Komission hyvä tavoite virtaviivaistaa pankkisääntelyä ei saa törmätä kiireeseen ja liialliseen kunnianhimoon

”Pankit ovat olennaisia rahoituksen lähteitä kotitalouksille ja yrityksille ja toimivat enemmänkin kriisien vaimentajina kuin aiheuttajina. EU:n pankkisääntely meni liian pitkälle finanssi- ja eurokriisin jälkimainingeissa, ja lopputuloksena oli aivan liian monimutkainen sääntelykokonaisuus.” 

Yllä oleva kappale ei ole suinkaan kenenkään pankkilobbarin suusta, vaan EU-komission pankkien kilpailukykyä käsittelevästä tiedonannosta (raportista). Se julkaistiin heinäkuun puolivälissä 2026 kuvaamaan pankkisektorin kilpailukyvyn haasteita ja niiden sääntelyllisiä syitä. Tarkoituksena on luoda kuvaa sääntelytarpeista ensi vuoden alkupuolella julkaistavia lainsäädäntöehdotuksia varten. 

EU:sta tuleva pankkisääntely on paisunut pullataikinan lailla, sitä ei enää kiistä komissiokaan. Sääntelyn tarkoitusperät olivat hyvät, mutta lopputulos on vuosien mittaan paisunut aivan liian monimutkaiseksi kokonaisuudeksi. Tämä jättiläinen jarruttaa pankkien mahdollisuuksia tukea talouden kasvua. 

”Yrittääkö komissio haukata kerralla liian suuren palan?” 

Kuten EU-sääntelyssä aivan liian usein, komission kunnianhimoisissa suunnitelmissa näkyy kiire, jolla raportti on laadittu. Raportissa otetaan kantaa valtavaan määrään pankkisääntelyä. Komissio on niputtanut yhteen useita osa-alueita, jotka olisivat hyvin vaikeita yksittäisinäkin asioina käsiteltyinä.

Hyvä esimerkki on pankkien rajat ylittävä toiminta, jossa riskien pelätään leviävän maasta toiseen siten, että ongelmat jäävät kriisiin joutuneen tytäryhtiöpankin isäntävaltiolle.  Dilemman ratkaisuyritykset ovat vuosien varrella törmänneet seinään jäsenvaltioiden välillä. Kiistanalaisimmat ongelmat eivät tässä asiassa kuitenkaan ole koskettaneet Suomea.

Kun yhteen suunnitelmaan on niputettu valtava määrä monimutkaisia pienempiä kokonaisuuksia, vaarana on, että neuvottelut jumiutuvat yksittäisiin vaikeisiin asioihin. Komissio saattaa yrittää haukata kerralla liian suuren palan. 

Pahimmassa tapauksessa suunnitellut uudistukset jumiutuvat suurten jäsenvaltioiden kamppailuksi, jossa ne puolustavat omia kansallisia etujaan. Tässä Suomen kannattaa olla valppaana, tunnistaa aidot ongelmat ja tarjota omia toteutettavissa olevia ja rakentavia ehdotuksiaan. 

Finanssiala ry on ehdottanut uudistuksia esimerkiksi eurooppalaisten pankkivalvontaviranomaisten rooliin. Ne pitäisi rahoitusvakauden turvaamisen lisäksi velvoittaa valitsemaan sellaiset toimet, jotka haittaisivat mahdollisimman vähän pankkien mahdollisuuksia rahoittaa talouden kasvua. Näin saataisiin vältettyä sellaisia toimenpiteitä, jotka tuovat pankeille kustannusrasitusta mutta talouden vakaudelle vain pienen hyödyn. 

Mitä komissio sitten haluaa? 

Raportissa on kunnianhimoisia tavoitteita. Pankkien on oltava vakavaraisia hyvällä maksuvalmiudella, kannattavuudella ja markkina-arvostuksella ja samaan aikaan kriisinkestäviä. Kuulostaa hyvältä, mutta toteuttaminen ei ole helppoa. 

Usein EU-tason sääntelyssä samaa riskiä on kattamassa yhtä aikaa monta eri välinettä. Tämä rampauttaa tehokkaasti pankin kannattavuutta, kun jo yksi väline olisi ollut riittävä. Kun pankki myöntää esimerkiksi asuntoluoton, on asunnon arvon mahdollinen aleneminen huomioitu luottoriskiä määritettäessä, ja mahdollisia tappioita varten on kerätty puskuri. Kun sitten viranomainen arvioi koko pankin lainakannan riskiä, tuo sama arvon alenemisen riski huomioidaan myös siellä, ja samalle riskille määrätään toiseen kertaan puskuri. Sama toistuu koko pankkijärjestelmän riskiä eli niin sanottua järjestelmäriskiä arvioitaessa. 

Pääomavaateita määräävät säännökset eivät ”keskustele” keskenään, joten sama riski on tullut katetuksi kolmeen kertaan. Tämä varalle jätetty pääoma on pois uusien investointien rahoituksesta ja koko EU:n talouden kasvusta.