SDP:n Kaarisalo tyrmistynyt Kokoomuksen sydämettömästä päätöksestä viedä apu sitä eniten tarvitsevilta
2.9.2026 16:39:08 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd) arvostelee kovin sanoin hallituksen budjettiriihen lopputulosta ja kysyy, millä hallituspuolueet perustelevat järjetöntä ja sydämetöntä päätöstä, josta seuraava inhimillinen ja taloudellinen lasku on mittakaavaltaan valtava?

Pääministeri Orpo on vakuutellut pitkin matkaa, ettei kukaan joudu kärsimään kohtuuttomasti. Silti köyhyysrajan alle siirtyy 26 000 lasta samalla kuin esim. suurituloisempien ja yritysten verotusta kevennetään velkarahalla. Kokoomuksella oli näytön paikka budjettiriihessä ja mahdollisuus korjata edes osa ministeri Rydmanin järjestökenttää tuhoavista STEA-avustusten leikkauksista.
-Kun avustuksista on leikattu jo puolet tällä vaalikaudella, ei esim. vammais- ja potilasjärjestöillä ole mahdollisuutta sopeuttaa toimintaa hallitusti, vaan se joudutaan ajamaan alas. Seurauksena on kaaos, koska edes vapaaehtoistyö ei onnistu ilman koordinointia ja suunnittelua. Tämä vaatii resursseja ja asiantuntemusta, jota ei enää jatkossa ole. Tässä romutetaan nyt niin merkittävä osa suomalaisen yhteiskunnan yhtä peruspilaria, että sitä on vaikea edes ymmärtää, toteaa Kaarisalo.
Ministeri Rydman on täysin ministeriltä edellytettävän käytöksen vastaisesti hekumoinut viholliskuvilla ja järjestörälssin kurittamisella peittääkseen päätöksiensä tosiasiallisen vaikutuksen. Käytännön työ on kuitenkin se missä leikkausten jäljet näkyvät. Erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret, vammaiset ja sairaat joutuvat kärsimään hallituksen päätöksistä. Järjestöt ovat tehneet korvaamattoman arvokasta työtä, jota ei mikään muu taho pysty tekemään.
-Olen äärettömän surullinen, ettei Kokoomusta näytä kiinnostavan, mistä esimerkiksi kaikkein eniten apua ja tukea tarvitsevat lapset ja nuoret, vammaiset ja vakavasti sairaat ihmiset jatkossa avun ja tuen saavat. Hyvinvointialueet omassa talousahdingossaan eivät siihen pysty ja nyt heiltäkin puuttuvat tulevaisuudessa järjestöt keskeisinä yhteistyökumppaneita esim. kuntoutuksen tukemisessa ja pitkäaikaissairaiden jatkohoidossa. En yksinkertaisesti pysty hyväksymään ihmisten heitteillejättöä, Kaarisalo jatkaa.
Samalla järjestökentältä jää tuhansia alansa asiantuntijoita työttömiksi, joille ei työmarkkinoilla tällä hetkellä töitä ole tarjolla. Kaarisalo vaatii, että aikuiskoulutustuki viimein palautettaisiin.
-Kun omin toimin sysätään ihmisiä työttömäksi, tulisi edes tarjota mahdollisuuksia selviytyä. Vai halutaanko jatkaa työttömyydessäkin Euroopan ykkösenä?, Kaarisalo kysyy.
Yhteyshenkilöt
Riitta KaarisaloKansanedustaja
Puh:050 430 2197Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Hallitus korottaa sairastamisen hintaa ja leikkaa vanhustenhoivasta samalla kun jakaa veronalennuksia suuryrityksille2.9.2026 14:03:09 EEST | Tiedote
-Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset osuvat jälleen kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin suomalaisiin, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.). Hallitus päätti korottaa rajusti jo ennestään liian korkeita sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja lähes 88 miljoonalla eurolla.
SDP:n Piritta Rantanen: Kokoomus leikkaa nuorilta avun ja järjestöiltä työpaikat – lasku lähetetään hyvinvointialueille2.9.2026 12:22:40 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista ensi vuonna 84 miljoonaa euroa on kylmä poliittinen arvovalinta. STEA-avustukset leikkaantuvat ensi vuonna noin kolmanneksella, ja koko vaalikauden aikana sote-järjestöjen rahoitus romahtaa puoleen. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen varoittaa, että hallitus ajaa alas ennaltaehkäisevää työtä, heikentää ihmisten mahdollisuuksia saada apua ajoissa ja siirtää kustannukset hyvinvointialueiden maksettaviksi.
SDP:n Suhonen: Milloin meille riittää?2.9.2026 12:13:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen ihmettelee Orpo–Purran lepsuilua ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön estämisessä.
SDP:n Pia Hiltunen: Pohteen irtisanomiset ovat seurausta hallituksen epäonnistuneesta sote-politiikasta – En voi edes kuvitella, miltä työntekijöistä tuntuu2.9.2026 10:50:36 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on päättänyt irtisanoa 302 työntekijää. Kaikkiaan 511 ihmisen työsuhde päättyy. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen pitää tilannetta erittäin surullisena ja katsoo sen olevan suoraa seurausta hallituksen politiikasta, jossa julkisen sote-sektorin rahoitus ei pysy palvelutarpeen ja kustannusten kasvun mukana.
Kvarnström: Regeringen sviker tredje sektorn och människor i utsatt position2.9.2026 09:32:27 EEST | Pressmeddelande
Regeringen Orpo håller fast vid nedskärningar som drabbar tredje sektorn hårt. Enligt riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) från Raseborg är nedskärningarna både orättvisa och oskäligt stora.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme