Lastenkirjailijana kuudella vuosikymmenellä: rakastetun Tuula Kallioniemen muistelmateos kertoo, miten ala on muuttunut
21.9.2026 08:15:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Karkulaisista kuukkeliin on omaääninen muistelmateos, joka käsittelee muun muassa kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta muutoksineen, mitä on olla täysipäiväinen kirjailija ja miltä tuntuu olla julkkis – vaiko sittenkin vain pelkkis.

Ilmestyy 1.10.2026
Tuula Kallioniemi tunnetaan etenkin nasevana humoristina. Hänen kynästään on lähtenyt jo lähes 50 vuotta kestäneen uran aikana yli sata teosta.
Kallioniemi halusi julkaista muistelmateoksensa nyt, 75 vuoden iässä, muistuttaakseen sekä itselleen että kaikenikäisille lukijoilleen, mitä kaikkea hänen kuudelle vuosikymmenelle ulottuvalle uralleen on mahtunut.
Minkälaista on olla ammatiltaan täysipäiväinen lasten- ja nuortenkirjailija? Miten puhutella sukupolvia yksi toisensa jälkeen? Kallioniemi kirjoitti 1970-luvulla esikoisteoksensa kirjoituskoneella. Lastenkirja nähtiin ”pilleripurkkina”, jonka piti tarjota ratkaisu pulmiin. Myöhemmin tuntui, että prinsessajutut ja sadut olivat pannassa.
Nykyään Kallioniemi ajattelee, että aiheiden ja tyylien kirjo on paljon vapaampi, eikä rajoituksia juuri ole. Tekstiä kirjoissa tosin usein on vähemmän ja kuvia enemmän.
Karkulaisista kuukkeliin -muistelmateoksessa konkarikirjailija kertoo muun muassa aiheiden synnystä, alan mullistuksista, suhteestaan julkisuuteen ja lukuisista kouluvierailuista. Viimeiseksi mainitussa voi Kallioniemen mielestä olla ratkaisu myös vallitsevaan lukutaitokriisiin.
”Olen ehdottomasti sitä mieltä, että paras tapa saada lapset lukemaan on ylläpitää kirjailijavierailuja. Kirjailijan ja lukijoiden kohtaamisella ja tarinoiden lukemisella ääneen on valtava vaikutus lukuintoon.”
Lämpimän omaäänisessä muistelmateoksessaan Kallioniemi paljastaa, mikä hänen ammatissaan on raskasta, mikä rakasta.
Tuula Kallioniemi aloitti kirjailijanuransa vuonna 1978 lastenromaanilla Karkulaiset. Vuonna 2026 ilmestynyt Onnenkuukkeli on Kallioniemen 120. kirja lapsille ja nuorille. Palkitun kirjailijan tuotantoon kuuluu myös novelleja, aapisia, selkokirjoja sekä suomennoksia.
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Trillerikuningatar Freida McFaddenin piinallisen hyvä Tunkeilija ja uutuudet skandijännityksen huippumiehiltä – Otavan lokakuun jännärit ovat varmoja koukuttajia24.9.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Lokakuu tarjoaa Freida McFaddenin lukijoille taattua trilleriherkkua, kun Tunkeilija ilmestyy heti kuun alussa. Sitä seuraavat pohjoismaisten poliisisarjojen odotetut jatko-osat: Michael Hjorthin ja Bjarni Thorssonin Kalastajan kuolema sekä Jørn Lier Horstin ja Thomas Engerin Uhri.
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


