Kokoomuksen Kopra: SDP ei tunnu tietävän, kuinka julmaa sen politiikka on yrittäjille
5.9.2026 19:16:48 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan SDP:n Yrittäjän päivän avaus paljastaa puolueen olevan pahasti irti yrittäjien todellisuudesta. SDP esittää nyt ratkaisuiksi hallituksen jo tekemiä päätöksiä, vaikka se on itse jarruttanut juuri niitä lakihankkeita, joilla yrittäjien arkea parannetaan.

– SDP ei tunnu edes tietävän, mitä se on vastustanut. Kun puolue jarruttaa paikallista sopimista, palkkaamisen helpottamista ja julkisten hankintojen avaamista kilpailulle, se kuvittelee iskevänsä hallitukseen. Todellisuudessa isku osuu pienyrittäjään, joka yrittää palkata ensimmäisen työntekijänsä, saada uuden asiakkaan tai pitää yrityksensä pinnalla, Kopra sanoo.
SDP:n neljän kohdan listalla on yksi ehdotus kokoomuksen tavoiteohjelmasta, kaksi hallituksen jo tekemää päätöstä ja yksi määräaikainen laastari. SDP esittää kotitalousvähennyksen korottamista, vaikka hallitus on jo päättänyt siitä. Puolue vaatii myös avaamaan julkisia hankintoja pienille yrityksille, vaikka hallituksen uudistama hankintalaki tekee juuri näin.
– SDP keksi kuukausien ajan miljoona syytä sille, miksi hankintalakia ei saisi uudistaa. Puolue neliraajajarrutti uudistusta, joka murtaa julkisten toimijoiden suljettuja rakenteita ja avaa miljardien eurojen markkinoita pienille ja keskisuurille yrityksille. Nyt SDP tarjoaa samaa tavoitetta yrittäjille omana ratkaisunaan. SDP joko yrittää johtaa yrittäjiä harhaan tai ei aidosti ymmärrä oman politiikkansa seurauksia, Kopra toteaa.
Sama ristiriita näkyy Kopran mukaan työntekijän palkkaamisessa. SDP tarjoaa määräaikaista hyvitystä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen, vaikka se on vastustanut pysyviä uudistuksia, joilla palkkaamisen riskiä vähennetään. Hallitus on esimerkiksi laajentanut paikallisen sopimisen kaikkiin yrityksiin, lanseerannut nuorten työllistymissetelin, uudistanut työrauhalainsäädäntöä ja helpottanut työntekijän palkkaamista määräaikaiseen työsuhteeseen.
– Yrittäjä ei tarvitse poliitikolta määräaikaista kuponkia, vaan pysyvästi paremmat mahdollisuudet palkata, kasvaa ja sopia asioista työntekijöidensä kanssa. SDP ei näytä ymmärtävän, että sen vastustamat uudistukset ovat monelle pienyritykselle juuri niitä ratkaisevia käytännön parannuksia, Kopra sanoo.
Kopra muistuttaa myös SDP:n johtaman edellisen hallituksen YEL-uudistuksesta. Se pakotti pienyrittäjiä maksamaan eläkemaksuja tuloista, joita ei välttämättä ollut olemassakaan, ja saattoi pahimmillaan olla viimeinen sysäys kohti yritystoiminnan lopettamista.
– Nyt kokoomusjohtoinen hallitus siivoaa SDP:n YEL-sotkua ja tuo järjestelmään todellisiin tuloihin perustuvan vaihtoehdon. Uudistus helpottaa erityisesti pien- ja yksinyrittäjien asemaa. On uskomatonta, että juuri tämän sotkun rakentanut puolue väittää, etteivät kokoomuksen johtaman hallituksen päätökset hyödyttäisi pienyrittäjiä, Kopra sanoo.
– Yhtenä päivänä SDP kiittää yrittäjää. Seuraavana se vastustaa yrittäjän mahdollisuutta palkata, päästä julkisiin kilpailutuksiin ja saada kohtuullisemmat eläkemaksut. Kolmantena päivänä heilahtaa veromoukari. SDP:n pitäisi viimein ymmärtää, kuinka julmaa sen politiikka on ihmisille, jotka kantavat omalla työllään ja riskillään Suomea eteenpäin, Kopra päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kauma Räsäselle: Räsänen löysi miljardit – yrittäjien taskuista5.9.2026 17:09:40 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma pitää SDP:n Joona Räsäsen talousvastuullisuuspuheita epäuskottavina. Kauma muistuttaa, että SDP:n johtama hallitus kasvatti valtion velkaa kymmenillä miljardeilla ja rakensi mm. pysyvästi kalliin hyvinvointialuehallinnon, jonka laskua nyt maksetaan.
Kokoomuksen Kopralta kolme avausta yrittäjille5.9.2026 07:02:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra esittää yrittäjänpäivänä kolmea muutosta yrittämisen helpottamiseksi. Kopra haluaa antaa yrityksille 2–4 viikkoa lisää aikaa arvonlisäveron maksamiseen, nostaa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan 30 000 euroon ja mahdollistaa henkilökohtaisen konkurssin.
Kokoomuksen Vestman: Siirtolinjojen rakentamisesta uusi korvaus maanomistajille takaamaan puhtaan siirtymän hyväksyttävyyden4.9.2026 16:05:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman vaatii, että maanomistajille aletaan maksamaan parempaa korvausta hyvityksenä siirtolinjojen alle jäävistä maa-alueista. Vestman esittää tänään julkaistun oikeusministeriön selvityksen perusteella uutta ”hyväksyttävyyskorvausta”, joka maksettaisiin lunastuskorvauksen lisäksi maanomistajille ja jolla hankkeiden taloudellinen hyöty jakautuisi oikeudenmukaisemmin. Hyväksyttävyyskorvauksen kaltainen, lunastuskorvauksen lisäksi maksettava malli on käytössä esimerkiksi Australiassa.
Kokoomuksen Kiuru: Yrittäjien ALV-palautukset eivät saa enää viivästyä3.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on esittänyt nyt Yrittäjän päivän viikolla valtiovarainministerille kirjallisen kysymyksen arvonlisäveroilmoitusten pitkittyneistä käsittelyajoista ja arvonlisäveropalautusten viivästymisistä. Viivästykset ovat vaikeuttaneet erityisesti pienyrittäjien arkea ja kassanhallintaa.
Kokoomuksen Limnell: Kognitiivinen turvallisuus on nostettava vahvemmin osaksi kansallista turvallisuutta3.9.2026 09:57:16 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnell tukee tiistaina julkaistua Salpa-vetoomusta, jossa esitetään Suomeen kokonaisturvallisuuteen perustuvaa kognitiivisen turvallisuuden toimintamallia ja selkeää vastuutoimijaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme