Korjaus tiedotteeseen: Muinaistulien yö, venetsialaiset ja ilotulitteet Varsinais-Suomessa
27.8.2026 13:14:45 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Korjaus aikaisempaan tiedotteeseen, jossa päivämäärät olivat virheellisiä.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään vuosittaisia venetsialaisia, jonka perinteisiin kuuluu lyhtyjen polttaminen sekä ilotulitukset. Ilotulitteita on käytettävä siten, että niiden käytöstä ei aiheudu henkilö- tai omaisuusvahingon vaaraa.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään jälleen kerran veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa – venetsialaisia. ”Veden, tulen ja valon juhlan” perinteisiin kuuluu mm. lyhtyjen ja nuotioiden polttaminen sekä ilotulitukset.
Pelastuslaitoksella tehdyn päätöksen mukaan yksityiseen kulutukseen tarkoitettujen ilotulitteiden käyttö yksityistilaisuuksissa on mahdollista ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta. Päätös on voimassa 29.8.2026 klo 18.00–0.00.
Ilotulitteiden ampuminen on sallittua taajama-alueiden ulkopuolella ilman ilmoitusta seuraavin edellytyksin:
- Ilotulitteita ei saa käyttää asemakaavoitetuilla asutusalueilla eikä rakennusten läheisyydessä.
- Ilotulitteiden käyttöön vaaditaan maanomistajan lupa.
- Ilmatieteenlaitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana ilotulitteiden käyttö on kielletty.
- ilotulitteita ei saa käyttää, jos alueella on voimassa ilmatieteenlaitoksen määrittelemä myrskytuulen varoitus.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos muistuttaa, että ilotulitteita on aina käytettävä siten, että niiden käytöstä ei aiheudu henkilö- tai omaisuusvahingon vaaraa.
- Ilotulitteita ammuttaessa on aina käytettävä suojalaseja. Suojalasien käyttö ei ole vapaaehtoista, vaan se on laissa määrätty pakolliseksi. Myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.
- Lue aina ostamasi tuotteen mukana seuraavat käyttöohjeet hyvissä ajoin ennen käyttöä ja noudata niitä.
- Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka huolella niin, että käytöstä ei aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille eikä muullekaan omaisuudelle. Käytä ilotulitteita ainoastaan ulkona ja aukealla paikalla.
- Selvitä etukäteen huvilan osoite (tieyhteys) ja lataa viimeistään nyt puhelimeesi 112 Suomi -sovellus. Anna sovellukselle lupa käyttää sijaintiasi.
- Älä käytä ilotulitteita päihteiden vaikutuksen alaisena. Olet vastuussa hankkimiesi ilotulitteiden seurauksista tilastasi riippumatta. Älä myöskään luovuta ilotulitteita alaikäisille.
- Muista, että hätäraketti ei ole ilotulite. Hätäraketti käynnistää aina laajan etsintäoperaation.
- Huolehdi omalta osaltasi siitä, että et roskaa ympäristöäsi. Huomioi, että ilotulitteet voivat kyteä pitkään käytön jälkeen. Käyttöpaikalta on syytä kerätä käytetyt raketit, padat ja muut jäänteet roskiin kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä.
- Huomioi, että lainsäädäntö asettaa vaatimuksia myös ilotulitteiden säilyttämiselle:
- Asuinhuoneistossa tai huonetiloissa, joissa oleskelee ihmisiä, saa säilyttää enintään 5 kg ilotulitusvälineitä. Määrä tarkoittaa ilotulitusvälineissä olevan räjähtävän ja pyroteknisen aineen määrää, jota tulitteissa on käytännössä noin yksi neljäsosa. Sallittu säilytysmäärä on siten kokonaispainoksi muunnettuna noin 20 kg. Ilotulitusvälineet on säilytettävä lukitussa kaapissa siten, ettei niiden läheisyydessä ole sellaisia lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä, joka voisi aiheuttaa tulitteiden syttymisen. Ilotulitusvälineitä ei saa säilyttää ullakkotiloissa, kellarin asuntokohtaisissa säilytystiloissa eikä yhteiskäytössä olevissa tiloissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko HottinenpelastuspäällikköEgentliga Finlands räddningsverk
Puh:+358 50 328 9004marko.hottinen@varha.fiKuvat
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Budgetförslaget till välfärdsområdesstyrelsen för behandling: vi blickar med tillförsikt mot 20274.11.2026 13:35:36 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområdes förslag till budget och ekonomiplan för 2027–2029 går till välfärdsområdesstyrelsen för behandling. Förnyandet av Varha fortgår i budgeten och ekonomiplanen. Målet är att få alla de ekonomiska underskott som har ackumulerats täckta före utgången av 2027.
Esitys talousarvioksi aluehallituksen käsittelyyn: luottavainen katse vuoteen 20274.11.2026 13:35:36 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi vuosille 2027–2029 etenee aluehallituksen käsittelyyn. Talousarvio ja -suunnitelma jatkavat Varhan uudistumista. Tavoitteena on saada kaikki kertyneet talouden alijäämät katettua vuoden 2027 loppuun mennessä.
Varha fick extra tid av finansministeriet för att täcka underskotten före utgången av 20272.11.2026 11:15:43 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde fick i enlighet med sin ansökan extra tid till utgången av 2027 för att täcka underskotten. Finansministeriet delgav välfärdsområdet sitt beslut den 30 oktober.
Varha sai VM:ltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun2.11.2026 11:15:43 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30.10.
Nya behandlingsmetoder ger hopp åt personer med sömnapné2.11.2026 08:15:00 EET | Pressmeddelande
Sömnapné kan behandlas på flera olika sätt. Förutom CPAP-apparater används bland annat apnéskenor, lägesbehandling och livsstilsbehandling. För vissa patienter kan även kirurgisk behandling vara ett alternativ. Vid ÅUCS bedrivs forskning och utvecklas behandlingsmetoder för att kunna erbjuda en allt mer heltäckande vård av sömnapné.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme






