Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha

4.9.2026 10:17:16 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.

Tiina Salminen

Jyväskylän Pride-viikon teema tänä vuonna on Liikuntarauha kaikille. Jyväskylän yliopisto on osallistunut Pride-viikkoon jo kuuden vuoden ajan.  

Jyväskylän yliopiston vararehtori Marja-Leena Laakso kertoo, että Pride-viikko on tärkeä tilaisuus osoittaa tukea yliopistoyhteisön monimuotoisuudelle: 

"Haluamme että Jyväskylän yliopistossa jokainen kokee olevansa arvostettu ja hyväksytty omana itsenään. Näin ilmaistuna asia kuulostaa itsestään selvältä. Tiedämme kuitenkin, että meillä on edelleen paljon epäkohtia ja kehittämisen paikkoja. Töitä on tehtävä pitkäjänteisesti. Pride-viikkoon osallistumalla ilmaisemme, että olemme sitoutuneet rakentamaan yliopistoamme yhdenvertaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi sekä turvalliseksi paikaksi kaikille opiskella ja tehdä työtä." 

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Aukusti Heilakka on innoissaan Pride-viikkoon osallistumista ja korostaa ympärivuotisen työn merkitystä: 

"Jokaisella tulee olla oikeus olla osa yliopistoyhteisöä juuri sellaisena kuin on. Yhdenvertaisuutta luodaan yhdessä arjen teoilla, ja ylioppilaskunta on sitoutunut tähän työhön ympäri vuoden. Olemmekin jälleen innoissamme mukana Pride-viikolla edistämässä näitä tärkeitä teemoja."  

Yliopisto on sitoutunut kehittämään toimintaansa yhdenvertaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi myös Pride-viikon ulkopuolella. Yliopistossa on esimerkiksi otettu tänä vuonna käyttöön turvallisemman ja vastuullisemman tilan periaatteet. Periaatteiden tarkoituksena on mahdollistaa yhdenvertainen ja turvallinen osallistuminen ja vuorovaikutus kaikille Jyväskylän yliopiston yliopistoyhteisön jäsenille. 

Liikuntarauha kaikille 

Viikon liikuntarauha-teemaan tartutaan erityisesti yliopiston ja ylioppilaskunnan järjestämässä paneelikeskustelussa “Kenelle on tilaa pukukopissa”, jossa pohditaan sateenkaari-ihmisten tilaa ja paikkaa liikunta-alalla ja liikuntaharrastuksissa. 

Paneelikeskusteluun osallistuva vanhempi yliopistonlehtori Marja Kokkonen kertoo sateenkaari-ihmisten aseman liikunnan parissa kaventuneen: 

"Vapaaehtoisen liikkumisen terveyshyödyt ovat kiistattomat. Kuitenkin sateenkaari-ihmisten tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua koululiikuntaan, harrastaa liikuntaa vapaa-ajallaan ja harjoittaa kilpaurheilijan ammattia on viime vuosina kaventunut ympäri maailmaa. Pukukoppien ovet ovat monin paikoin sulkeutuneet tai aiempaa vähemmän raollaan aiempaa harvalukuisemmalle joukolle. Nyt on oikea aika ideoida yhteistyössä niitä tapoja, joilla sateenkaari-ihmiset saavat liikkua maassamme rauhassa ja turvallisin mielin." 

Pride-viikko näkyy ja kuuluu 

Tapahtumaviikolla on yliopiston ja ylioppilaskunnan järjestämää ohjelmaa, ja viikko huipentuu lauantaina 12.9. Pride-kulkueeseen, jossa marssimme yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta yliopiston ja ylioppilaskunnan yhteisessä osastossa. Osastoon ovat tervetulleita kaikki yliopistoyhteisön jäsenet. Kulkueen jälkeen JYU:n ja JYYn väkeä voi moikata Lounaispuiston puistojuhlassa. 

Tutustu Pride-viikon ohjelmaan yliopistossahttps://www.jyu.fi/fi/tapahtumat/jkl-pride-viikko-2026 

Lisätietoja: 

Noora Koskela
Asiantuntija, yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja saavutettavuus 
noora.e.koskela@jyu.fi
+358504322734 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tiina Salminen
Lataa

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye