Vuoden 2027 talousarvioesitys tuo lyhytaikaisen helpotuksen tuomioistuimille – näkymä vuodesta 2028 eteenpäin on yhä kriittinen
2.9.2026 11:03:15 EEST | Tuomioistuinvirasto | Tiedote
Hallitus päätti 1.9.2026 vuoden 2027 talousarvioesityksestä, johon sisältyy tuomioistuimille kolmen miljoonan euron lisämääräraha lainkäyttöhenkilöstön turvaamiseen. Yhdessä eduskunnan kesäkuussa päättämän 4,7 miljoonan euron lisärahoituksen kanssa tuomioistuimet saavat yhteensä 7,7 miljoonan euron lisärahoituksen vuodelle 2027.

Lisärahoitus tuo tärkeän helpotuksen ensi vuoteen ja mahdollistaa merkittävien henkilöstövähennysten lykkäämisen. Tuomioistuinlaitoksen pidemmän aikavälin rahoitusongelmaa se ei kuitenkaan ratkaise.
Huhtikuussa hyväksytyn julkisen talouden suunnitelman 2027–2030 mukaiset määrärahaleikkaukset merkitsevät edelleen noin 400 henkilön vähentämistä tuomioistuimista vuoteen 2030 mennessä. Nyt esitetty lisärahoitus ei muuta vähennystarpeen kokonaismäärää, vaan siirtää sen painopistettä vuodesta 2027 eteenpäin. Näkymä vuodesta 2028 lähtien on siten edelleen erittäin huolestuttava.
”On tärkeää, että hallitus on tunnistanut tuomioistuinten vaikean tilanteen ja esittänyt lisärahoitusta. Sen avulla mittavia henkilöstövähennyksiä voidaan lykätä vuoteen 2028. Kyse on kuitenkin väliaikaisesta helpotuksesta, ei tuomioistuinten rahoitusongelman ratkaisusta”, Tuomioistuinviraston ylijohtaja Pasi Kumpula sanoo.
”Tuomioistuimet ovat merkittävä valtiollisen vallan käyttäjä hallituksen ja eduskunnan ohella. Tuomioistuinten osuus valtion menoista on alle 0,5 prosenttia. Niiden riittävien resurssien turvaaminen tulee olla mahdollista vaikeassakin taloustilanteessa.”
Tuomioistuinten ja muun oikeudenhoidon pitkäaikainen aliresursointi tunnistettiin jo vuonna 2022 valmistuneessa valtioneuvoston selonteossa. Sen perusteella resursseja vahvistettiin vuoteen 2025 asti ja tuomioistuimiin voitiin palkata lisää tuomareita ja muuta henkilöstöä.
Samaan aikaan tuomioistuimiin saapuvien asioiden määrä on kasvanut, eikä ruuhkista johtuvia pitkiä käsittelyaikoja ole saatu riittävästi lyhennettyä. Tuomioistuinviraston arvion mukaan henkilöstöresurssit on säilytettävä vähintään nykyisellä tasolla, jotta ruuhkat ja käsittelyajat eivät entisestään kasva.
Tuomioistuinten toimintakyvyn turvaaminen edellyttää tulevina vuosina sekä riittävää ja pitkäjänteistä rahoitusta että lainsäädännön uudistamista. Oikeudenkäyntimenettelyä ja tuomioistuinten toimintaa koskevan lainsäädännön on mahdollistettava rajallisten voimavarojen tarkoituksenmukainen käyttö.
Viime kädessä kyse on oikeusturvasta. Tuomioistuinlaitoksella on oltava kaikissa olosuhteissa sellaiset voimavarat, että perustuslaissa turvattu oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa voidaan toteuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja Pasi Kumpula, puh. 029565 0516, etunimi.sukunimi@oikeus.fi
Tuomioistuinvirasto on itsenäinen keskusvirasto, joka palvelee koko tuomioistuinlaitosta. Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla. Viraston tehtävänä on huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto
Välkommen att bekanta dig med den videoupptagningsreform i domstolarna som träder i kraft den 1.10.20262.9.2026 15:12:25 EEST | Pressinbjudan
Välkommen att höra hur den videoupptagning av personbevisning som tas i bruk i oktober förändrar rättegångens förlopp i allmänna domstolar. Vi presenterar de förändringar som reformen medför i Östra Nylands tingsrätts nya lokaler i Vanda.
Tervetuloa tutustumaan 1.10.2026 voimaan tulevaan tuomioistuinten videotallennusuudistukseen2.9.2026 15:12:25 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan, miten lokakuussa käyttöön tuleva henkilötodistelun videotallentaminen muuttaa oikeudenkäynnin kulkua yleisissä tuomioistuimissa. Esittelemme uudistuksen tuomia muutoksia Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden uusissa tiloissa Vantaalla.
Domstolarna behandlar och avgör ostridiga fordringsmål i enlighet med lagen21.8.2026 15:11:18 EEST | Pressmeddelande
I artiklar som publicerades av Helsingin Sanomat den 14 och 20 augusti behandlas konsumentkreditärenden och domstolarnas verksamhet på ett sätt som i vissa avseenden behöver förtydligas.
Tuomioistuimet käsittelevät ja ratkaisevat riidattomia velkomusasioita lainmukaisesti21.8.2026 15:11:18 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomien 14. ja 20. elokuuta julkaisemissa artikkeleissa käsitellään kuluttajaluottoasioita ja tuomioistuinten toimintaa tavalla, joka kaipaa joiltakin osin täsmennystä.
AIPA-järjestelmän laajavaikutteinen häiriö on ohi20.8.2026 15:34:16 EEST | Tiedote
AIPA-järjestelmässä alkoi laajavaikutteinen häiriö maanantaina 17.8.2026. Häiriötilanne on nyt ohi ja järjestelmä toimii normaalisti. AIPA on yleisten tuomioistuinten (käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus) ja Syyttäjälaitoksen käyttämä asian- ja dokumentinhallinnan järjestelmä. AIPAa käyttää yhteensä noin 4 000 virkamiestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme