Suomen talous kasvoi edelleen huhti-kesäkuussa – viennin hyvä vire jatkui
28.8.2026 08:01:46 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Suomen bruttokansantuotteen volyymi kasvoi toisella vuosineljänneksellä 0,4 % edellisestä neljänneksestä. Kysyntää kasvatti viennin ja yksityisten investointien kasvu.
"Vaikka BKT:n kasvu hidastui hiukan alkuvuodesta, tuotanto kasvoi silti selvästi. Toisen neljänneksen BKT:n kasvun takana on pääasiassa teollisuustuotannon vahva kehitys, joka alkoi jo vuoden 2025 lopulla", Tilastokeskuksen yliaktuaari Antti Kosunen sanoo.
Teollisuuden toimialoista kasvu oli voimakasta erityisesti metsä-, metalli- sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa. Kaupan myönteinen kehitys jatkui, ja myös palvelut kasvoivat hieman edellisestä neljänneksestä.
Rakentaminen puolestaan notkahti huhti-kesäkuussa kaksi peräkkäistä neljännestä jatkuneen kasvun jälkeen.
Viennin volyymi kasvoi huhti-kesäkuussa 5,7 % edellisen neljänneksen tasolta.
”Tavaraviennissä toiselle neljännekselle kirjattu merkittävä risteilyaluksen toimitus nosti neljänneksen vientiä. Alustoimitus on vaikuttanut arvonlisäyksen kehitykseen jo pidemmän aikaa”, Kosunen kertoo.
Yksityiset investoinnit kasvoivat 0,5 % edellisestä neljänneksestä. Julkiset investoinnit sen sijaan vähenivät peräti 35,3 %.
”Toiselle vuosineljännekselle ei kirjattu merkittäviä puolustusinvestointeja, ja osittain sen myötä tuoteverojen kertymä jäi edellistä neljännestä matalammalle tasolle”, sanoo Kosunen.
Kansantalouden kokonaiskysyntää laskivat sekä yksityisen että julkisen kulutuksen supistuminen tammi-maaliskuun tasolta.
Tuotannon suhdannekuvaajan tuoreimpien heinäkuun tietojen mukaan kansantalouden kausitasoitettu tuotanto laski heinäkuussa 1,1 % edelliskuukaudesta, mutta kasvoi työpäiväkorjattuna 1,4 % viime vuoden heinäkuusta. Tuotannon suhdannekuvaaja ennakoi kansantalouden arvonlisäyksen volyymin kehitystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti KosunenYliaktuaari
Puh:029 551 3613antti.kosunen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Asuntojen vuokrat yhä laskussa pääkaupunkiseudulla – Vantaan alamäki suurista kaupungeista jyrkin15.10.2026 08:02:28 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan heinä-syyskuussa etenkin pääkaupunkiseudulla ja sen reunamilla, vaikka lasku vuotta aiemmasta hidastui edellisestä vuosineljänneksestä. Rovaniemi pysyi nousijoiden kärkisijalla.
Inflaatio kiihtyi syyskuussa - polttoaineiden hinnat nostavat kustannuksia14.10.2026 08:02:49 EEST | Tiedote
Kuluttajahintojen nousu jatkui Suomessa syyskuussa. Vuosimuutos oli 2,5 %, kun elokuussa se oli 2,2 %.
Vuokralla asuminen yleistyy ja samaan aikaan vuokralla asutaan entistä ahtaammin9.10.2026 08:02:42 EEST | Tiedote
Vuokralla asuvia asuntokuntia oli viime vuoden lopussa 1,04 miljoonaa eli 11 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä kasvoi 6 500:lla.
Valinnaisten kielten opiskelussa yhä suuret sukupuolierot – katsomusaineista elämänkatsomustietoa ja islamia opiskelevien osuus kasvussa8.10.2026 08:02:22 EEST | Tiedote
Yläkouluissa valinnaista B2-kieltä opiskelleista lähes kaksi kolmesta, 65,7 %, oli tyttöjä vuonna 2025. Osuus palasi nousuun laskettuaan hieman edeltävinä vuosina.
Tilastokeskuksen tilastotuotantoon muutoksia vuonna 2027 – muutokset ennakoitua pienempiä1.10.2026 09:22:38 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on linjannut tilastotuotantoon tehtävistä muutoksista. Kevään suunnitelmat ovat tarkentuneet lausuntokierroksen jälkeisessä jatkovalmistelussa merkittävästi. Useissa kohdin on löydetty tilastojen lakkautusten sijaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat tilastojen jatkamisen supistetulla tietosisällöllä tai uudella toteutustavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme