Vihreiden Forsgrén: Kelan luvut haastavat hallituksen ihmisvihamieliset puheet maahanmuuttajien passiivisuudesta
2.9.2026 11:41:29 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien osuus vieraskielisestä väestöstä on pienentynyt selvästi, kertoo Kelan tuore tilasto. Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén vaatii hallitusta lopettamaan maahanmuuttajien leimaamisen ja keskittymään työllistymisen todellisten esteiden purkamiseen.

Kelan tilastojen mukaan perustoimeentulotukea saavien vieraskielisten aikuisten osuus pieneni vuosina 2017–2025 noin 23 prosentista 18 prosenttiin. Työmarkkinatukea saavien osuus laski 24 prosentista 16 prosenttiin. Samaan aikaan vieraskielisen väestön määrä kasvoi yli 70 prosenttia. Kelan mukaan kehitys viittaa siihen, että aiempaa suurempi osa vieraskielisestä väestöstä on työmarkkinoilla tai opiskelemassa.
– Valtiovarainministeri Riikka Purra puhuu passiivisesta hyysäämisestä ja elintapasiirtolaisista, vaikka Kelan luvut kertovat toisenlaisesta kehityssuunnasta. Kun vieraskielinen väestö on kasvanut voimakkaasti, mutta tukia saavien osuus on pienentynyt, hallituksen rakentama ihmisvihamielinen mielikuva ei kestä lähempää tarkastelua, Forsgrén sanoo.
Vieraskieliset ovat edelleen yliedustettuina erityisesti toimeentulotuessa: vuonna 2025 heille maksettiin 41 prosenttia perustoimeentulotuesta. Kelan mukaan vieraskielisten saajamäärän kasvusta suurin osa liittyy kuitenkin ukrainankielisten toimeentulotuen saajien määrän kasvuun vuodesta 2023 lähtien.
– Maahan muuttaneiden työllisyydessä on edelleen ratkaistavia ongelmia. Niihin pitää vastata kielikoulutuksella, osaamisen tunnistamisella ja työelämän syrjintään puuttumalla, Forsgrén korostaa.
Eri toimijat työ- ja elinkeinoministeriötä ja EK:ta myöten ovat todenneet, että Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, mutta Forgrénin mukaan hallitus ei ole tehnyt riittävästi työllisyyden parantamiseksi.
– Hallituksen budjettiriihikään ei tarjonnut ratkaisua työttömyyskriisiin. Sen sijaan hallitus leikkaa maahan muuttaneiden työttömyysturvaa ja palveluita, ja ministerit poseeraavat Send them back -lippiksissä. Työpaikkojen puutetta ei ratkaista köyhyyttä lisäämällä tai kokonaisia ihmisryhmiä leimaamalla, Forsgrén päättää.
Yhteyshenkilöt
Bella ForsgrénKansanedustaja
Puh:09 432 3114bella.forsgren@eduskunta.fiSaana SarmelaViestintäsuunnittelija
Puh:0503559327saana.sarmela@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Suomen tulee tehdä Arctic Summitissa näkyväksi, että pohjoinen lämpenee nelinkertaista vauhtia11.9.2026 16:33:12 EEST | Tiedote
Kun Euroopan johtajat kokoontuvat tällä viikolla Rovaniemen European Arctic Summitiin, Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen tulee käyttää isännän paikkaansa nostaakseen esiin arktisen alueen ekologisen kriisin vakavuutta.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Luonnon etu on jälleen jäämässä jyrän alle – hallituksen ennallistamissuunnitelma on riittämätön ja valmistellaan salassa11.9.2026 16:07:49 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen paheksuu hallituksen salailua Suomen ennallistamissuunnitelman valmistelussa. Suunnitelmassa ei ole lainkaan kerrottu, miten metsäluonnon tilaa aiotaan parantaa, vaikka metsät ovat tärkein luontotyyppimme. Muiden luontotyyppien osalta lausunnolla on ollut ainoastaan suunnitelman tiivistelmä. Näin hallitus on estänyt sen, että suunnitelman toimia ja niiden riittävyyttä voisi lausunnonantajat arvioida.
Vihreiden Pitko: Suomen tärkein luontopäätös valmistellaan pimennossa11.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko kritisoi hallitusta siitä, että se valmistelee Suomen EU:lle antamaa ennallistamissuunnitelman luonnosta ilman kunnollista lausuntokierrosta. Suomen suurin luontotyyppi, pohjoiset havumetsät, on poistettu suunnitelmasta, ja niiden kohtalosta päätetään poliittisesti hallituksen ja valtiosihteereiden kesken, kansalaisia, järjestöjä ja tutkijoita kuulematta.
Vihreiden Alametsä: Itsemurhat on saatava nollaan10.9.2026 15:19:44 EEST | Tiedote
Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisyn päivää. Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii toimia itsemurhien saamiseksi nollaan.
Vihreiden Hopsu kiittää ulkoministeriä siirtokuntarajoituksien ajamisesta, mutta pelkää Suomen toimien jäävän auttamattoman riittämättömiksi9.9.2026 17:00:33 EEST | Tiedote
Suomi on eilen liittynyt 12 maan joukkoon, jotka ovat vahvistaneet aikovansa asettaa kansallisia pakotteita tai tukevansa Euroopan kaupparajoituksia Länsirannan siirtokunnista tuleville tuotteille. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo tämän olevan tervetullut, mutta täysin riittämätön toimi, ja penää miten Suomi aikoo konkreettisesti asiaa edistää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme