SDP:n Malm vaatii pääministeri Orpoa selvittämään Kotkan akkumateriaalitehtaalla ilmennyttä työntekijöiden hyväksikäyttöä
31.8.2026 14:03:27 EEST | SDP | Tiedote
Yle on tänään uutisoinut laajasti Kotkan akkumateriaalitehdaan työmaalla paljastuneista ongelmista, jotka kohdistuvat sen työntekijöihin. Työmaan kiinalaisia työntekijöitä on vaadittu allekirjoittamaan sopimus, joka on lainvastainen ja sallisi esimerkiksi palkkojen takaisinperinnän ja kieltää valitukset. Rakentamisesta vastaava tehdasyhtiö on osin valtio-omisteinen.

– Uutiset ovat järkyttäviä. On selvää, että esiin tulleet sopimukset polkevat räikeästi työntekijöiden oikeuksia eivätkä millään muotoa kuulu suomalaiseen työelämään, sanoo Malm.
SDP ja Malm ovat useasti hallituskauden aikana vedonneet sen puolesta, että työperäiseen hyväksikäyttöön puuttumiseen etsittäisiin tehokkaampia keinoja.
– Nämä uutiset työperäisestä hyväksikäytöstä, joka suoraan sanottuna usein vastaa modernia orjuutta, alkavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Ei voida puhua yksittäistapauksista, vaan ilmiöstä, joka on jo tullut osaksi suomalaista työelämää. Tämä on äärimmäisen hälyttävää ja silti hallitukselta ei tunnu löytyvän halua puuttua siihen oikeasti tehokkailla toimilla, Malm jatkaa.
Nyt esiin tulleet ongelmat koskevat kiinalais-suomalaista tehdasyhtiötä, jonka omistaa osin Suomen valtionyhtiö Finnish Minerals Group. FMG:n omistajaohjaus toteutuu valtioneuvoston kanslian kautta.
– Kun kyseessä on valtio-omisteinen yhtiö, on hallituksella velvollisuus selvittää ilmitulleet ongelmat, Malm vaatii.
Tiedotetta muokattu 31.8. klo 14.26: poistettu maininta omistajaohjausministeristä
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Puolustus on yhteinen asia – myös sen rahoituksen on oltava yhteinen26.8.2026 13:03:52 EEST | Tiedote
SDP esittää määräaikaisen puolustusveron käyttöönottoa Suomen kasvavien puolustusinvestointien rahoittamiseksi. Lindtmanin mukaan puolustuksen vahvistamisesta vallitsee Suomessa laaja yhteisymmärrys, mutta ratkaiseva ero puolueiden välillä on siinä, miten tarvittavat varat kerätään.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Kokoomus keskittyy huutamiseen, koska omat vaihtoehdot loistavat poissaolollaan25.8.2026 12:54:43 EEST | Tiedote
Kokoomuksen pääviesti kesäkokouksesta on tullut selväksi. Kun omat vaihtoehdot loistavat poissaolollaan, kannattaa keskittyä huutamaan SDP:stä mahdollisimman kovaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Löikö kokoomuksen ministeriryhmä jo hanskat tiskiin18.8.2026 16:08:13 EEST | Tiedote
- Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo ilmaisi tänään ministeriryhmän kokouksessa, että puolue on valmis ohittamaan vaalivoittajan, kun seuraavaa hallitusta muodostetaan. Tämä kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin kokoomus on täysin valmis ohittamaan suomalaisten äänestäjien tahdon eli vaalituloksen, SDP:n Niina Malm sanoo.
SDP:n pj. Antti Lindtman: Kasvu ja työllisyys on nyt nostettava asialistan kärkeen12.8.2026 15:25:13 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitteli puolueen kolmen kohdan työllisyyspaketin puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Kouvolassa. Paketin tavoitteena on katkaista pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, tarttua nuorisotyöttömyyteen ja muuttaa käynnissä oleva talouskasvu työpaikoiksi.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Rydman ylenkatsoo tavallisia suomalaisia ja demokratiaa6.8.2026 13:08:45 EEST | Tiedote
Ministeri Rydmanin avoin haaveilu vaalituloksen ja kansan tahdon sivuuttamisesta heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme