Pikakommentti: Kesä ei sulattanut hyhmäistä asuntokauppaa
27.8.2026 08:52:16 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Asuntomarkkinoilla ei näy vieläkään käänteen merkkejä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Veera Holappa aamun tuoreita tilastoja. Pitkään tutuksi tullut hintojen sahaus ja paikoin jopa laskeva suunta jatkuu, eikä kuluttajien vahvistunut luottamus vielä näy asunnonostoaikeissa.
”Kuluttajien luottamus on kohentunut viime kuukausina, mutta asunnon ostosuunnitelmat eivät ole vielä kääntyneet kasvuun. Asuntojen myyntiajoissa ei näy mainittavia muutoksia, ja kauppamäärien kasvu antaa odottaa itseään”, sanoo Holappa.
Yksi tekijä markkinajumin taustalla saattaa olla se, että kaupunkien väestönkasvusta huolimatta asuntokuntien määrä kasvaa erittäin hitaasti. Tällöin myös asuntokysynnän kasvu jää vaisuksi.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 3,4 % heinäkuussa 2026 verrattuna vuotta aiempaan. Edelliseen kuukauteen verrattuna hinnat laskivat 0,3 %. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 3,6 % vuoden takaisesta ja 1,0 % edelliskuusta.
Kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin heinäkuussa 9,5 % vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera Holappavanhempi ekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 631 7217veera.holappa@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Kutsu: Millaiset ovat ruuan hintapaineet? - PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen julkistus 24.9.10.9.2026 13:55:17 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa syksyn maa- ja elintarviketalouden ennusteensa webinaarissa torstaina 24. syyskuuta klo 10. Ennusteessa tarkastellaan ruokasektorin lähivuosien näkymiä ja ruuan hintakehitystä.
Ennuste: Suomen talous kasvaa, mutta kasvun jatkuvuus on hataralla pohjalla10.9.2026 10:02:10 EEST | Tiedote
Suomen talous yltää kohtalaiseen kasvuun tänä ja ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n suhdanne-ennuste. Talouskasvuksi ennustetaan tänä vuonna 1,4 ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Kasvun jatkuvuus ei maailman kriisien keskellä ole kuitenkaan varmaa, ja myös vaisu kotimainen kysyntä vaimentaa odotuksia.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 16:17:19 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 09:59:26 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Politiikkasuositus: Ruokasektorille luotava kilpailukykyä ja kasvua1.9.2026 10:02:26 EEST | Tiedote
Seuraavalla hallituskaudella on vahvistettava kotimaisen ruokasektorin kilpailukykyä, kasvua sekä kansainvälistymistä, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä edellyttää maatalouspolitiikalta priorisointia ja uudistavaa otetta. Myös tuottajien neuvotteluasemaa on parannettava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme