Turun yliopisto

Tutkijat onnistuivat kehittämään uudenlaisen laserin energiatehokkaammalla liuosmenetelmällä

31.8.2026 09:02:49 EEST | Turun yliopisto | Tiedote

Jaa

Turun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden tavan valmistaa kiinteän olomuodon polaritonilasereita nestemäisestä liuoksesta. Uudenlaisen valmistusmenetelmän lisäksi tutkijoiden keksintö tarjoaa tehokkaan ja edullisen tavan tutkia polaritonien epälineaarisia vuorovaikutuksia.

Pimeässä laserlaboratoriossa kuvattu laserlaitteisto, jossa näkyy sinisiä, punaisia ja vihreitä lasersäteitä kuvan poikki. Kuvan laitteisto näkyy sinisessä lasersäteiden synnyttämässä hohteessa, ja tausta on pimeä.
Laserlaboratorio, jossa tutkimus toteutettiin. Lasersäteellä viritetään liuosprosessoinnilla valmistettuja orgaanisia mikrokaviteetteja, mikä johtaa polaritonilaseriin ja mahdollistaa valon ja aineen välisen vahvan vuorovaikutuksen näkyvät vaikutukset. Kuva: Mikael Nyberg

Turun yliopiston orgaanisen optoelektroniikan tutkimusryhmä (Luminous Materials and Devices) onnistui kehittämään kiinteän olomuodon orgaanisen mikrokaviteettilaserin, joka on ensimmäistä kertaa valmistettu kokonaan liuosprosessointimenetelmillä. Laitteen toiminta perustuu vahvaan valon ja aineen väliseen vuorovaikutukseen, jonka seurauksena valo ja aine muodostavat polaritoneiksi kutsuttuja hybriditiloja.

Kiinteän olomuodon lasereita hyödynnetään monissa nykyaikaisissa teknologioissa, kuten tietoliikenteessä, sensoreissa, lääketieteellisessä diagnostiikassa ja tiedon tallennuksessa. Niiden valmistus edellyttää kuitenkin usein monimutkaisia ja paljon energiaa kuluttavia menetelmiä. 

Nyt tehty tutkimus osoittaa, että orgaanisia laserlaitteita voidaan valmistaa huomattavasti aiempaa yksinkertaisemmin: jokainen laitteen kerros voidaan valmistaa nestemäisestä liuoksesta sen sijaan, että kerrokset valmistettaisiin kalliimmalla laitteistolla käyttäen tyhjiöpinnoitusmenetelmiä. 

– Keskeinen tuloksemme on, että pystymme valmistamaan kokonaisen kiinteän olomuodon mikrokaviteettilaserin pelkästään liuosprosessoinnilla. Tämä on merkittävää, sillä se osoittaa, että laser voidaan valmistaa yksinkertaisella ja helposti skaalautuvalla menetelmällä ja samalla saavuttaa edistyneessä lasertutkimuksessa vaadittava korkea optinen laatu, kertoo Turun yliopiston apulaisprofessori Konstantinos Daskalakis.

Uudessa laitteessa sekä valoa vangitsevat peilit että orgaaninen valoa emittoiva kerros valmistettiin ns. spin coating -menetelmällä eli linkouspinnoituksella. Peilit muodostavat optisen mikrokaviteetin, jonka korkea laatu mahdollisti tutkijoille pääsyn valon ja aineen välisen vahvan vuorovaikutuksen alueelle. Tällöin valo ja molekyylit ikään kuin sekoittuvat keskenään muodostaen polaritoneiksi kutsuttuja hybriditiloja, jotka perivät sekä valon että aineen hyödylliset ominaisuudet.

Polaritonien ansiosta laite voi toimia polaritonilaserina. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, että laserlähteen säteily syntyy valon ja aineen yhteisestä kollektiivisesta käyttäytymisestä eikä pelkästään valosta.

– Erityisen kiinnostavaa on se, että emme ainoastaan valmista yksinkertaista liuosprosessoinnilla tuotettua rakennetta, vaan saamme aikaan myös toimivan kiinteän olomuodon polaritonilaserin. Tämä tarjoaa tutkijoille huomattavasti saavutettavamman tavan kehittää ja tutkia tällaisia laitteita, sanoo tutkijatohtori Hassan Ali Qureshi.

Turun yliopiston tutkijoiden tekemässä tutkimuksessa havaittiin myös poikkeuksellinen ilmiö, kun laseria ajettiin voimakkaalla teholla. Sen sijaan, että valo olisi säteillyt vain viritetyn alueen keskeltä, se jakautui ulospäin ja muodosti renkaan kaltaisen kuvion. Ilmiö oli palautuva prosessi, jota voitiin hallita muuttamalla mikrokaviteetin optista rakennetta.

– Tämä oli meille erittäin kiinnostavaa, sillä pystyimme näkemään polaritonien välisten vuorovaikutusten seuraukset näkyvänä, makroskooppisena muutoksena niiden emittoimassa valossa. Säätämällä mikrokaviteettia voimme hallita tämän jakautumisen voimakkuutta. Tämä tarjoaa meille käytännöllisen keinon tutkia polaritonien epälineaarista käyttäytymistä, kertoo erikoistutkija Henri Lyyra.

Tutkijoiden mukaan uusi menetelmä on merkittävä askel alan tutkimukselle, yksinkertaisempi ja edullisempi valmistustapa voi tehdä orgaanisten lasereiden ja polaritonien tutkimuksesta nykyistä helpommin saavutettavaa tutkimusryhmille ympäri maailman. Pidemmällä aikavälillä menetelmä voi tukea edullisten ja ympäristöystävällisempien valaisimien, sensorien ja muiden fotonisten laitteiden kehittämistä sekä edistää sellaisten tulevaisuuden orgaanisten lasereiden kehitystä, joita voidaan ajaa sähköisesti.

Tutkimus toteutettiin Turun yliopiston kone- ja materiaalitekniikan laitoksella yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa.

Tietolaatikko

  • Polaritoni: valon ja aineen vahvan vuorovaikutuksen seurauksena syntyvä hybridihuikkanen, jolla on sekä valon että aineen hyödylliset ominaisuudet.
  • Polaritonilaser: perinteiseen laseriin verrattuna polaritonilaseria etuna on, että sitä voidaan käyttää pienemmällä teholla, se vaatii vähemmän tilaa ja kytkeytyy päälle ja pois ultranopeasti. Näistä ominaisuuksista on hyötyä tulevaisuuden optisessa laskennassa ja tiedonsiirrossa.
  • Liuosprosessointi: Menetelmä, jossa nesteisiin liuotetuista materiaaleista valmistetaan päällekkäin ohuita kerroksia, jotka ovat kymmenien nanometrien paksuisia – vain tuhannesosan hiuksen paksuudesta. Tämä ohutkalvorakenne muodostaa mikrokaviteetin, jossa polaritonit syntyvät. Yleisesti käytettyihin valmistusmenetelmiin verrattuna se toimii yksinkertaisemmalla ja edullisemmalla laitteistolla ja kuluttaa vähemmän energiaa.

Tutkimuksen tulokset on julkaistu Nature Communications -tiedelehdessä: 

Lue alkuperäinen tutkimusartikkeli

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pimeässä laserlaboratoriossa kuvattu laserlaitteisto, jossa näkyy sinisiä, punaisia ja vihreitä lasersäteitä kuvan poikki. Kuvan laitteisto näkyy sinisessä lasersäteiden synnyttämässä hohteessa, ja tausta on pimeä.
Laserlaboratorio, jossa tutkimus toteutettiin. Lasersäteellä viritetään liuosprosessoinnilla valmistettuja orgaanisia mikrokaviteetteja, mikä johtaa polaritonilaseriin ja mahdollistaa valon ja aineen välisen vahvan vuorovaikutuksen näkyvät vaikutukset.
Kuva: Mikael Nyberg
Lataa

Linkit

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.

Turun yliopiston mediatiedotteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto

KiVa Koulu -ohjelman vaikutukset ulottuvat aikuisuuteen: ansiot kasvoivat ja rikollisuus väheni27.8.2026 10:56:27 EEST | Tiedote

Kiusaamisen vastaisen KiVa Koulu -ohjelman vaikutukset näkyvät vuosienkin päästä koulutusvalinnoissa, tuloissa ja työelämään kiinnittymisessä, osoittaa kansainvälinen taloustieteilijöiden tekemä tutkimus. Ohjelmaan osallistuneet hakeutuivat useammin lukioon, valmistuivat todennäköisemmin yliopistosta, ansaitsivat nuorina aikuisina enemmän ja syyllistyvät harvemmin rikoksiin kuin verrokkinsa.

Miksi kadotimme yhteyden toisiin? Uutuuskirja kertoo, miksi yksilön ja yhteisön etu ovat erkaantuneet toisistaan26.8.2026 11:15:43 EEST | Tiedote

Liian moni järjestelmä kannustaa yksilölliseen optimointiin, vaikka yksilön hyvä ja yhteinen hyvä voitaisiin sovittaa nykyistä paremmin yhteen. Näin esitetään Turun yliopiston kasvatustieteen professori Niina Junttilan ja väitöskirjatutkija Emil Salovuoren toimittamassa uutuuskirjassa. Tutkijoiden mukaan yhteiskunnalliset järjestelmät pitää suunnitella niin, että yhteiseen etuun panostaminen on palkitsevaa. Yksilökeskeisyys on syntynyt pitkän modernisaatiokehityksen sivutuotteena.

Väitös: Puutiaisista löytyi laaja kirjo viruksia, ja merkittäviä lajikohtaisia eroja niiden esiintymisessä26.8.2026 08:52:23 EEST | Tiedote

Theophilus Yaw Alalen väitöskirjassa tutkitaan Suomessa esiintyvien puutiaislajien geneettistä vaihtelua ja risteytymistä, puutiaisvälitteisten virustautien historiaa sekä puutiaisista löytyvien virusten monimuotoisuutta. Tutkimuksessa löydettiin laaja kirjo puutiaisten kantamia viruksia, joista osa vaikuttaa aiemmin tuntemattomilta. Puutiaislajien kantamissa viruksissa havaittiin merkittäviä eroja lajien välillä.

Tutkijat löysivät molekyylikytkimen, joka auttaa aggressiivista suolistosyöpää leviämään25.8.2026 12:14:29 EEST | Tiedote

Turun yliopiston biotiedekeskuksen ja Pariisin Gustave Roussy -instituutin tutkijat ovat löytäneet molekyylitason mekanismin, joka ratkaisee, ovatko aggressiivisen suolistosyövän solut oikein- vai nurinpäin niiden levitessä elimistössä. Löydös voi auttaa tunnistamaan potilaat, joilla on suurin riski syövän leviämiseen vatsaonteloon. Tutkimus on julkaistu Nature Communications -tiedelehdessä. Ingressi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye