Lupa- ja valvontavirasto

Työntekijä joutui paperikoneen nielun vetämäksi – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta

4.9.2026 16:46:36 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on 4.9.2026 tuominnut Sharpcell Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon ja yhtiön toimitusjohtajan sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty riittävän järjestelmällisesti selvittää yhtiön Iitin paperitehtaan paperikoneen käytöstä aiheutuvat tapaturman vaarat sekä suojata vaarakohdat mekaanisin tai teknisin suojauksin.

Paperikoneella työskennelleelle työntekijälle sattui huhtikuussa 2024 tapaturma. Työntekijä oli, puhdistaessaan paperikonetta koneen käydessä, huomannut paperimassakokkareen koneen vetotelassa. Hän oli yrittänyt pyyhkäistä kädellään paperimassapalloa pois telasta, jolloin hänen kätensä oli tarttunut viiran ja vetotelan muodostamaan nieluun. Kone oli vetänyt häntä mukanaan nieluun siten, että hänen jalkansa irtosivat lattiasta. Työntekijä oli kuitenkin irronnut nielusta ja pudonnut lattialle. Hänelle aiheutui luun ja nikaman murtuma.

Syytteessä ollut toimitusjohtaja vetosi käräjillä muun muassa siihen, että yhtiössä oli käytössä turvallisuusjohtamisjärjestelmä, johon kuului viikoittain toistuvat turvallisuuskierrokset, joihin osallistui henkilöitä myös tuotannosta. Hän vetosi myös siihen, että tapaturma aiheutui siitä, että työntekijä ei noudattanut yhtiön antamaa ohjetta, jonka mukaan koneen liikkuviin osiin ei saa koskea koneen käydessä, vaan kone pitää pysäyttää ennen sen puhdistamista.  

Laissa säädettyä koneiden suojaamisvelvoitetta ei voi korvata työntekijöille annettavilla ohjeilla ja kielloilla

Käräjäoikeus totesi, että yhtiössä oli järjestetty vaarojen arviointimenettely. Siinä oli tunnistettu paperikoneen puhdistustyöstä aiheutuvat vaarat, mutta arvioitu, että vaaran riittävä hallintakeino on turvallinen työmenetelmä, eli ohjeistus koneen sammuttamisesta. Oikeus totesi, että työnantajan on kuitenkin otettava huomioon myös tilanteet, joissa työntekijät menettelevät ohjeistuksen vastaisesti, kuten nyt oli tapahtunut. Tämän vuoksi työnantajalla on velvollisuus suojata koneet niin, että työntekijät eivät pääse koskettamaan vaarakohtiin.

Käräjäoikeus totesi, että yhtiön vaarojen selvittämisen riittävyydestä vastaa yhtiön toimitusjohtaja ja tuomitsi hänet työturvallisuusrikoksesta 25 päiväsakkoon, josta hänelle tulee maksettavaa reilut 4 200 euroa. Sharpcell Oy:n oikeus tuomitsi 15 000 euron yhteisösakkoon.

Tapaturmaan joutunut työntekijä ei vaatinut rangaistusta vammantuottamuksesta eikä korvauksia hänelle aiheutuneista vammoista, minkä vuoksi oikeus ei tuominnut niitä.

Ylitarkastaja Sampo Pelkonen Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosastolta muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus tunnistaa käytössään olevien koneiden vaarakohdat ja suojata ne niin, että työntekijät eivät pääse työnantajan antamia ohjeitakaan rikkomalla koskettamaan koneiden liikkuviin osiin koneiden ollessa käynnissä. Laissa säädettyä koneiden suojaamisvelvoitetta ei siis voi korvata työntekijöille annettavilla ohjeilla ja kielloilla.

Jos työnantajalla ei ole omassa organisaatiossaan vaarojen tunnistamiseen tarvittavaa riittävää asiantuntemusta, on työnantajalla laissa säädetty velvollisuus käyttää sen tekemiseen riittävän päteviä ulkopuolisia asiantuntijoita. Tällaisia koneiden vaarojen selvittämisen ja suojaamisen asiantuntijoita on myös käytännössä saatavilla. Koneita käyttävät työntekijät ovat yleensä oman alansa ja käyttämiensä koneiden asiantuntijoita, mutta he eivät kuitenkaan usein osaa tunnistaa varsinkaan heille tutussa työympäristössä olevia vaaratekijöitä, kuten tässäkin tapauksessa jälleen kerran kävi.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomio R72/2026/1066. Tuomio ei ole lainvoimainen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Työntekijä putosi koulurakennuksen pleksilipan läpi – toimitusjohtajalle sakkoja ja yhtiölle yhteisösakko3.9.2026 16:22:02 EEST | Tiedote

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi ikkunanpesualan yrityksen toimitusjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi käräjäoikeus määräsi yrityksen maksamaan 10 000 euron yhteisösakon. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 3.9.2026. Tuomio liittyi Espoossa 20.6.2023 sattuneeseen työtapaturmaan. Työntekijä oli puhdistamassa koulurakennuksen ulko-oven yläpuolella sijainnutta katoksen lippaa. Hän nousi noin neljän metrin korkeudessa sijainneelle lipalle nojatikkaiden avulla ilman putoamissuojausta. Työn aikana työntekijä astui muovisen pleksin päälle, joka petti hänen allaan. Käräjäoikeuden mukaan työn turvallisuussuunnittelussa, työntekijän opastamisessa sekä putoamissuojauksen toteuttamisessa oli puutteita. Työntekijä oli käytännössä joutunut itse arvioimaan putoamissuojauksen tarpeen ja valitsemaan työmenetelmän lipan puhdistamiseksi. Oikeuden mukaan työnantaja ei ollut riittävästi ohjeistanut tai valvonut turvallisten työtapojen noudattamista, vaikka työssä oli

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye