Pohjolan palkintojen ehdokashaku alkaa – jaossa tunnustukset elämäntyöstä ja innovoinnista lääketieteen alalla
3.9.2026 08:32:31 EEST | Suomen Lääketieteen Säätiö | Tiedote
Tunnustukset luovutetaan Helsingin Lääkäripäivillä tammikuussa 2027. Voit ehdottaa innovaatiopalkinnon saajaa 30.9. asti ja elämäntyöpalkinnon saajaa 31.10. asti säätiön verkkosivuilla.

Suomen Lääketieteen Säätiö kerää jälleen ehdokkaita kahden merkittävän tunnustuksen saajiksi. Ensimmäinen niistä on viime syksynä lanseerattu Pohjolan lääketieteen innovaatiopalkinto, joka myönnetään huomattavasta keksinnöstä lääketieteen alalla. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Ideana on kannustaa tutkijoita rohkeisiin avauksiin, joista on hyötyä potilaille ja terveydenhuollolle. Palkinnon saajaksi voi ehdottaa henkilöä, joka on tehnyt Suomessa lääketieteellistä tutkimusta ja jonka työn tuloksia on hyödynnetty innovatiivisessa tuotteessa tai sovelluksessa. Keksintö voi liittyä esimerkiksi diagnostiikkaan, lääkekehitykseen, terveysteknologiaan, sairauksien ehkäisyyn tai vaikuttavaan terveydenhuoltoon.
– Palkinto herätti jo viime syksynä mukavasti kiinnostusta, ja toivomme saavamme paljon hyviä ehdokkaita myös tällä kertaa. Lääketieteelliset innovaatiot ovat Suomelle erittäin tärkeitä – ne voivat mullistaa yksittäisten potilaiden elämän, tuoda terveydenhuoltoon lisää tehokkuutta ja samalla siivittää myös Suomen taloutta kasvuun, kertoo säätiön hallituksen puheenjohtaja, professori Katriina Aalto-Setälä.
Finalistit julki marraskuussa
Sopivia henkilöitä innovaatiopalkinnon saajaksi voi ehdottaa 30.9. asti säätiön verkkosivuilla. Palkintoraati valitsee ehdotusten joukosta kolme finalistia, jotka julkistetaan marraskuussa.
Raati painottaa valinnoissaan
- innovaation uutuusarvoa ja ainutlaatuisuutta
- potentiaalista vaikutusta potilaiden elämänlaatuun ja hoitotuloksiin
- sovellettavuutta terveydenhuollossa
- yhteiskunnallista merkitystä
- kaupallistamispotentiaalia ja skaalautuvuutta.
Lopullisen palkinnonsaajan finalistien joukosta valitsee tunnettu suomalainen vaikuttaja.
Elämäntyöpalkinto myönnetään 47. kerran
Entä kuka suomalainen lääkäri ansaitsisi tulla palkituksi merkittävästä kansallisesta ja kansainvälisestä elämäntyöstään? Perinteikäs Pohjolan lääketieteen palkinto on jälleen jaossa, ja sen suuruus on 20 000 euroa. Ehdotuksia tunnustuksen saajaksi voi lähettää säätiön verkkosivujen kautta 31.10. asti.
Molemmat palkinnot mahdollistaa Suomen Lääketieteen Säätiön yhteydessä toimiva Pohjolan ja Suomi-yhtiöiden rahasto, joka perustuu 1980-luvulla tehtyyn lahjoitukseen.
– Suomessa tehdään huipputasokasta lääketieteen tutkimusta. Sen avulla voimme parantaa kansanterveyttä ja olla mukana ratkomassa myös globaaleja terveysongelmia. Nämä palkinnot tekevät näkyväksi, miten monilla tavoilla lääkäritutkijoiden työ voi muuttaa maailmaa. Toivottavasti ne innostavat myös uusia sukupolvia tieteen pariin, toteaa Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtaja Vesa Aho.
Elämäntyöpalkinnon saajan valitsee valiokunta, johon kuuluvat säätiön, Duodecimin, Finska Läkaresällskapetin ja Lääkäriliiton puheenjohtajat. Lopullisen päätöksen palkinnonsaajasta tekee säätiön hallitus. Elämäntyöpalkinto jaetaan 47. kerran. Kaikkiin aikaisempina vuosina palkittuihin lääkäreihin voi tutustua täällä.
Pohjolan palkinnot jaetaan Helsingin Lääkäripäivillä 27.–28.1.2027. Ehdotuksia tunnustusten saajiksi voi lähettää säätiön verkkosivujen kautta.
Vuonna 2026 elämäntyöpalkinnon sai emeritusprofessori Pentti Huovinen uraauurtavasta työstään bakteeriopin alalla. Innovaatiopalkinto puolestaan myönnettiin professori Aarno Dietzille kuulonkuntoutusta uudistavasta TrueHear-alustasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katriina Aalto-SetäläHallituksen puheenjohtajaSuomen Lääketieteen Säätiö
Puh:040 5829 567katriina.aalto-setala@tuni.fiAnna HumalamäkiViestintäpäällikköSuomen Lääketieteen Säätiö
Puh:045 848 1317anna.humalamaki@laaketieteensaatio.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Lääketieteen Säätiö tukee lääketieteellistä tutkimusta ja koulutusta kaikilla lääketieteen aloilla. Säätiö myöntää vuosittain apurahoja yli kaksi miljoonaa euroa noin 150 tutkijalle. Tuen kohteena ovat erityisesti nuoret tutkijat. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim perusti säätiön vuonna 1960.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lääketieteen Säätiö
Kysely: Rahoituksen puute on edelleen keskeinen este lääkärien tutkimustyölle20.8.2026 08:02:04 EEST | Tiedote
Lääkäritutkijat kaipaavat pitkäaikaista rahoitusta ja joustavia mahdollisuuksia osa-aikaiseen tutkijana toimimiseen. Yleiskuva kuitenkin on, että tutkimustyön edellytykset ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Suomen Lääketieteen Säätiön kyselyyn vastasi 650 apurahanhakijaa.
Säätiöiden selvitys: Lääketieteen rahoituksessa myönteisiä merkkejä – kliininen tutkimus alkanut vahvistua11.6.2026 08:01:10 EEST | Tiedote
Kotimaisista säätiöistä on kasvanut lääketieteellisen tutkimuksen keskeisiä rahoittajia. Niiden tuki on noussut yli 100 miljoonaan euroon, ja se on jo suurempi kuin Suomen Akatemian ja Business Finlandin myöntämä rahoitus yhteensä.
Apurahahaku alkaa – jaossa yli kaksi miljoonaa euroa lääketieteen tutkimukseen29.4.2026 08:08:25 EEST | Tiedote
Säätiö myöntää vuosittain apurahoja noin 150 tutkijalle. Rahoitusta on tarjolla laajasti tutkijanuran eri vaiheisiin aina ensimmäisistä askelista oman tutkimusryhmän perustamiseen asti. Hakuinfo järjestetään 7. toukokuuta.
Pohjolan lääketieteen palkinto Pentti Huoviselle ja innovaatiopalkinto Aarno Dietzille15.1.2026 07:30:02 EET | Tiedote
Palkintoja myönnetään ensimmäistä kertaa kaksi kappaletta – toinen merkittävästä elämäntyöstä ja toinen uraauurtavan innovaation kehittämisestä. Tunnustukset jaetaan 21.1. Helsingin Lääkäripäivillä.
Suomen Lääketieteen Säätiöltä apurahoja 150 tutkijalle – tuki yhteensä yli 2,2 miljoonaa euroa21.11.2025 08:07:27 EET | Tiedote
Määräaikaan mennessä saapui 808 apurahahakemusta, mikä yltää viime vuosien vertailussa kärkisijoille. Säätiö tukee lääketieteen tutkimusta kaikilla aloilla yleisistä kansantaudeista harvinaisiin perinnöllisiin sairauksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme