Tuomioistuinvirasto

Vuoden 2027 talousarvioesitys tuo lyhytaikaisen helpotuksen tuomioistuimille – näkymä vuodesta 2028 eteenpäin on yhä kriittinen

2.9.2026 11:03:15 EEST | Tuomioistuinvirasto | Tiedote

Jaa

Hallitus päätti 1.9.2026 vuoden 2027 talousarvioesityksestä, johon sisältyy tuomioistuimille kolmen miljoonan euron lisämääräraha lainkäyttöhenkilöstön turvaamiseen. Yhdessä eduskunnan kesäkuussa päättämän 4,7 miljoonan euron lisärahoituksen kanssa tuomioistuimet saavat yhteensä 7,7 miljoonan euron lisärahoituksen vuodelle 2027.

Nainen istuu mikrofonin edessä oikeussalissa, jossa on muita ihmisiä.
Mika Pakarinen Tuomioistuinvirasto

Lisärahoitus tuo tärkeän helpotuksen ensi vuoteen ja mahdollistaa merkittävien henkilöstövähennysten lykkäämisen. Tuomioistuinlaitoksen pidemmän aikavälin rahoitusongelmaa se ei kuitenkaan ratkaise.

Huhtikuussa hyväksytyn julkisen talouden suunnitelman 2027–2030 mukaiset määrärahaleikkaukset merkitsevät edelleen noin 400 henkilön vähentämistä tuomioistuimista vuoteen 2030 mennessä. Nyt esitetty lisärahoitus ei muuta vähennystarpeen kokonaismäärää, vaan siirtää sen painopistettä vuodesta 2027 eteenpäin. Näkymä vuodesta 2028 lähtien on siten edelleen erittäin huolestuttava.

”On tärkeää, että hallitus on tunnistanut tuomioistuinten vaikean tilanteen ja esittänyt lisärahoitusta. Sen avulla mittavia henkilöstövähennyksiä voidaan lykätä vuoteen 2028. Kyse on kuitenkin väliaikaisesta helpotuksesta, ei tuomioistuinten rahoitusongelman ratkaisusta”, Tuomioistuinviraston ylijohtaja Pasi Kumpula sanoo.

”Tuomioistuimet ovat merkittävä valtiollisen vallan käyttäjä hallituksen ja eduskunnan ohella. Tuomioistuinten osuus valtion menoista on alle 0,5 prosenttia. Niiden riittävien resurssien turvaaminen tulee olla mahdollista vaikeassakin taloustilanteessa.”

Tuomioistuinten ja muun oikeudenhoidon pitkäaikainen aliresursointi tunnistettiin jo vuonna 2022 valmistuneessa valtioneuvoston selonteossa. Sen perusteella resursseja vahvistettiin vuoteen 2025 asti ja tuomioistuimiin voitiin palkata lisää tuomareita ja muuta henkilöstöä.

Samaan aikaan tuomioistuimiin saapuvien asioiden määrä on kasvanut, eikä ruuhkista johtuvia pitkiä käsittelyaikoja ole saatu riittävästi lyhennettyä. Tuomioistuinviraston arvion mukaan henkilöstöresurssit on säilytettävä vähintään nykyisellä tasolla, jotta ruuhkat ja käsittelyajat eivät entisestään kasva.

Tuomioistuinten toimintakyvyn turvaaminen edellyttää tulevina vuosina sekä riittävää ja pitkäjänteistä rahoitusta että lainsäädännön uudistamista. Oikeudenkäyntimenettelyä ja tuomioistuinten toimintaa koskevan lainsäädännön on mahdollistettava rajallisten voimavarojen tarkoituksenmukainen käyttö.

Viime kädessä kyse on oikeusturvasta. Tuomioistuinlaitoksella on oltava kaikissa olosuhteissa sellaiset voimavarat, että perustuslaissa turvattu oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa voidaan toteuttaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylijohtaja Pasi Kumpula, puh. 029565 0516, etunimi.sukunimi@oikeus.fi

Tuo­miois­tuin­vi­ras­to on it­se­näi­nen kes­kus­vi­ras­to, joka pal­ve­lee koko tuo­miois­tuin­lai­tos­ta. Tuo­miois­tuin­vi­ras­to toi­mii oi­keus­mi­nis­te­riön hal­lin­no­na­lal­la. Vi­ras­ton teh­tä­vä­nä on huo­leh­tia sii­tä, että tuo­miois­tui­met ky­ke­ne­vät käyt­tä­mään tuo­mio­val­taa laa­duk­kaas­ti ja että tuo­miois­tuin­ten hal­lin­to on te­hok­kaas­ti ja tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti jär­jes­tet­ty.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto

Tuomioistuinvirasto tiedottaa poikkeuksellisesti Helsingin hovioikeuden 18.6. antamasta tuomiosta26.6.2026 14:49:33 EEST | Tiedote

Helsingin hovioikeus antoi 18.6.2026 tuomion Malmin sairaalan läheisyydessä 6.10.2024 väitetyksi tapahtunutta törkeää raiskausta koskevassa asiassa. Hovioikeus ei muuttanut Helsingin käräjäoikeuden asiassa 22.4.2025 antamaa tuomiota. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen törkeästä raiskauksesta. Ratkaisut ovat herättäneet runsasta keskustelua etenkin sosiaalisessa mediassa. Erityisesti on keskusteltu jutun asianomistajan alaikäisyydestä ja humalatilasta sekä oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye