Intrum Oy

Kuluttajat ovat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne on vahvistunut

21.9.2026 07:50:00 EEST | Intrum Oy | Tiedote

Jaa

Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.

Kuvassa on diagrammi suomalaisten kuluttajien varovaisuuden lisääntymisestä vuonna 2026 verrattuna vuoteen 2025. Vasen puoli: 63 % epäröi suurten hankintojen tekemistä (10 %:n kasvu). Oikea puoli: 59 % varoo taloudellisia riskejä (7 %:n kasvu). Vastaajamäärä 1,000.
Intrumin kyelytutkimuksen mukaan kuluttajat ovat aiempaa haluttomampia ottamaan taloudellisia riskejä vuoden takaiseen verrattuna.

Talouden epävarmuus vaikuttaa suomalaiskuluttajien käyttäytymiseen aiempaa voimakkaammin, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutaraportti. Vuosittain julkaistava raportti perustuu 20 Euroopan maassa toteutettuun kyselytutkimukseen. Kyselyyn osallistui yhteensä 20 000 kuluttajaa, joista 1 000 oli Suomesta.

Suomalaiskuluttajien luottamus omaan maksukykyyn on vahvistunut vuodentakaisesta. Vastaajista 78 prosenttia arvioi selviytyvänsä päivittäisistä välttämättömistä menoista, 76 prosenttia kuukausittaisista laskuistaan ja 65 prosenttia yllättävästä 400 euron menosta. Jälkimmäinen osuus oli vuotta aiemmin 63 prosenttia. Maksukyvyn vahvistumisesta kertoo myös se, että velkaongelmien kanssa kamppailevien osuus on laskenut 17 prosentista 11 prosenttiin. Lisäksi laskujaan myöhässä maksavista aiempaa harvempi ilmoitti syyksi rahan puutteen.

Samaan aikaan entistä useampi kertoo taloudellisen epävarmuuden vaikuttavan merkittäviin ostopäätöksiin ja alle puolet kertoo voivansa elää ilman huolta rahasta. Vastaajista 63 prosenttia kertoi suhtautuvansa aiempaa varovaisemmin suuriin hankintoihin, kuten auton tai asunnon ostamiseen, kun vuonna 2025 luku oli 53 prosenttia.  Taloudellisia riskejä, kuten yrityksen perustamista tai työpaikan vaihtoa, kertoi välttelevänsä 59 prosenttia vastaajista, mikä on enemmän kuin 52 prosenttia vuotta aiemmin.  

– Kuluttajien käyttäytymisessä näkyy tällä hetkellä kiinnostava ristiriita. Oma talous koetaan aiempaa vakaammaksi, mutta samaan aikaan epävarmuus tulevasta ohjaa päätöksiä entistä varovaisempaan suuntaan. Tulokset viittaavat siihen, että kuluttajien suurin huoli ei ole nykytilanne vaan se, miltä oma talous näyttää vuoden tai kahden päästä, Intrumin perintäpalvelujen päällikkö Reetta Lehessaari sanoo.

Kuluttajat varautuvat epävarmaan tulevaisuuteen

Viime vuosien talouskriisit ovat jättäneet pysyvän jäljen monen kuluttajan talouteen ja asenteisiin. Yhä useampi vastaajista arvioi viime vuosien elinkustannusten nousun aiheuttaneen pysyvää haittaa taloudelleen. Näin vastanneiden osuus nousi 47 prosentista 51 prosenttiin. Aiempaa useampi kuluttaja arvioi talouden epävakautta koskevien uutisten seuraamisen vaikuttavan haitallisesti myös henkiseen hyvinvointiinsa. Tulevaisuuden näkymät ovat jossain määrin synkistyneet. Tutkimuksen mukaan aiempaa harvempi uskoo pystyvänsä vaurastumaan tai säästämään rahaa eläkepäiviä varten. Asumiskustannusten nousun pelätään myös viivästyttävän mahdollisuuksia jäädä eläkkeelle. 

Huoli ja pelot taloudellisesta pärjäämisestä tulevaisuudessa vaikuttavat lisäävän kuluttajien tarvetta varautua. Vastaajista 59 prosenttia kertoi kerryttävänsä puskurirahastoa työttömyyden varalta, mikä on enemmän kuin 56 prosenttia vuotta aiemmin. Säästämistä myös priorisoidaan, ja vastaajista 43 prosenttia sanoi asettavansa säästämisen etusijalle, vaikka se tarkoittaisi luopumista esimerkiksi vapaa-ajan kulutuksesta. Vuonna 2025 luku oli 39 prosenttia.

– Kuluttajien varovaisuus on ymmärrettävää, sillä selviytyminen tänään ei tarkoita, että tulevaisuus tuntuisi turvalliselta. Vaikka useimmat suomalaiset pystyvät hoitamaan päivittäiset menonsa aiempaa paremmin, usko omaan taloudelliseen liikkumavaraan, vaurastumiseen tai eläkesäästämiseen on selvästi heikompi. Siksi kuluttajat säästävät enemmän, lykkäävät hankintoja ja välttelevät riskejä, Lehessaari sanoo.

Infografiikka%20taloudellisesta%20puskurista%20ja%20s%E4%E4st%E4misest%E4%3A%2059%20%25%20s%E4%E4st%E4%E4%20pahan%20p%E4iv%E4n%20varalle%20%28aiemmin%2056%20%25%29%2C%2043%20%25%20asettaa%20s%E4%E4st%E4misen%20etusijalle%20%28aiemmin%2039%20%25%29.%20Otanta%3A%201000%20vastaajaa.
Epävarmuus on saanut kuluttajat varautumaan ja yhä useampi säästää tulojen menetyksen varalta. Säästämistä myös priorisoidaan esimerkiksi vapaa-ajan kuluttamisen edelle.

Rahanhallintaindeksi auttaa ymmärtämään kuluttajien tilannetta – valtaosa suomalaisista kuuluu sinnittelevien kuluttajien ryhmään

Intrumin rahanhallintaindeksin perusteella valtaosa (59 prosenttia) suomalaisista kuuluu niin sanottuun sinnittelevien kuluttajien ryhmään. Sinnittelevät kuluttajat selviytyvät arjen menoistaan, mutta heidän taloudellinen tilanteensa on muita herkempi talouden muutoksille ja odottamattomille menoille. Muita ryhmiä ovat haavoittuvien ryhmä, johon kuuluu 20 prosenttia vastaajista sekä kestävien ryhmä, johon kuuluu 19 prosenttia vastaajista.

– Vaikka vakavissa talousvaikeuksissa olevien osuus on suhteellisen pieni, vain noin viidennes suomalaisista kuuluu taloudellisesti kestävimpään ryhmään. Valtaosa sijoittuu näiden ääripäiden väliin. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi kuluttajien käyttäytymisessä näkyy samanaikaisesti sekä luottamusta että varovaisuutta, Lehessaari toteaa.

Kuvassa%20on%20Infografiikka%2C%20joka%20n%E4ytt%E4%E4%20Intrumin%20rahanhallintaindeksin%20mukaisesti%20osuudet%20erilaisista%20kuluttajaryhmist%E4.%20%22Haavoittuvat%22%20ryhm%E4ss%E4%20on%2020%20%25%2C%20%22Sinnittelev%E4t%22%20ryhm%E4ss%E4%2059%20%25%20ja%20%22Kest%E4v%E4t%22%20ryhm%E4ss%E4%2019%20%25.%20Jokaisella%20ryhm%E4ll%E4%20on%20oma%20kuvaus%20ja%20piirros.
Intrumin rahanhallintaindeksi auttaa ymmärtämään kuluttajien tilannetta taloudellista hyvinvointia ja sen taustoja mittaavien tekijöiden kautta. Valtaosa suomalaiskuluttajista kuuluu sinnittelevien kuluttajien ryhmään.

Tietoja tutkimuksesta

Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti (European Consumer Payment Report, ECPR) kartoittaa kuluttajien näkemyksiä taloudesta, maksamisesta, velkaantumisesta ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Vuoden 2026 tutkimukseen osallistui 20 000 kuluttajaa 20 Euroopan maasta, joista 1 000 Suomessa.

Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä. Suomen otoksessa käytettiin iän ja sukupuolen mukaisia kiintiöitä kansallisen edustavuuden varmistamiseksi. Tutkimuksen menetelmät ovat pysyneet pääosin samoina vuodesta toiseen, mutta pitkien aikasarjojen tulkinnassa on syytä huomioida tutkimuksessa aiemmin tunnistetut vertailukelpoisuuteen vaikuttavat tekijät.

Lataa ECPR 2026 Suomen tiivistelmä

Tutustu ECPR 2026 koko Euroopan tuloksiin

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa on diagrammi suomalaisten kuluttajien varovaisuuden lisääntymisestä vuonna 2026 verrattuna vuoteen 2025. Vasen puoli: 63 % epäröi suurten hankintojen tekemistä (10 %:n kasvu). Oikea puoli: 59 % varoo taloudellisia riskejä (7 %:n kasvu). Vastaajamäärä 1,000.
Intrumin kyelytutkimuksen mukaan kuluttajat ovat aiempaa haluttomampia ottamaan taloudellisia riskejä vuoden takaiseen verrattuna.
Lataa
Infografiikka taloudellisesta puskurista ja säästämisestä: 59 % säästää pahan päivän varalle (aiemmin 56 %), 43 % asettaa säästämisen etusijalle (aiemmin 39 %). Otanta: 1000 vastaajaa.
Epävarmuus on saanut kuluttajat varautumaan ja yhä useampi säästää tulojen menetyksen varalta. Säästämistä myös priorisoidaan esimerkiksi vapaa-ajan kuluttamisen edelle.
Lataa
Kuvassa on Infografiikka, joka näyttää Intrumin rahanhallintaindeksin mukaisesti osuudet erilaisista kuluttajaryhmistä. "Haavoittuvat" ryhmässä on 20 %, "Sinnittelevät" ryhmässä 59 % ja "Kestävät" ryhmässä 19 %. Jokaisella ryhmällä on oma kuvaus ja piirros.
Intrumin rahanhallintaindeksi auttaa ymmärtämään kuluttajien tilannetta taloudellista hyvinvointia ja sen taustoja mittaavien tekijöiden kautta. Valtaosa suomalaiskuluttajista kuuluu sinnittelevien kuluttajien ryhmään.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on yli 8 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 70 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2025 liikevaihto oli 17 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Yhä useampi muistutettu lasku siirtyy perintään – kuluttajien maksukyvyssä silti vahvistumisen merkkejä14.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen tietojen mukaan kaikista laskuista sekä muistutetuista laskuista perintään siirtyvien osuudet ovat nousseet korkeimmalle tasolle viiteen vuoteen. Erityisesti muistutetuista laskuista perintään siirtyi aiempaa huomattavasti suurempi osuus. Samalla kuluttajaperinnän tiedoissa näkyy kaksijakoinen kehitys: perintätapausten määrät kasvoivat, mutta maksukyky vahvistui perintäonnistumilla mitattuna.

Suomi hyödyntää tekoälyä maksujen hallinnassa muuta Eurooppaa laajemmin1.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote

Suomalaisyritykset ovat ottaneet loikan tekoälyn hyödyntämisessä, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti. Suomessa tekoälyä käyttää maksujen hallinnassa 73 prosenttia yrityksistä, kun Euroopassa vastaava osuus on keskimäärin 66 prosenttia. Tekoälyn hyödyntäminen pelkästään maksuprosesseissa tuo yrityksille miljardiluokan säästöt.

Tutkimus: Maksuviiveet ylittävät nyt yritysten kestokyvyn21.4.2026 09:06:02 EEST | Tiedote

Erääntyneiden saatavien osuus yritysten liikevaihdosta on suurempi kuin niiden toiminnan kannalta on kestävää, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen maksutaparaportti. Yrityspäättäjät arvioivat maksuviiveiden riskien kasvavan sekä kertovat niiden vaikutusten jarruttavan liiketoiminnan kasvua ja heikentävän tuottavuutta monin tavoin. Samaan aikaan yritysten tulisi pitää kassavirtansa tehokkaana kyetäkseen selviytymään epävakauden keskellä.

Yritysten maksuviiveet kääntyivät rajuun nousuun15.4.2026 08:42:22 EEST | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin katsaus vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo rajusta muutoksesta maksuviiveellisten yritysten määrässä. Maksuviiveellisten yritysten osuus nousi jyrkästi vuoden 2025 viimeiseen neljännekseen sekä vuodentakaiseen verrattuna ja on tällä hetkellä korkeimmalla tasolla useaan vuoteen. Maksuviiveet voivat ennakoida vakavampia maksuongelmia kauan ennen kuin ne näkyvät maksuhäiriömerkintöinä. Vuoden 2025 lopun positiiviset talousnäkymät ja alkuvuoden kasvuodotukset kohtaavat nyt vastatuulta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye