SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Suomalaiset ansaitsevat valtiovarainministeriltä enemmän kuin ylimielistä naljailua
31.8.2026 15:06:34 EEST | SDP | Tiedote
On surullista katsoa, miten ylimielisesti Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) puhuu tavallisille suomalaisille, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto. Hänen mukaansa tällä viikolla kokoontuvassa hallituksen viimeisessä budjettiriihessä ei ole varaa samanlaiseen halveksuntaan.

Iltalehti uutisoi (31.8.2026), kuinka valtiovarainministeri Purra vastasi sosiaalisessa mediassa kansalaiselle, joka kommentoi, ettei pienituloisella ole varaa ministerin esittelemään vihersmoothieen. Purran mukaan smoothien voisi ”juoda sitten vaikka sen Minttuviinan sijaan”.
– Kyse ei tietenkään ole smoothiesta. Kyse on siitä, miten vallankäyttäjä suhtautuu ihmiseen, joka kertoo, ettei hänellä ole varaa tavallisiin arjen asioihin. Siihen voi vastata kuunnellen ja ymmärtäen – tai naljailemalla, että rahat menevät viinaan. Jälkimmäinen kertoo paljon siitä, millaisin silmin pienituloisia ihmisiä tässä maassa katsotaan.
Perholehto muistuttaa, ettei ihmisen tilipussi kerro hänen ahkeruudestaan, hyvyydestään tai arvosta ihmisenä.
– Köyhyys ei ole luonnevika. Pienituloisuus ei tarkoita sitä, että ihminen olisi käyttänyt rahansa väärin tai että hänen ahdinkonsa olisi itse aiheutettua. Suomessa on valtavasti ihmisiä, jotka käyvät töissä, kasvattavat lapsiaan, hoitavat läheisiään, etsivät kovalla vaivalla töitä ja venyttävät jokaista euroa – ja silti rahat ovat tiukassa. He ansaitsevat maan ylimmiltä päättäjiltä aivan muuta kuin ylenkatsovaa puhetta.
Perholehdon mukaan Purran asenne on erityisen irvokas tilanteessa, jossa hallituksen omat päätökset ja ennätyksellisen heikko työllisyystilanne ovat syventäneet monien suomalaisten ahdinkoa.
– Tällä viikolla hallitus istuu viimeiseen budjettiriiheensä. Siellä ei ole varaa yhtä ylimieliseen asenteeseen. Ennen kuin tavallisilta suomalaisilta vaaditaan jälleen enemmän, hallituksen on syytä katsoa peiliin ja käydä läpi omat päätöksensä, joilla se heikentää julkista taloutta. Yhteisöveroale velaksi, satojen miljoonien lisäkustannukset aiheuttava hankintalaki ja alkoholin etämyynnin verotuksellinen porsaanreikä esimerkkeinä. SDP on löytänyt noin 1,5 miljardin euron edestä hallituksen toimia, joihin Suomella ei tässä tilanteessa ole varaa. Miksi nämä ovat koskemattomia, mutta tavallisten ihmisten palvelut eivät?
Perholehdon mukaan budjettiriihessä on samalla otettava tosissaan työttömyys ja eriarvoisuuden kasvu. Orastava talouskasvu on saatava näkymään työpaikkoina ja ihmisten arjessa.
– Tämän hallituksen vahtivuorolla ei ole syntynyt vain lisää taloudellista velkaa. Suomeen on kasautunut myös hyvinvointivelkaa ja henkistä velkaa. Sitä syntyy, kun ihmiset joutuvat odottamaan tarvitsemaansa apua, kun toimeentulo kiristyy ja kun luottamus siihen, että yhteiskunta kantaa vaikeina aikoina, alkaa murentua.
– SDP:n terveiset budjettiriiheen ovat yksinkertaiset: ennen uusia leikkauksia tavallisilta suomalaisilta käydään läpi ne päätökset, joilla hallitus itse heikentää julkista taloutta. Orastava kasvu on saatava näkymään työpaikkoina ja ihmisten arjessa, ja eriarvoisuuden syvenemiselle on vedettävä hätäjarrusta. Politiikan tehtävä ei ole arvostella ihmisiä siitä, miten he vaikeuksissa pärjäävät. Sen tehtävä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa mahdollisimman harva joutuu niihin vaikeuksiin alun perinkään. Suomalaiset ansaitsevat naljailun sijaan ratkaisuja.
Yhteyshenkilöt
Pinja PerholehtoSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400596521pinja.perholehto@eduskunta.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Malm vaatii pääministeri Orpoa selvittämään Kotkan akkumateriaalitehtaalla ilmennyttä työntekijöiden hyväksikäyttöä31.8.2026 14:03:27 EEST | Tiedote
Yle on tänään uutisoinut laajasti Kotkan akkumateriaalitehdaan työmaalla paljastuneista ongelmista, jotka kohdistuvat sen työntekijöihin. Työmaan kiinalaisia työntekijöitä on vaadittu allekirjoittamaan sopimus, joka on lainvastainen ja sallisi esimerkiksi palkkojen takaisinperinnän ja kieltää valitukset. Rakentamisesta vastaava tehdasyhtiö on osin valtio-omisteinen.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Puolustus on yhteinen asia – myös sen rahoituksen on oltava yhteinen26.8.2026 13:03:52 EEST | Tiedote
SDP esittää määräaikaisen puolustusveron käyttöönottoa Suomen kasvavien puolustusinvestointien rahoittamiseksi. Lindtmanin mukaan puolustuksen vahvistamisesta vallitsee Suomessa laaja yhteisymmärrys, mutta ratkaiseva ero puolueiden välillä on siinä, miten tarvittavat varat kerätään.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Kokoomus keskittyy huutamiseen, koska omat vaihtoehdot loistavat poissaolollaan25.8.2026 12:54:43 EEST | Tiedote
Kokoomuksen pääviesti kesäkokouksesta on tullut selväksi. Kun omat vaihtoehdot loistavat poissaolollaan, kannattaa keskittyä huutamaan SDP:stä mahdollisimman kovaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Löikö kokoomuksen ministeriryhmä jo hanskat tiskiin18.8.2026 16:08:13 EEST | Tiedote
- Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo ilmaisi tänään ministeriryhmän kokouksessa, että puolue on valmis ohittamaan vaalivoittajan, kun seuraavaa hallitusta muodostetaan. Tämä kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin kokoomus on täysin valmis ohittamaan suomalaisten äänestäjien tahdon eli vaalituloksen, SDP:n Niina Malm sanoo.
SDP:n pj. Antti Lindtman: Kasvu ja työllisyys on nyt nostettava asialistan kärkeen12.8.2026 15:25:13 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitteli puolueen kolmen kohdan työllisyyspaketin puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Kouvolassa. Paketin tavoitteena on katkaista pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, tarttua nuorisotyöttömyyteen ja muuttaa käynnissä oleva talouskasvu työpaikoiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme