Nimlas

Nimlas kasvaa Pirkanmaalla: Quattroservices Tampere ostaa LVI-Lipsosen

21.9.2026 09:00:00 EEST | Nimlas | Tiedote

Jaa

Quattroservices Tampere vahvistaa LVI-palvelujaan ostamalla liiketoimintakaupalla LVI-Lipsosen. Nimlas-konserniin kuuluvalle yhtiölle kauppa tuo vahvan urakointiosaamisen rinnalle paikallisen huolto- ja palvelutiimin sekä vuosia jatkuneita asiakkuuksia. Yhdessä yhtiöt pystyvät palvelemaan asiakkaita suurista LVI-urakoista jatkuviin huolto- ja korjaustöihin.

Alt-teksti: Kaksi henkilöä kättelee muurirakennuksen edessä, jossa on kyltti "LVI-Lipsonen Oy".
Janne Lipsonen (vas.) ja Svantte Vaskikallio yhdistävät voimansa LVI-Lipsosen huoltopalvelutiimin liittyessä LVI-urakointiyhtiö Quattroservices Tampereeseen. Kuva: Nimlas

Urakointi ja palvelut täydentävät toisiaan

LVI-Lipsonen on Pirkanmaalla vuodesta 1993 toiminut LVI-palveluyritys, jonka vuosittainen liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa ja joka työllistää seitsemän LVI-alan ammattilaista. Yhtiöllä on pitkäaikaisia asiakassuhteita ja vuosia jatkuneita palvelusopimuksia muun muassa kauppakeskusten kanssa.

Quattroservices Tampereen vahvuus on uudis- ja saneerauskohteiden LVI-urakointi. Yhtiö työllistää 39 ammattilaista. LVI-Lipsosen huolto- ja palveluosaaminen täydentää yhtiön nykyistä osaamista.

”Tampere ja koko Pirkanmaa ovat iso ja kasvava markkina, jossa näemme paljon mahdollisuuksia. LVI-Lipsosen laadusta kertovat pitkät asiakassuhteet ja palveluosaaminen täydentää toimintaamme erinomaisesti: pystymme jatkossa palvelemaan asiakkaitamme entistä laajemmin niin suuremmissa urakoissa kuin pienemmissä huolto- ja korjaustöissä”, Quattroservices Tampereen toimitusjohtaja Svantte Vaskikallio sanoo.

”Haluan varmistaa hyvät edellytykset liiketoiminnan jatkumolle, ja nyt löytyi kumppani pitkäjänteiselle kehittämiselle. Olemme Svanten kanssa tunteneet toisemme jo pidempään, joten tiesin hyvin, millaiseen yhtiöön olemme liittymässä”, sanoo LVI-Lipsosen yrittäjä Janne Lipsonen.

LVI-Lipsosen seitsemän työntekijää siirtyvät kaupan myötä Quattroservices Tampereen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Huolto- ja korjauspalvelut jatkuvat tutun tiimin voimin, mutta jatkossa osana suurempaa talotekniikkayhtiötä.

”Meille tärkeintä oli, että tuttu tiimi voi jatkaa asiakkaidemme palvelemista ja pitkäaikaiset asiakassuhteemme säilyvät. Samalla saamme Quattroservices Tampereen osaamisen ja resurssit tueksemme ja pystymme tarjoamaan asiakkaillemme aiempaa laajemmin LVI-palveluita”, Lipsonen jatkaa.

Toimivasta mallista hyviä kokemuksia Keski-Suomessa

Nimlaksella on hyviä kokemuksia vastaavasta mallista, jossa vahva urakointiosaaminen ja paikallinen huolto- ja palveluliiketoiminta yhdistetään saman yhtiön alle. Jyväskylässä Nimlakseen kuuluva Mikenti osti syksyllä 2025 Elvi Talotekniikan liiketoiminnan. Yhdistelmä on osoittautunut toimivaksi: urakointi ja jatkuvat palvelut tukevat toisiaan ja tuovat yhtiölle tasaisempaa liiketoimintaa ympäri vuoden.

”Keski-Suomessa olemme nähneet käytännössä, kuinka hyvin urakointi- ja palveluosaaminen täydentävät toisiaan. Haluamme rakentaa Tampereella samanlaista menestystarinaa. LVI-Lipsosen vahva paikallinen palveluosaaminen tuo hyvän lisän kokonaisuuteen ja luo pohjaa kasvulle”, sanoo Väli-Suomen liiketoimintajohtaja Mikko Sahikallio.

Kaupan jälkeen Quattroservices Tampere työllistää yhteensä 46 talotekniikan ammattilaista.

Quattroservices Tampere on osa pohjoismaista Nimlas-konsernia, joka on yksi Suomen suurimmista teknisten asennuspalveluiden toimijoista. 

Liiketoimintakauppa tukee Nimlas Groupin kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa liiketoiminta Pohjoismaissa ja laajentua uusille Euroopan markkinoille. Suomessa Nimlaksen tavoitteena on kasvattaa liikevaihto noin 800 miljoonaan euroon vuoteen 2031 mennessä. Kasvua haetaan yritysostojen lisäksi orgaanisesta kasvusta, uusilta palvelualueilta sekä uusien yritysten perustamisesta yhdessä yrittäjien kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Svantte Vaskikallio, toimitusjohtaja, Quattroservices Tampere Oy, 040 903 1293, svantte.vaskikallio@quattroservices.fi

Janne Lipsonen, toimitusjohtaja, LVI-Lipsonen Oy, 045 672 5196, janne.lipsonen@lvi-lipsonen.fi

Mikko Sahikallio, liiketoimintajohtaja, Väli-Suomi, Nimlas Finland Oy, 050 477 0707, mikko.sahikallio@nimlas.fi

Kuvat

Alt-teksti: Kaksi henkilöä kättelee muurirakennuksen edessä, jossa on kyltti "LVI-Lipsonen Oy".
Janne Lipsonen (vas.) ja Svantte Vaskikallio yhdistävät voimansa LVI-Lipsosen huoltopalvelutiimin liittyessä LVI-urakointiyhtiö Quattroservices Tampereeseen.
Kuva: Nimlas
Lataa

Linkit

LVI-Lipsonen Oy

LVI-Lipsonen Oy on vuonna 1993 perustettu LVI-palveluyritys, jonka toimipiste sijaitsee Lempäälässä. Yhtiö tarjoaa LVI-huolto-, korjaus- ja asennuspalveluita Pirkanmaalla. LVI-Lipsosella on pitkäaikaisia asiakassuhteita ja jatkuvia palvelusopimuksia muun muassa kauppakeskusympäristöissä. Yhtiö työllistää seitsemän LVI-alan ammattilaista ja sen vuosittainen liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa.

Quattroservices Tampere Oy

Quattroservices Tampere Oy on Pirkanmaalla toimiva talotekniikkayhtiö, joka tarjoaa LVI-urakointia sekä monipuolisia huolto- ja ylläpitopalveluita. Yhtiöllä on vahvaa osaamista niin uudis- ja korjausrakentamisen hankkeista kuin pitkäaikaisista huolto- ja ylläpitosopimuksista, muun muassa kauppakeskusympäristöissä. Quattroservices Tampere työllistää 46 talotekniikan ammattilaista ja on osa Nimlas-konsernia.

Nimlas Finland Oy

Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista teknisten asennusten ja palveluiden toimijoista. Kasvava konserni muodostuu Suomessa lähes 50 paikallisesta yhtiöstä, joissa työskentelee yli 1 600 ammattilaista. Nimlaksen yhtiöt tarjoavat projekteja ja palveluita muun muassa sähkö-, LVI-, automaatio-, kylmätekniikka-, paloturva- ja turvatekniikan aloilla koko Suomessa. Nimlas yhdistää paikallisen yrittäjyyden ja suuremman organisaation vahvuudet osana Pohjoismaista konsernia, joka kasvaa myös Euroopassa. Vuonna 2025 Nimlaksen liikevaihto Suomessa oli noin 334 miljoonaa euroa (pro forma). Lisätietoja: nimlas.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nimlas

Nimlas ostaa kolme LVI-yritystä Itä-Suomesta18.9.2026 13:30:00 EEST | Tiedote

Teknisten asennuspalveluiden konserni Nimlas vahvistaa verkostoaan Itä-Suomessa ostamalla Kiteellä ja Tohmajärvellä toimivan LVI-Bioneerit Oy:n, Joensuussa toimivan LVI-Myller Oy:n sekä Savonlinnan LVI-Palvelu Oy:n. Yritykset jatkavat toimintaansa omilla nimillään osana Nimlas-konsernia, ja paikalliset ammattilaiset vastaavat niiden liiketoiminnasta myös jatkossa. Yritykset työllistävät yhteensä noin 70 talotekniikan ammattilaista ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 12 miljoonaa euroa.

Quattroservices toteutti talotekniikkaa kolmeen uuteen sairaalakohteeseen – viimeisimpänä Ohkolan oikeuspsykiatrian sairaalarakennus1.9.2026 10:21:46 EEST | Tiedote

Quattroservices on ollut mukana toteuttamassa taloteknisiä järjestelmiä kolmessa tänä vuonna luovutetussa sairaalahankkeessa: Espoon Jorvissa, Hämeenlinnan Assissa sekä viimeisimpänä valmistuneessa Mäntsälän Ohkolassa. Hankkeet edustavat vaativaa sairaalarakentamista, jossa talotekniikan rooli on keskeinen: järjestelmien on toimittava luotettavasti ympäri vuorokauden ja mahdollistettava turvallinen hoitoympäristö. Quattroservices on Nimlas-konsernin suurin tytäryhtiö Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye