Suomen Fysioterapeutit – Finlands Fysioterapeuter ry

Lapsen etu edellyttää, että kuntoutus perustuu tutkittuun tietoon

23.9.2026 10:00:00 EEST | Suomen Fysioterapeutit – Finlands Fysioterapeuter ry | Tiedote

Jaa

Lapsille suunnattujen kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen tarjonta on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Samalla markkinoille on tullut yhä enemmän menetelmiä ja palveluita, joiden vaikuttavuudesta ei ole luotettavaa tutkimusnäyttöä, joiden tuottajat eivät ole terveydenhuollon laillistettuja ammattihenkilöitä tai joita markkinoidaan luomalla virheellinen mielikuva hoidon tarpeellisuudesta. Erityistä huolta herättävät lapsille suunnatut hoitomuodot, jotka perustuvat ideologisiin uskomuksiin tai yksittäisten toimijoiden omiin teorioihin tai menetelmiin. Vaikka palveluita markkinoitaisiin hyvässä tarkoituksessa, niihin voi liittyä merkittäviä turvallisuus- ja eettisiä riskejä.

Turvallisuusriski ei synny ainoastaan mahdollisista suorista haittavaikutuksista, vaan merkittävä riski on myös se, että lapsen todelliset tarpeet voivat jäädä tunnistamatta. Tällöin asianmukainen arviointi ja näyttöön perustuva kuntoutus viivästyvät. Kun lapsen haasteita selitetään menetelmän omalla viitekehyksellä ilman terveydenhuollon ammattilaisen tekemää kokonaisarviota, voidaan päätyä ratkaisuihin, jotka eivät vastaa lapsen todellista tilannetta.

Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, miten palveluille luodaan kysyntää. Markkinoinnissa saatetaan esittää tavallisia kehityksellisiä vaihteluita, temperamenttipiirteitä tai arjen haasteita merkkeinä ongelmista, jotka vaativat juuri kyseistä hoitoa. Tällöin huoltajille voi syntyä perusteeton huoli siitä, että lapsi tarvitsee erityisiä toimenpiteitä, vaikka todellista kuntoutustarvetta ei olisi. Lapsen yksilöllistä kehitystä ja erilaisuutta ei tule medikalisoida tai tulkita automaattisesti kuntoutuksen tai muiden hoitojen tarpeeksi.

Huomioitava on myös se, että tarpeettomilla arvioinneilla, tutkimuksilla ja hoitotoimenpiteillä voi olla vaikutuksia myös lapsen käsitykseen itsestään. Lapsuus on aikaa, jolloin minäkuva, minäpystyvyyden tunne ja käsitys omista kyvyistä rakentuvat. Jos lapsi oppii tarkastelemaan itseään ensisijaisesti ongelmien, puutteiden tai korjaamista vaativien ominaisuuksien kautta, voi se heikentää minäpystyvyyden tunnetta, osallisuutta ja myönteisen minäkuvan rakentumista.

Jos lapsen huoltajilla herää huoli lapsen toimintakyvystä, on turvallista hakeutua terveydenhuollon laillistetun ammattihenkilön, kuntoutuksen asiantuntijan vastaanotolle. Laillistus varmistaa sen, että henkilöllä on ammattiin asianmukainen koulutus sekä Lupa- ja valvontaviraston myöntämä oikeus harjoittaa kyseistä ammattia. Asianmukainen koulutus varmistaa osaltaan sen, että henkilöllä on riittävät tiedot ja taidot toimia ammatissaan, kyky hyödyntää tutkittua tietoa työssään ja että hän on sitoutunut ammattikuntansa eettisiin lähtökohtiin. Lasten kuntoutuksessa tällaisia laillistettuja ammattihenkilöitä ovat esimerkiksi fysioterapeutit ja toimintaterapeutit.

Fysioterapia ja toimintaterapia ovat lasten kuntoutuksessa näyttöön perustuvia kuntoutusmuotoja. Fysioterapiassa tuetaan lapsen liikkumista, motoristen taitojen kehittymistä, tasapainoa ja kehonhallintaa. Hakeutuminen fysioterapiaan voi olla ajankohtaista, jos lapsella on haasteita liikkumisessa, motorisessa kehityksessä tai fyysisessä toimintakyvyssä. Toimintaterapiassa keskitytään mahdollistamaan lapsen osallistuminen omaan arkeen ja siinä oleviin toimintoihin. Toimintaterapia voi olla hyödyllistä, jos lapsella on haasteita esimerkiksi leikkitaidoissa, sosiaalisissa suhteissa, arjen toiminnoissa, kuten pukeutumisessa tai ruokailussa, toiminnanohjauksessa tai aistitiedon käsittelyssä.

Lapsen etu edellyttää, että kuntoutus on tarpeenmukaista, vaikuttavaa ja eettisesti kestävää.  Siksi on tärkeää suhtautua kriittisesti menetelmiin, joiden hyödyistä tai turvallisuudesta ei ole luotettavaa näyttöä. Lapsen kehityksen tukeminen on tärkeää, mutta tukitoimien tulee perustua todelliseen tutkittuun tarpeeseen, ei markkinoinnin luomiin mielikuviin. Kuntoutuksen tarpeen arvion sekä kuntoutuksen suunnittelun tulee olla aina terveydenhuollon laillistetun ammattihenkilön toteuttamaa.

Sanna Säteri, erityisasiantuntija Suomen Fysioterapeutit ry
Sanna Laakkonen, varapuheenjohtaja Lasten Fysioterapeutit ry
Kirsi Wikman, puheenjohtaja Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry
Mari Virkkala, puheenjohtaja Sity ry

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Fysioterapeutit – Finlands Fysioterapeuter ry

Suomen Fysioterapeutit ja Suomen Kuntoutusyrittäjät: Fysioterapian Kela-korvaukset tulee palauttaa4.5.2023 07:08:14 EEST | Tiedote

Fysioterapian Kela-korvaus kannattaa palauttaa ja korvauksen tasoa korottaa aiemmasta. Yksityisellä sektorilla tarjottavaa fysioterapiaa on tarkoituksenmukaista hyödyntää etenkin niiden terveysvaivojen ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa, jotka eivät vaadi diagnostisia tutkimuksia tai lääketieteellistä tai moniammatillista hoitoa. Näitä ovat etenkin tuki- ja liikuntaelinvaivat (tule-vaivat) sekä monet muut kansansairaudet.

Mieli voi kuntoutua kehon kautta – ratkaisuja mielenterveyden ongelmiin13.4.2023 13:18:40 EEST | Tiedote

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun johdolla toiminut pyöreän pöydän työryhmä esitti hallituskauden lopulla useita ratkaisuja mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi (1). Työryhmä nosti esille etenkin psykososiaalisten hoitojen saatavuuden vahvistamisen, joka sinällään on erittäin kannatettavaa. Yksi tehokkaimmista mielenterveyden ongelmien ehkäisy- ja hoitokeinoista ei kuitenkaan noussut työryhmän ehdotuksissa esille: fyysinen aktiivisuus ja fyysinen harjoittelu, eli liikunnallisen kuntoutus.

Kustannukset kuriin kuntoutuksella31.3.2023 11:25:31 EEST | Tiedote

Seuraavan hallituksen on ratkaistava vaikeita kansanterveydellisiä ja kansantaloudellisia ongelmia. Suomen väestö ikääntyy, työikäisten keho ja mieli eivät kestä työelämän vaatimuksia ja kasvava sukupolvi on historiallisen huonossa kunnossa. Samalla valtio velkaantuu. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvua on kyettävä hillitsemään, heikentämättä kuitenkaan palveluiden laatua tai saatavuutta ja pitämällä kiinni osaavasta henkilöstöstä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye