Virta Kaikkoselle: Hyvä, että ruoantuotannon tulevaisuus nousee politiikan kärkeen – ilman elinkelpoista luontoa ei ole suomalaista ruokaa
5.9.2026 17:20:59 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nosti juuri Vihreiden kesäkokouksessa suomalaisen ruoantuotannon esimerkiksi siitä, miksi ympäristöturvallisuus tulisi ottaa kokonaisturvallisuuden perustaksi. Virta pitää keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen tämänpäiväistä avausta mahdollisesta välikysymyksestä suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta tärkeänä.

– Kaikkonen on oikeassa siinä, että kyse on lopulta siitä, pystytäänkö Suomessa tulevaisuudessa tuottamaan riittävästi kotimaista, terveellistä ja turvallista ruokaa. Suomessa tuntuu tällä hetkellä olevan kaksi puoluetta, Vihreät ja keskusta, jotka yrittävät pitää kotimaisen ruoantuotannon tulevaisuutta esillä vaikka aihe koskettaa ihan jokaista.
Virran mukaan viljelijöiden tämänhetkinen ahdinko on ratkaistava, mutta samalla katse on nostettava seuraavaa satokautta ja budjettia pidemmälle.
– Suomalaista ruoantuotantoa eivät uhkaa vain tämän päivän kustannukset. Sitä uhkaavat ilmaston kuumeneminen, kuivuus, tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt, luontokato, maaperän köyhtyminen, vesistöjen heikkeneminen ja riippuvuutemme ulkomaisista tuotantopanoksista.
– Ruoantuotannosta ja huoltovarmuudesta ei voi puhua puhumatta rehellisesti siitä, missä kunnossa suomalaiset pellot, maaperä, pölyttäjäkannat, vesistöt ja koko ruoantuotantoa kannatteleva luonto on nyt tai vuosikymmenten päästä jos jatkamme kuten nyt. Ilman monimuotoista ja toimintakykyistä luontoa ei ole kotimaista ruoantuotantoa. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii nyt pikaisesti tutkittuun tietoon pohjaavia politiikkatoimia – eikä niistä perääntymistä kuten hallitus tuntuu tekevän.
Virran mukaan hallituksen puheiden ja tekojen välillä on räikeä ristiriita.
– Hallitus puhuu huoltovarmuudesta, mutta tekee samaan aikaan historiallisen huonoa luontopolitiikkaa. Perussuomalaistenkin on turha puhua isänmaallisuudesta, jos ei kanna vastuuta suomalaisen luonnon kyvystä tuottaa ruokaa ja turvata huoltovarmuuttamme myös tuleville sukupolville.
– Ja kokoomuksen on turha olla huolissaan Saaristomeren tilasta, jos ei olla valmiita vaikuttamaan kunnolla ravinnevalumiin ja uudistamaan ruoantuotantoa tavalla, joka turvaa sekä viljelijän toimeentulon että vesistöjemme sekä luonnon tulevaisuuden.
Virran mukaan Suomen on tuettava viljelijöitä ruoantuotannon välttämättömässä kestävyysmurroksessa. Maataloustukia pitää kehittää tulosperusteisemmiksi niin, että luonnon, vesistöjen ja ilmaston tilaa parantavasta työstä saa myös taloudellisen korvauksen. Viljelyssä tulee tukea siirtymää kohti uudistavaa viljelyä, mikä tulee pitkällä aikavälillä myös viljelijälle kannattavammaksi. Samalla on vahvistettava luomutuotantoa ja kotimaisten kasviproteiinien tuotantoa.
– Meidän on käytävä rehellinen keskustelu myös siitä, ettei nykyinen lihantuotannon mittakaava ole ekologisesti kestävällä pohjalla. Ratkaisu ei ole syyllistää ruuantuottajia, vaan tehdä muutoksesta mahdollinen, reilu ja kannattava. Muutos pitää nähdä mahdollisuutena. Voimme samanaikaisesti paitsi vahvistaa huoltovarmuutta, parantaa luonnon tilaa niin myös tehdä luomusta, kasviproteiineista ja kestävistä ruokainnovaatioista suomalaisen ruoantuotannon uusia menestystarinoita ja varmistaa, että suomalaiset ruuantuottajat saavat työstään ansaitsemansa korvauksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiAnna MoringPuoluesihteeriVihreät De Gröna
Puh:050 3750832Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Hallituksen leikkaukset osuvat taas kerran naisvaltaisiin aloihin, lapsiin ja nuoriin4.9.2026 11:27:30 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nostaa esiin hallituksen leikkausten ja kuntien sakkomaksujen vaikutuksen järjestöissä, kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävään naisvaltaisten alojen työhön. Samalla hallitus leikkaa lapsilta, nuorilta ja koulutuksesta.
Vihreiden Alametsä vastaa Saarikolle: Nuorten ahdistuksen syitä ei löydy vain ruuduilta – myös koronasulun ja leikkauspolitiikan vaikutukset tulee muistaa4.9.2026 11:22:42 EEST | Tiedote
Nuorten ahdistuksen syyt eivät ole vain yksilöissä tai somessa, muistuttaa kansanedustaja Alviina Alametsä (vihr.). Hän vaatii, että myös päätösten vaikutukset koronarajoituksista toimeentulon leikkauksiin tunnustetaan osana nuorten mielenterveyskriisiä.
Virta: Järkyttävät videot osoittavat jälleen turkistarhauksen julmuuden – turkistarhaus on lopetettava Suomessa nyt3.9.2026 15:41:11 EEST | Tiedote
Turkistarhauksen jatkuminen on yksi suurimmista eläinoikeusloukkauksista Suomessa. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on toistuvasti vaatinut hallitusta käynnistämään alan hallitun alasajon ja tukemaan turkistuottajia siirtymisessä uusiin elinkeinoihin. Nyt julkisuuteen tulleet uudet kuvat suomalaisilta turkistarhoilta osoittavat jälleen, miksi turkistarhauksen jatkamista ei voida enää puolustella.
Vihreiden Hopsu: Hallitus ei ottanut budjettiriihessään huomioon naisten ja nuorten työttömyyskriisiä3.9.2026 12:48:41 EEST | Tiedote
Korkeakoulutettujen naisten työttömyys on kasvanut jo ennätystasolle, ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan järjestöleikkaukset iskevät nyt suoraan heihin. Myös alle 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli heinäkuussa 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu ihmettelee budjettiriihen vaisuja työllisyystoimia.
Hyrkkö: Kokoomuksen taloususkottavuudesta on jäljellä vain märkä läntti2.9.2026 17:45:58 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tänään vahvistamien tietojen mukaan hallituksen viimeiseksi jäävä budjettiesitys heikentää julkista taloutta 0,1 miljardilla eurolla. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii hallitusta perääntymään höveleistä veroalennuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme