Itämeren tila on yhä kaukana tavoitteista – rannikkovesistä avomerelle ulottuva seuranta kertoo miksi

Elokuun mittaukset täydentävät Itämeren pitkäaikaista seurantaa, joka ulottuu rannikkovesistä avomerelle. Mittaukset kertovat meren tilasta ja sen kehityksen suunnasta. Seurantamatkoilla saatujen havaintojen avulla voidaan arvioida, kuinka rehevöitymisen vaikutukset näkyvät eri merialueilla ja miten tuoreet havainnot suhteutuvat pitkän aikavälin kehitykseen.

Merentutkimusalus Arandan matkan alustavien tulosten mukaan avomeren ravinnepitoisuudet ovat Suomenlahdella, Selkämerellä, Perämerellä ja Itämeren pääaltaan pohjoisosassa pääosin edellisinä vuosina havaitulla tasolla. Ravinnetasot ja maalta tulevan kuormituksen vaikutukset eroavat eri merialueilla. Niihin vaikuttaa myös meriveden virtaus Itämeren altaiden välillä. Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan syvemmillä alueilla meren pohja on säännönmukaisesti hapeton, ja happikatoa esiintyy siellä myös pohjan läheisissä vesikerroksissa. Tänä vuonna happikatoa esiintyi pohjan läheisissä vesikerroksissa laajemmalla alueella kuin aiemmin.

Liiallinen ravinnekuormitus lisää levätuotantoa ja voi heikentää pohjanläheisiä happiolosuhteita. Meriekosysteemi vastaa ravinnekuormituksen muuttumiseen hitaasti monimutkaisten sisäisten vuorovaikutusten ja ravinteiden pitkien kiertoaikojen vuoksi. Ravinteiden pitoisuus vaihtelee myös luonnollisesti muun muassa sääolojen vuoksi.

Meren ekosysteemin terveyden mittaamisessa ja arvioimisessa pitkäaikaisen seurannan rooli on keskeinen.

Yksi pitkäaikaisseurannan keskeisistä muuttujista on fosfaattifosforin pitoisuus pohjanläheisessä vedessä (kuva 1). Fosfaattifosfori on fosforin muoto, jota planktonlevät käyttävät suoraan kasvuunsa. Fosfaattifosforin määrän kehitys auttaa tunnistamaan rehevöitymiseen ja happiolosuhteisiin liittyviä muutoksia, jotka voivat vaikuttaa meren tilaan pitkään.

Selkämerellä pohjanläheisen veden fosfaattifosforin pitoisuus kohosi 2010-luvun aikana, mutta viime vuosina tämä trendi on tasaantunut.

Avomeriseurantaa täydentää Saaristomerellä toteutettava rannikkoseuranta. Se kertoo, miten rehevöitymisen vaikutukset vaihtelevat saariston eri osissa. Rannikkovesissä tehdyt mittauksen osoittivat, että happitilanne on ulkosaariston havaintopaikoilla pääosin parempi kuin sisä- ja välisaaristossa (kuva 2).

”Maalta, erityisesti maataloudesta, tuleva ravinnekuormitus vaikuttaa suoraan levien kasvuun ja välillisesti myös pohjanläheisiin happiolosuhteisiin. Vaikutus on voimakkainta sisäsaaristossa. Ulko- ja välisaaristossa ravinne- ja happipitoisuuteen vaikuttaa merkittävästi myös vedenvaihto avoimen Itämeren kanssa. Lounaisimmalla havaintopaikalla mitattu alhainen happipitoisuus johtuu oletettavasti Itämeren pääaltaalta pohjanläheisiin vesikerroksiin virranneesta vähähappisesta vesimassasta”, kertoo ryhmäpäällikkö Vivi Fleming Suomen ympäristökeskuksesta.

Reitti rannikkovesistä avomerelle

Elokuun seurantamatkoilla tarkasteltiin Itämerta rannikkovesistä avomerelle (kuva 3). Merentutkimusalus Aranda kulki Suomenlahdelta Itämeren pääaltaan pohjoisosiin, Saaristomerelle ja edelleen Selkämerelle ja Perämerelle. Samaan aikaan rannikkoseurannassa tutkittiin veden laatua Paimionlahden ja Airiston havaintolinjoilla rannikon läheisiltä alueilta ulommalle Saaristomerelle.

Arandan matka on osa Itämeren maiden yhteistä HELCOM COMBINE -seurantaohjelmaa, jolla seurataan meren fysikaalista, kemiallista ja biologista tilaa. Saaristomeren rannikkoseurannassa mitattiin muun muassa ravinnepitoisuuksia, happitilannetta, levämäärää sekä muita rehevöitymiseen ja ilmastonmuutokseen liittyviä muuttujia.

Havainnot ja mallinnus yhdistävät kokonaiskuvan

Mittaukset kertovat, mitä meressä tapahtuu tällä hetkellä. Mallinnuksen avulla voidaan puolestaan arvioida, mistä havaitut muutokset johtuvat ja miten erilaiset vesiensuojelutoimet vaikuttaisivat.

Suomen ympäristökeskuksen WSFS-Vemala-malli kuvaa ihmistoiminnan aiheuttamaa ravinnekuormitusta eri valuma-alueilla (Kuva 4). Rannikon kokonaiskuormitusmalli FICOS puolestaan näyttää, miten valuma-aluemallin arvioima ravinnekuormitus näkyy merialueiden vedenlaadussa ja levämäärässä (Kuva 5). Yhdessä ne mahdollistavat erilaisten toimenpiteiden ja skenaarioiden vertailun. Esimerkiksi kuvassa 5 tarkasteltavana on hypoteettinen tilanne, jossa paikallista ihmisen toimista aiheutuvaa ravinnekuormitusta ei kohdistu Saaristomereen lainkaan.

Tavoitteet jäävät saavuttamatta, mutta suuntaan voidaan vaikuttaa

Kesäkuussa julkaistun pintavesien tila-arvion mukaan rannikkovesien hyvää tilaa ei saavuteta rehevöitymisen osalta vuoteen 2027 mennessä. Vaikka tavoitteet jäävät saavuttamatta aikataulussa, vuosikymmeniä jatkunut seuranta ja sitä täydentävä mallinnus auttavat tunnistamaan rehevöitymisen syitä ja arvioimaan vesiensuojelutoimien vaikutuksia. Näin voidaan kohdentaa toimenpiteitä sinne, missä niillä saavutetaan suurin hyöty.

Itämereen kulkeutuu ravinteita sen koko valuma-alueelta, joka ulottuu 14 maan alueelle, aina Valko-Venäjälle ja Ukrainaan saakka. Koska ravinteet kulkeutuvat jokien ja merivirtausten mukana yli kuntien, maakuntien ja valtioiden rajojen, myös ratkaisut edellyttävät yhteistyötä valuma-alueilta rannikkovesiin ja koko Itämeren tasolle.