Suomen Lähetysseura julkaisi hallitusohjelmasuositukset – vuosikokous painotti vaikuttamistyötä
31.8.2026 10:50:06 EEST | Suomen Lähetysseura | Tiedote
Niin Lähetysseuran toiminnanjohtaja, nuoret kuin vuosikokousedustajatkin nostivat esille vaikuttamistyön tärkeyden. Järjestön uusi hallitus valittiin äänestyksellä.

“Investointi kehitykseen, ilmastoratkaisuihin, rauhaan ja ihmisoikeuksiin eivät ole pelkkää solidaarisuutta. Ne ovat investointeja vakaampaan ja kestävämpään tulevaisuuteen”, sanoi Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala järjestön vuosikokouksessa lauantaina Tampere-talossa ja vaati Suomen kehitysyhteistyön strategista uudistamista.
”Rahoitus tulee ohjata köyhyyden ja eriarvoisuuden torjumiseen maissa, jotka eivät houkuttele kaupallisia investointeja. Tämän rinnalla Suomen tulee edistää aktiivisemmin kaupallista yhteistyötä globaalin etelän nopeasti kasvavien talouksien kanssa.”
Lähetysseura esitteli vuosikokouksessaan hallitusohjelmasuosituksensa eduskuntavaaleihin kevääksi 2027. Yksi hallitusohjelmasuosituksista keskittyy rajat ylittävään ilmastodiplomatiaan.
“Ilmastokriisin ratkaiseminen on sekä turvallisuus- että talouspolitiikkaa. Suomen tulee tukea niitä maita, jotka kärsivät eniten ilmastonmuutoksen vaikutuksista”, Pauliina Parhiala korosti.
Lue kaikki hallitusohjelmasuositukset: Suomen Lähetysseuran hallitusohjelmasuositukset (PDF)
Kohti kolmea prosenttia
Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja Mari Parkkinen vetosi avauspuheenvuorossaan seurakuntiin, jotta he käyttäisivät vähintään kolme prosenttia saamistaan verorahoista lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan. Piispainkokous julkaisi aiheesta suosituksen jo kaksi vuotta sitten.
Lähetysseuran työ tavoitti viime vuonna lähes kolme miljoonaa ihmistä. Esimerkiksi lähes 24 000 koulutettiin katastrofiriskeistä, 11 525 ihmistä sai kristillistä kasvatusta ja 754 opiskelijan teologista koulutusta tuettiin.
Taloudellisesti vuosi oli Lähetysseuralle samankaltainen kuin edellinen. Yli 40 prosenttia tuloista tuli seurakunnilta, joiden osuus rahoituksesta kasvoi hiukan edellisvuoteen verrattuna. Ulkoministeriö rahoitti noin 30 prosenttia Lähetysseuran työstä.
Ulkomaantyöhön käytettiin rahoista 64 prosenttia, josta kirkolliseen työhön 45 prosenttia. Vuoden tulos oli ylijäämäinen.
“Olen iloinen siitä, että rahoituspiirakka on monipuolinen. Vuosi oli hyvä kaikilla mittareilla”, kertoi talousjohtaja Jaana Seppänen.
Hallitukseen neljä uutta jäsentä
Äänestyksen jälkeen Lähetysseuran hallitukseen valittiin neljä uutta jäsentä: Andrey Heikkilä Porvoon hiippakunnasta, Leena Kairavuo Turun hiippakunnasta, Sampo Untamala Helsingin hiippakunnasta ja Kalle Hiltunen Lapuan hiippakunnasta. Hallituksessa jatkavat Pentti Aspila, Ami Lainela, Aleksi Murtojärvi, Juha Nivala, Mari Parkkinen, Sakari Vanhanen, Mika Vähäkangas ja Tiina Wiberg.
Tampere-talossa pidettyyn kokoukseen osallistui 237 vuosikokousedustajaa, joista 209 oli seurakunnista ja 9 jäsenjärjestöistä. Henkilöjäseniä oli mukana 19.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina Parhialatoiminnanjohtaja
Puh:040 8201 996pauliina.parhiala@suomenlahetysseura.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura
Lähetysseuralta 50 000 euroa Nepalin tulvien uhreille: “Järkyttävä tragedia uhkaa pyyhkiä pois jo saavutetun kehityksen”27.8.2026 16:17:44 EEST | Tiedote
Suomen Lähetysseuran Nepalin maajohtaja Lotta Gammelin kuvailee Kathmandusta käsin tulvia inhimilliseksi katastrofiksi.
Lähetysseuralta 50 000 euroa Kolumbian maanjäristyksen uhreille11.8.2026 17:11:39 EEST | Tiedote
Lähetysseura on myöntänyt 50 000 euroa Kolumbian maanjäristyksen uhreille Luterilaisen maailmanliiton Kolumbian-toimiston kautta.
Lähetysseuralta 100 000 euroa sodista kärsivien auttamiseen Ukrainassa ja Gazassa – myös Venezuelassa avustustyö käynnissä10.7.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Ukrainassa iäkkäät ja vammaiset ihmiset saavat hygieniapakkauksia Lähetysseuran tuella. Gazassa tuki käytetään avustustarvikkeiden kuljettamiseen. Venezuelan maanjäristyksen uhreille jaetaan parhaillaan ruoka- ja hygieniatarvikkeita.
Lähetysseuralta apua Venezuelan maanjäristyksen uhreille25.6.2026 17:38:38 EEST | Tiedote
Suomen Lähetysseura on myöntänyt katastrofirahastostaan 120 000 euroa Venezuelan maanjäristysuhrien auttamiseen. Tuki kanavoidaan Lähetysseuran kumppaneiden kautta.
Satu Elo on aloittanut Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikkönä4.6.2026 13:54:28 EEST | Tiedote
Valtiotieteiden maisteri Satu Elo on aloittanut Lähetysseuran vaikuttamistyön päällikön tehtävässä. Lähetysseuran vaikuttamistyön tavoitteena on oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja kestävyyden vahvistuminen Suomessa ja kansainvälisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme