Toimintaympäristön kehittämisavustuksen hankehaku käynnistyy 31.8.2026 Lapissa
31.8.2026 09:40:04 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus avaa toimintaympäristön kehittämisavustushaun Lappiin EAKR-rahastosta ajalle 31.8.–23.10.2026. Hakuun on varattu varoja yhteensä noin 1 miljoonaa euroa.

Toimintaympäristön kehittämisavustusta sekä elinkeinoelämäverkottuneeseen tutkimukseen suunnattua avustusta voidaan myöntää voittoa tavoittelemattomille julkisille ja yksityisille yhteisöille sekä säätiöille. Hankkeiden tulosten tulee olla yleisesti hyödynnettävissä ja hankkeen kohderyhmän tulee olla tunnistettava yritysryhmä.
Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tarkoituksena on yritysten toimintaympäristön tai yritystoiminnan kehittymisedellytysten parantaminen. Avustusta voidaan myöntää:
- yritystoiminnan kannalta tarpeellisiin selvityksiin
- yritysten tarvitsemien palvelujen kehittämiseen
- yritysten keskinäisen yhteistyön, yritysten ja korkeakoulujen sekä yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyön sekä elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen tai
- muihin yritysten toimintaympäristöä ja kehittymisedellytyksiä parantaviin hankkeisiin.
Toimintaympäristön kehittämisavustushakemukset suunnataan erityistavoitteille 1.1 ja 2.3.
Elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen myönnettävällä avustuksella voidaan rahoittaa soveltavan tutkimuksen hankkeita, joiden tavoitteena on elinkeinoelämän tarpeista lähtevän TKI-toiminnan kehittäminen. Yritysten odotetaan osallistuvan elinkeinoelämäverkottuneiden tutkimushankkeiden ohjausryhmätyöskentelyyn ja/tai rahoitukseen. Hankkeen jatkotoimena elinvoimakeskukset voivat myöntää yrityksen kehittämisavustusta hankkeisiin osallistuville yrityksille, kun ne kehittävät hankkeissa syntyviä innovaatioita oman liiketoimintansa näkökulmasta. Elinkeinoelämäverkottuneet tutkimushankkeet suunnataan erityistavoitteelle 1.1 ja niiden tulee olla maakuntien älykkään erikoistumisen strategioiden mukaisia.
Kehittämishankkeissa tuen määrä voi olla enintään 80 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.
Hakemukset tulee jättää Pohjois-Suomen elinvoimakeskukselle sähköisesti EURA 2021 -järjestelmässä. Hakijoita pyydetään ottamaan yhteydessä elinvoimakeskuksen yritysasiantuntijoihin ennen hakemuksen jättämistä.
Lisätietoja
- Hakuilmoitukset valintaperusteineen löytyvät EURA 2021 -järjestelmästä haun avauduttua.
- Verkkosivuilla: rakennerahastot.fi sekä elinvoimakeskus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin alueen yritysasiantuntijat (sähköposti: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi):
Anne Syväjärvi 0295 037 578
Hanna Hietajärvi 0295 037 313
Kari Skyttä 0295 037 128
Tiina Pelimanni 0295 037 085
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Saimaalla palataan normaalijuoksutukseen (Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)12.10.2026 12:37:48 EEST | Tiedote
Saimaalla maaliskuussa 2026 aloitettu juoksutuksen vähentäminen lopetetaan 12.10.2026. Saimaan vedenkorkeus on pysynyt voimakkaiden juoksutusvähennysten ja viime kuukausien keskimääräistä runsaampien sateiden yhteisvaikutuksesta normaalivaihtelun vyöhykkeen sisäpuolella ja vedenkorkeuden ennustetaan kääntyvän nousuun lokakuun aikana. Juoksutusvähennysten ansiosta Saimaan vedenkorkeuden laskua voitiin pienentää noin 45 cm luonnonmukaiseen verrattuna.
Huosiosjoen virtavesikunnostukset käynnistyvät Juvalla viikolla 429.10.2026 13:35:44 EEST | Tiedote
Juvalla sijaitsevan Huosiosjoen elinympäristökunnostusten toteutus on kaivinkonetöiden osalta alkamassa. Kunnostustoimenpiteitä tehdään viidellä eri koskialueella yhteensä hieman yli kilometrin matkalla.
Kallaveden vesitilanne on parantunut - Kallavedellä aloitetaan lisäjuoksutukset (Pohjois-Savo)1.10.2026 08:43:54 EEST | Tiedote
Kallaveden vesitilanne on parantunut. Vedenkorkeus on noussut alimmalta tasoltaan noin 40 cm ja Kallavedellä aloitetaan lisäjuoksutukset. Konnuksen Emäkosken pohjapato, joka on valtion vesirakenne, on korjattu syyskuun alussa.
Ensimmäiset kansainväliset alkutuotannon innovaatiohankkeet valittu – Suomi mukana kahdessa EIP-hankkeessa21.9.2026 16:08:16 EEST | Tiedote
Rahoitusta myönnettiin paremman rehun kehittämiseen poroille sekä maatilojen ravinteiden käytön tehokkuuden ja ravinteiden kierrätyksen kehittämiseen. Vastaavanlaista hankehakua ei ole toteutettu EU:ssa missään muualla, joten prosessi vaati myös hallinnolta paljon valmistelua ja venymistä.
Avustusta haettavissa vesien- ja merenhoidon sekä vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi)18.9.2026 12:30:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen ja Lapin elinvoimakeskukset myöntävät harkinnanvaraista avustusta hankkeisiin, jotka parantavat vesien tilaa ja edistävät vesienhallintaa. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön rahoitusta voi hakea 15.9.–30.10.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
