SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi
5.9.2026 14:11:10 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.

Järjestöjen toiminta on jo supistunut ja henkilöstöä irtisanottu. Samaan aikaan hallitus korostaa ihmisiä kohtaavan työn merkitystä. Järjestöjen arviot kertovat kuitenkin karua kieltä: 80 prosenttia sote-järjestöistä arvioi joutuvansa lopettamaan jonkin toiminnon, 73 prosenttia vertaistukea tai ryhmätoimintaa ja 69 prosenttia neuvonta- ja ohjauspalveluja. Jopa 40 prosenttia pitää koko toimintansa loppumista mahdollisena tai todennäköisenä.
Filatovin mukaan kyse ei ole vain järjestöistä vaan siitä, kuka auttaa ihmisiä ennen kuin ongelmat edellyttävät raskaita julkisia palveluja.
Esimerkiksi hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöistä 96 prosenttia ohjaa ihmisiä järjestöjen palveluihin. Minne nämä ihmiset jatkossa ohjataan? Tyhjänkö päälle?
– Kun järjestöjen toiminta lakkaa, ongelmat eivät lakkaa. Ne voivat siirtyä myöhemmin julkisten palvelujen hoidettaviksi. Missä silloin on säästö, kysyy Filatov.
Järjestöjen merkitys ulottuu palvelujen lisäksi vapaaehtoistyöhön ja ihmisten äänen tuomiseen päätöksentekoon. Suomessa toimii yli 9 000 sosiaali- ja terveysalan järjestöä, joissa on noin 1,3 miljoonaa jäsentä ja noin puoli miljoonaa vapaaehtoista. Vapaaehtoistyön hyvinvointia lisäävän työn arvoksi on arvioitu lähes 3,2 miljardia euroa vuodessa.
Filatov muistuttaa, että vapaaehtoistyö tarvitsee tuekseen ammattilaisia, jotka kouluttavat ja koordinoivat vapaaehtoisia.
– Vapaaehtoinen ei ilmesty paikalle tyhjästä. Kun ammatillista tukea leikataan, myös vapaaehtoistyön edellytykset heikkenevät, painottaa Filatov.
Järjestöt tarjoavat apua muun muassa väkivallan uhreille, mielenterveysongelmista kärsiville, omaishoitajille, ikäihmisille ja perheille. Ne tarjoavat kriisipuhelimia, vertaistukea ja neuvontaa sekä tukevat työelämään pääsyä ja kotona selviytymistä.
Filatovin mukaan järjestöjen erityisosaamista, verkostoja ja luottamusta ei voida nopeasti korvata julkisilla palveluilla.
– Talousviisaus ei ole sitä, että leikataan sieltä, missä yksi euro tekee paljon hyvää. Järjestöiltä säästäminen voi olla lyhytnäköisintä säästämistä, Filatov sanoo.
Hänen mukaansa hallituksen puheiden ja tekojen välillä on ristiriita. Jos kohtaavaa työtä todella arvostetaan, sen pitää näkyä myös rahoituksessa.
– Järjestöjen alasajo heikentää ihmisten turvaa, yhteisöllisyyttä, ennaltaehkäisyä ja demokratiaa. Ennen kaikkea se voi tulla Suomelle kalliiksi.
Varapuhemies Tarja Filatov puhui lauantaina 5.9.2026 Haminassa haminalaisten työväenyhdistysten 120-vuotisjuhlassa.
Yhteyshenkilöt
Tarja FilatovEduskunnan 2. varapuhemies
Puh:050 511 3112Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
SDP:n Jani Kokko tiedonhankintamatkalle Israeliin ja Palestiinaan5.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko matkustaa kansainvälisen delegaation mukana Israeliin ja Palestiinaan tiedonhankintamatkalle 5.-10.9.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa esittää lakialoitteella puhelinmyynnin kieltorekisteriä ja pyytämättömän kotimyynnin kieltoa4.9.2026 12:05:25 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) esittää lakialoitteessaan ennakkoon pyytämättömän kotimyynnin kieltämistä sekä valtakunnallista puhelinmyynnin kieltorekisteriä. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti ikäihmisten, muistisairaiden ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien kuluttajansuojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme