Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Esitys talousarvioksi aluehallituksen käsittelyyn: luottavainen katse vuoteen 2027

4.11.2026 13:35:36 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote

Jaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi vuosille 2027–2029 etenee aluehallituksen käsittelyyn. Talousarvio ja -suunnitelma jatkavat Varhan uudistumista. Tavoitteena on saada kaikki kertyneet talouden alijäämät katettua vuoden 2027 loppuun mennessä.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Talousarvio on valmisteltu 43,8 miljoonan euron ylijäämäiseksi. Arvion mukaan vuonna 2027 hyvinvointialueen tuotot nousevat 4,0 ja kulut kasvavat 3,5 prosenttia tästä vuodesta. Henkilöstökuluissa kasvu on suurinta, mikä johtuu pääasiassa yleissitovista palkkaratkaisuista.

Aluehallitus aloittaa talousarvion- ja suunnitelman käsittelyn 9. marraskuuta. Aluevaltuuston on tarkoitus päättää asiasta 2. joulukuuta. 

Varsinais-Suomessa asuu jo yli puoli miljoonaa ihmistä, ja väestön ennakoidaan edelleen kasvavan erityisesti Turun seudulla. Samalla väestö ikääntyy ja alue muuttuu kielellisesti entistä monimuotoisemmaksi. Nämä muutokset heijastuvat hyvinvointialueen palvelujen tarpeeseen ja ne on otettu huomioon talousarvion laatimisessa.

– Voimme katsoa vuoteen 2027 luottavaisina. Olemme uudistuneet määrätietoisesti Varhan perustamisesta lähtien. Ensi vuonna kehitämme hyvinvointialuetta edelleen asukkaiden muuttuvien tarpeiden mukaisesti ja muun muassa laajennamme digi-palveluitamme. Saamme myös vaiheittain käyttöön uusia järjestelmiä ja esimerkiksi tekoälyä niin, että tulevaisuudessa aikaa vapautuu asiakas- ja potilastyöhön, sanoo hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen.

Erilaisiin strategisiin uudistushankkeisiin on varattu vuodelle 2027 yhteensä 20 miljoonaa euroa. Taloutta sopeuttavia toimenpiteitä on päätetty yhteensä 34 miljoonalla eurolla.

– Ensi vuosi on meille tärkeä etappi, sillä tavoitteemme on kattaa kaikki loput aiempina vuosina kertyneet alijäämät ja luoda samalla vakaa perusta tuleville vuosille, sanoo talousjohtaja Ville Rajahalme. 

Vuosille 2027–2029 on suunniteltu yhteensä 546 miljoonan euron investoinnit, jotka kohdistuvat toimitiloihin, kalustoon ja muihin palvelujen kannalta välttämättömiin ratkaisuihin. Investointien tarkoituksena on tarjota asiakkaille ja Varhan työntekijöille turvalliset, terveelliset ja toimivat tilat sekä varautua kasvavaan palvelutarpeeseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye