennakoida politiikkamuutoksia tavalla, jota tutkimuksen aineisto ei tavoita. Jos veronkorotus julkistetaan tänään mutta se tulee voimaan ensi vuonna, kotitaloudet ja yritykset voivat reagoida jo ennen kuin muutos näkyy verotuloissa. Tällöin vaikutus alkaa ennen mallin nimeämää shokkia. Ennakoimattomuus on vahva oletus, vaikka ennakointia voidaan yrittää mitata esimerkiksi talousennusteilla.

Kolmanneksi ennustamattomaan muutokseen ei saa sekoittua muita tuotantoon vaikuttavia tekijöitä. Ulkomainen kysyntä, rahoitusolot, kriisitoimet tai mittausvirheet voivat liikuttaa sekä julkisia menoja ja tuloja että bruttokansantuotetta. Tällainen havaitsematon yhteys vääristää arvioita kertoimesta.

Nämä heikkoudet eivät ole yhdellekään tutkimukselle erityisiä vaan koko kirjallisuuden perusongelmia.

Ei ole yhtä menokerrointa eikä yhtä verokerrointa

Tieinvestointi, pienituloiselle maksettu tulonsiirto ja julkinen hankinta vaikuttavat talouteen eri reittejä. Sama koskee arvonlisäveroa, yhteisöveroa, ylimmän rajaveroasteen muutosta ja veropohjan tiivistämistä. Toimien kohteet, ajoitus ja käyttäytymisvaikutukset poikkeavat toisistaan.

Myös empiiristen arvioiden vaihteluväli levenee, kun kokonaismenot ja -verot jaetaan tarkempiin ryhmiin. Eri verot ja menot eivät siis vaikuta talouteen samalla tavalla.

Keskimääräinen meno- tai verokerroin voi siksi peittää alleen olennaisia eroja. Politiikassa ei leikata abstraktia “menoa” tai kasvateta ”tuloa”, vaan tiettyä etuutta, palvelua, investointia tai veroa tietyssä tilanteessa.

Voiko menneisyyden keskiarvolla arvioida laajaa sopeutusta?

Vaikka historiallinen shokki olisi tunnistettu uskottavasti, tulos ei välttämättä yleisty nykytilanteeseen. Yhdysvaltojen sotamenoihin, eri maiden sopeutusjaksoihin ja paikallisiin meno-ohjelmiin perustuvat arviot heijastavat hyvin erilaisia olosuhteita. Politiikka-arviossa nykytilannetta on verrattava siihen historialliseen ympäristöön, josta kerroin on estimoitu.

Laaja, usean vuoden sopeutusohjelma on erityisen vaikea tapaus. Se sisältää samanaikaisesti lukuisia leikkauksia, veronkorotuksia ja rakenteellisia muutoksia. Toimet ennakoidaan, ja kotitaloudet sekä yritykset voivat reagoida koko tulevaan ohjelmaan. Myös rahapolitiikka, ulkomainen kysyntä ja paketin eri osien yhteisvaikutukset merkitsevät. Yksittäisten toimien historiallisia kertoimia ei siksi voi automaattisesti kertoa euromäärillä ja laskea yhteen ajatuksella, että tämä sitten luotettavasti kuvaisi koko paketin vaikutusta.

Kertoimen arviointia Suomessa

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkaisi äskettäin mielenkiintoisen tutkimusraportin (Lähdemäki ym., 2026), jossa Suomen finanssipoliittista kerrointa tutkitaan kolmella erilaisella aikasarja-analyysiin perustuvalla menetelmällä. Raportissa esitelty tutkimushanke on valtioneuvoston kanslian (VNK:n) rahoittama eli niin sanottu VN Tutkiva -hanke. 

VNK:n rahoittamien hankkeiden aiheet rajataan tietotarvekuvauksissa. Niissä luetellaan yleensä useita tutkimuskysymyksiä, joihin hankkeiden edellytetään vastaavan.  Etlan äskettäistä raporttia vastaavassa kuvauksessa (20.3.2025, ”1.1 Finanssipolitiikan kertoimet ja sopeutustoimien vaikutukset talouskasvuun”) painotetaan aiheellisesti, että erilaisilla julkisen talouden tulo- ja menomuutoksilla voi olla keskenään erilaisia vaikutuksia talouskasvuun, ja siinä tutkimuskysymyksiä esitetään poikkeuksellisesti vain yksi:

”Kuinka suuria ovat julkisten menojen alaerien ja verolajien finanssipolitiikan kertoimet Suomessa?”

Onkin hämmentävää, että raporttia koskevassa viestinnässä on painotettu raportin arvioita menojen ja tulojen keskimääräisistä finanssipoliittisista kertoimista eikä arvioita, jotka liittyvät spesifisti erilaisten tulojen ja menojen kertoimiin. 

Raportin kolmesta mallinnustekniikasta bayesiläiseen vektoriautoregressiiviseen mallinnukseen perustuvat arviot finanssipoliittisesta kertoimesta nostetaan siinä ensisijaisiksi. Kuten raportti toteaa, käytettävissä olevan aikasarja on melko lyhyt tämän menetelmän tarpeisiin, vaikka se kattaakin koko eurojäsenyyden ajan: aineisto sisältää neljännesvuosittaisen datan ajalta 1999-2025. Raportti tarkastelee kerroinvaikutusta kolmella eri aikavälillä: välittömästi politiikkamuutoksen jälkeen, yhteensä kolmen vuoden kuluessa, ja yhteensä viiden vuoden kuluessa. Kussakin tapauksessa kerrointa mittaa yhteenlasketun bruttokansantuotteen muutoksen ja yhteenlasketun julkisen sektorin tulo- tai menomuutoksen suhdeluku. 

Mallille esitetään raportissa useita eri spesifikaatiota, ja tutkimustuloksena siinä esitetään niiden kullekin kertoimelle antama mediaaniarvo sekä pienimmän ja suurimman arvon välinen vaihteluväli. Taulukko 1 sisältää nämä tulokset viiden vuoden mittaisella tarkasteluvälillä.

Taulukosta 1 havaitaan, että kotitalouksien tuloverotuksen kerroin on BVAR-mallilla tehdyissä laskelmissa huomattavan pieni ja etumerkiltään ”virheellinen”:  jos jonkin veronkorotuksen kerroin olisi todella positiivinen, veronkorotus lisäisi bruttokansantuotetta. Terveen järjen vastainen tulos selittynee veronkorotuksen vaikutuksen vähäisyydellä ja menetelmän epätarkkuudella. On myös syytä huomata, että varallisuudeltaan erilaisten kotitalouksien verojen kiristäminen vaikuttaisi kulutuskysyntään ja bruttokansantuotteeseen eri tavoin.

Kotitalouksien tuloveron kerroin on laskelmien mukaan pienempi kuin esimerkiksi julkisen sektorin yhteenlasketun palkkasumman, välituotekäytön tai investointien kerroin. Toisin sanoen ansiotuloverotuksen kiristämisen kautta toteutettava sopeutus näyttää BVAR-mallinnuksen valossa talouskasvun kannalta vähemmän haitalliselta kuin em. julkisen sektorin menoerien supistaminen. Talouskasvuvaikutuksiltaan erityisen haitalliselta näyttää julkisten investointien supistaminen. Tulokset havainnollistavat, kuinka taloutta on mahdollista elvyttää menoja lisäämättä: esimerkiksi kotitalouksien verotuksen maltillinen kiristäminen ja vastaavan summan käyttäminen julkisiin investointeihin luultavasti kasvattaisi bruttokansantuotetta.

Sen sijaan kulutusverojen ja yhteisöveron korotukset näyttäytyvät BVAR-mallilla arvioiden julkisen sektorin palkkojen tai välituotekäytön supistamista haitallisemmilta. Koska aineiston kuvaamalla ajanjaksolla yhteisövero on Suomessa alentunut, sitä koskeva tulos tarkoittaa, että veron alennuksella olisi ollut kohtalaisen voimakas bruttokansantuotetta lisäävä vaikutus. On kuitenkin muistettava, että yhteisöveron muutosten talouskasvuvaikutukset riippuvat olennaisesti siitä, miten suuri yhteisöverokanta on kilpailijamaihin verrattuna. Koska Suomen yhteisöverokanta on jo huomattavan kilpailukykyinen, esimerkiksi sen ensi vuodeksi suunnitellun alennuksen talouskasvuvaikutuksen arviointi vuosia 1999-2025 koskevalla aineistolla tuottanee liioitellun suuria tuloksia.

Kerroin ei ole politiikkatoimen luonnonvakio

Finanssipoliittinen kerroin on tietystä aineistosta, tiettynä ajanjaksona ja tietyillä oletuksilla tuotettu arvio. Tulkitseminen syy–seuraussuhteeksi edellyttää oletuksia muun muassa ajoituksesta, ennakoinnista ja siitä, ettei tunnistettuun shokkiin ole sekoittunut muita tekijöitä. Soveltaminen laajaan sopeutusohjelmaan edellyttää lisäksi, että nykytilanne muistuttaa tutkimuksen historiallisia tilanteita.

Vastuullisin johtopäätös ei siksi yleensä ole, että “menokerroin on yksi” tai “verokerroin on kaksi”. Se on ehdollinen lause: tällä aineistolla, näillä oletuksilla ja näissä historiallisissa oloissa vaikutus näyttää tämän suuruiselta. Esimerkiksi Etlan äskettäisellä tutkimuksella voidaan perustella sekä maltillisia veronkorotuksia että menojen maltillista supistamista. Kuten myös Lähdemäki ym. (2026) huomauttavat, yksi tärkeä tasapainottamisen muoto olisi veropohjan laajentaminen verovapauksia ja verovähennyksiä karsimalla.

Viitteet

European Commission. (2026). Debt Sustainability Monitor 2025 (Institutional paper 332, February 2026). 

Lähdemäki, S., Puonti, P., & Tervala, J. (2026). Fiscal Multipliers and the Effects of Consolidation Measures in Finland (Government's research activities 2026:3). 

Ramey, V. A. (2019). Ten Years after the Financial Crisis: What Have We Learned from the Renaissance in Fiscal Research? Journal of Economic Perspectives, 33(2), 89-114. https://doi.org/10.1257/jep.33.2.89