Senaatti-kiinteistöt on myynyt kiinteistön Oulun Linnanmaalla
2.9.2026 09:30:00 EEST | Senaatti-kiinteistöt | Tiedote
Senaatti-kiinteistöt on allekirjoittanut kaupan Hongisto Oy:n ja Y-K Oy Finlandin kanssa Oulussa Linnanmaan kaupunginosassa sijaitsevasta kiinteistöstä osoitteessa Kaitoväylä 1.

Kaitoväylä 1 sijoittuu keskeiselle paikalle Linnanmaalla noin kuusi kilometriä Oulun ydinkeskustasta pohjoiseen. Samalla Teknologiakylän alueella sijaitsee Oulun yliopiston pääkampus sekä merkittävä teknologia-alan yritysten keskittymä.
Kiinteistö on rakennettu Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n Oulun yksikön käyttöön vuosina 1989–2001 ja toimii edelleen pääosin VTT:n käytössä.
”Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Alueella on merkittävä tutkimuksen ja teknologia-alan yritysten keskittymä, jota nyt tehty kauppa vahvistaa”, kertoo Senaatin myyntipäällikkö Asko Taskila.
”Kaitoväylä 1 on meille oululaisena toimijana strategisesti erittäin kiinnostava hankinta, ja uskomme kiinteistön tarjoavan erinomaiset mahdollisuudet pitkäjänteiseen omistamiseen ja kehittämiseen”, sanoo Hongisto Oy toimitusjohtaja Sakari Yrjö-Koskinen.
”Y-K Oy Finlandille kauppa merkitsee tärkeää askelta yhtiön kasvussa ja maantieteellisessä laajentumisessa. Arvostamme erityisesti mahdollisuutta laajentaa toimintaamme edelleen Ouluun, joka on vahva ja kansainvälisesti tunnettu teknologia- ja yliopistokaupunki. Näemme Linnanmaan alueessa merkittävää pitkän aikavälin potentiaalia”, sanoo Y-K Oy Finlandin toimitusjohtaja Petri Yrjö-Koskinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asko TaskilaSenaatti-kiinteistöt
Puh:+358 40 511 2157asko.taskila@senaatti.fiSakari Yrjö-KoskinentoimitusjohtajaHongisto Oy
Puh:+358 50 60158sakari@hongisto.fiPetri Yrjö-KoskinentoimitusjohtajaY-K Oy Finland
Puh:+358 50 2759petri@y-k.fiKuvat
Senaatti
Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi
Olemme töissä Suomelle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt
Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikkö rakennetaan Vantaan Itä-Hakkilaan28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikön uutta sijaintia suunnitellaan Vantaan Itä-Hakkilaan Siltaniitynkadulle. Alueelle on laadittu kaavamuutos, jonka mukaisesti rakentaminen voi alkaa vuonna 2027. Toteutuksesta päätetään käynnissä olevan hankekehitysvaiheen jälkeen. Tavoitteena on, että uudet tilat ovat käyttövalmiita vuoden 2029 alussa.
Valtioneuvoston linnassa alkavat kattavat peruskorjaus- ja uudistustyöt19.8.2026 10:35:00 EEST | Tiedote
Valtioneuvoston linnassa alkavat neljä vuotta kestävät rakennustyöt syyskuun alussa. Peruskorjaushanke on osa laajempaa valtioneuvoston tilojen uudistamista, jossa valtioneuvoston toiminnot keskitetään jatkossa pääosin Valtioneuvoston linnan kortteleihin ja niiden välittömään läheisyyteen. Peruskorjauksen yhteydessä linnan työtilat uudistetaan vastaamaan tämän päivän vaatimuksia valtioneuvoston toimitilakonseptin mukaisesti. Hankkeen rakennuttajana toimii valtion toimitiloja hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt, ja rakentamisesta vastaa Consti Korjausrakentaminen Oy. Pääsuunnittelijana toimii Sarc + Sigge Arkkitehdit Oy.
Senaatti-kiinteistöt käynnistää Vanhan Vaasan sairaalan päärakennuksen ja talousrakennuksen peruskorjaukset6.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt peruskorjaa Vanhan Vaasan sairaalan rakennuksia alueelle laaditun pitkäntähtäimen suunnitelman mukaisesti. Nyt on vuorossa päärakennuksen ja talousrakennuksen peruskorjaukset, jotka käynnistyvät elokuussa 2026 ja valmistuvat vuoden 2028 alkupuolella.
Uudet tilat Tullille Tornioon – rakennustyöt alkavat syyskuussa 20265.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa uudet tilat Tullille Tornioon. Uudisrakennus kokoaa Tullin toiminnot saman katon alle lähelle Ruotsin rajaa kolmesta eri osoitteesta. Rakentaminen alkaa alustavan aikataulun mukaan syyskuussa 2026, ja työt valmistuvat arviolta loppukeväällä 2028.
Rovaniemelle rakennetaan uusi pääpoliisiasema – rakennustyöt ovat käynnissä Jääskeläisen alueella21.7.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt käynnistää Rovaniemen uuden pääpoliisiaseman varsinaiset rakennustyöt Verstaantiellä Jääskeläisen alueella Rovaniemellä. Rakennustöiden arvioidaan valmistuvan syksyllä 2028, minkä jälkeen tilat kalustetaan ja otetaan käyttöön alkuvuonna 2029.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




