Telia parantaa mobiilivarmenteen turvallisuutta entisestään
31.8.2026 11:31:48 EEST | Telia Finland Oyj | Tiedote
Mobiilivarmenteen käyttöönotosta tulee syyskuun alussa aiempaa turvallisempaa, kun Telia ottaa käyttöön lisävarmennuksen. Muutoksen tavoitteena on estää tehokkaasti mobiilivarmenteen käyttöönottoon liittyviä petoksia.

Telia tekee muutoksia mobiilivarmenteen aktivointiin ja parantaa mobiilivarmenteen käyttöönoton turvallisuutta. Jatkossa mobiilivarmenteen aktivointi edellyttää tarvittaessa pankkitunnusten lisäksi toisen tunnistautumisen esimerkiksi passilla tai henkilökortilla.
”Olemme havainneet rikollisten kiinnostuneen mobiilivarmenteesta, ja havaitut mobiilivarmenteen väärinkäytökset liittyvät poikkeuksetta eSIM-liittymien käyttöönottoon sekä tunnistautumiseen. Uusi vaihe tunnistautumisessa estää nämä riskit tehokkaasti”, Telian petoksentorjuntapäällikkö Antti Turunen sanoo.
Mobiilivarmenteen väärinkäytökset ovat perustuneet siihen, että rikolliset ovat aktivoineet mobiilivarmenteen uhrin nimiin. Tätä on edeltänyt joko verkkopankkitunnusten varastaminen tai uhrin huijaaminen hyväksymään tapahtumia tunnuksillaan. Toisen tunnistautumisvaiheen lisäämisen tarkoitus on estää mobiilivarmenteen käyttöönottoon liittyvät petokset.
”Toistaiseksi lisävarmennus otetaan käyttöön, kun asiakkaalla on käytössään eSIM-liittymä ja ensimmäinen tunnistautuminen tehdään verkkopankkitunnuksilla. Tällöin käyttäjältä pyydetään toinen vahvistus erillisellä biometrisellä tunnistautumisella verkkopalvelussa”, Turunen kertoo.
Mobiilivarmenne on ollut käytössä jo yli 15 vuoden ajan ja siihen kohdistuneita väärinkäytöksiä on ollut vuosien aikana erittäin vähän.
”Telia seuraa jatkuvasti tunnistautumistapahtumia, ja teemme aktiivista työtä petosten sekä väärinkäytösten torjumiseksi. Meillä on tarvittaessa mahdollisuus laajentaa ominaisuus myös perinteisiin SIM-kortteihin”, Turunen sanoo.
Muutos tulee voimaan syyskuun alussa ja parantaa Telian asiakkaiden turvallisuutta merkittävästi.
Tietoa mobiilivarmenteen käyttöönoton lisävarmennuksesta
Lisävarmennus vaaditaan, kun asiakkaalla on käytössään eSIM-liittymä ja ensimmäinen tunnistautuminen tehdään verkkopankkitunnuksilla. Tällöin käyttäjältä pyydetään toinen vahvistus erillisellä biometrisellä tunnistautumisella verkkopalvelussa.
Käyttöönotto etenee telia.fi sivuilla kahdessa vaiheessa:
- Ensimmäinen tunnistautuminen: pankkitunnuksilla
- Toinen tunnistautuminen jollakin seuraavista:
- passi tai henkilökortti
- Hightrust.id
Passi- ja henkilökorttitunnistautumisessa tarkistetaan lisäksi asiakkaan kasvokuva tunnistautumistilanteessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä, Telia
Puh:02040 54000communications-fi@telia.fiKuvat
Linkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3000 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,2 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2025 oli 7,3 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Telia aloittaa muutosneuvottelut toimintamallinsa uudistamisesta – Suomeen siirtyisi vastuita konsernista12.10.2026 08:31:05 EEST | Tiedote
Telia Company suunnittelee toimintamallinsa uudistamista vahvistaakseen maayhtiöiden vastuuta ja päätösvaltaa. Suunniteltujen muutosten myötä Telia Finlandiin siirtyisi konsernista uusia vastuita ja tehtäviä. Tavoitteena on myös vauhdittaa strategian toteutusta sekä parantaa tehokkuutta yksinkertaistamalla organisaatiota ja vähentämällä päällekkäisiä rakenteita. Yhtiö käynnistää muutosneuvottelut uudistuvan organisaation rakentamiseksi.
Kysely: Joka neljäs johtaja kokee stressiä yrityksen tietoturvasta8.10.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Neljännes johtajista kokee stressiä yrityksen tietoturvaan liittyvistä asioista, käy ilmi Telian kyselystä. Yli puolet yritysjohtajista kertoo olevansa vähintään kuukausittain huolissaan vakavista tietoturvatapahtumista.
Tutkimus: Telialla on Suomen tyytyväisimmät yritysasiakkaat5.10.2026 08:45:44 EEST | Tiedote
Tuore EPSI Rating kertoo, että Telialla on mobiilioperaattoreista Suomen tyytyväisimmät yritysasiakkaat. Telia sijoittuu yritysten asiakastyytyväisyydessä kärkeen jo toisena vuotena peräkkäin.
Uudet iPhonet nousivat heti myydyimpien listoille, mutta myydyin puhelin oli edullinen 4G-malli1.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen syyskuussa julkistamat iPhone- ja Apple Watch -mallit nousivat nopeasti Telian myyntilistojen kärkisijoille. Kuluttajien ostetuin puhelin oli kuitenkin Samsung Galaxy A17 4G.
Itsenäisen 5G-verkon suorituskyky tulee nyt yrityksiin – ”Kasvualusta, jonka päälle voidaan rakentaa uutta liiketoimintaa”30.9.2026 09:30:38 EEST | Tiedote
Telia lanseeraa ensimmäisenä operaattorina Suomessa yritysasiakkaille Itsenäisen 5G-verkon viipalointia hyödyntävät palvelut mobiililiittymiin ja verkottamisratkaisuihin. Itsenäinen 5G-verkko mahdollistaa viipalointikyvykkyyden avulla autonomisen liikenteen ja parantaa verkon toimintavarmuutta ruuhkatilanteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
