25. syyskuuta vietetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosipäivää ympäri Suomen
22.9.2026 14:10:00 EEST | UN Global Compact Network Finland | Tiedote
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden vuosipäivää juhlitaan Suomessa neljättä kertaa 25. syyskuuta. Kansainvälinen SDG Flag Day -liputuspäivä kokoaa yhteen yrityksiä, kaupunkeja, kuntia, oppilaitoksia, järjestöjä ja kansalaisia ympäri Suomen osoittamaan tukensa kestävälle kehitykselle. Vaikka kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä on nähty merkittäviä onnistumisia, globaalisti edistyminen on ollut hidasta.

Kestävän kehityksen liputuspäivää (SDG Flag Day) vietetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kunniaksi. Liputuspäivään osallistuvat osoittavat sitoutumisensa kestävän kehityksen tavoitteisiin, joiden päämääriä ovat muun muassa köyhyyden poistaminen, hyvä koulutus, kestävät kaupungit, ilmastoteot ja vastuullinen kuluttaminen.
Mukana kampanjassa on lukuisia yrityksiä, järjestöjä, kaupunkeja, kuntia sekä muita organisaatioita. Liputuspäivään voi osallistua myös yksityishenkilönä nostamalla kestävän kehityksen lipun salkoon tai jakamalla teemaan liittyviä sisältöjä sosiaalisessa mediassa. Ajantasainen osallistujalista löytyy täältä.
Kestävän kehityksen lippukampanjan toteuttavat Suomessa YK:n yritysvastuualoite UN Global Compact Suomi sekä Suomen YK-liitto.
Kestävän kehityksen tavoitteet tarjoavat yhteisen suunnan
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eli SDG:t (Sustainable Development Goals) ovat kaikkien YK:n jäsenvaltioiden hyväksymä maailmanlaajuinen suunnitelma köyhyyden poistamiseksi ja kestävän taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kehityksen turvaamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
Tavoitteet kattavat laajan joukon yhteiskunnallisia kysymyksiä aina eriarvoisuuden vähentämisestä ja terveyden edistämisestä ilmastotoimiin, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja kestävään talouskasvuun. Yhteensä 17 tavoitetta muodostavat Agenda2030-ohjelman.
"Kestävä kehitys edellyttää meidän kaikkien panosta ja yhteistä tekemistä. Juuri siksi SDG Flag Day on tärkeä muistutus siitä, että meillä kaikilla on rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa. Kun yritykset, julkinen sektori, järjestöt ja kansalaiset toimivat yhdessä, voimme vauhdittaa muutosta sekä Suomessa että globaalisti", sanoo Helena Laukko Suomen YK-liitosta.
Ratkaisuja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan
Määrätietoinen työ SDG-tavoitteiden eteen on tuottanut tuloksia. Esimerkiksi äitiys- ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet, ja lapsiavioliittojen määrä on laskenut. Samalla yhä useammalla ihmisellä on pääsy puhtaaseen juomaveteen ja sähköön. Uusiutuvan energian käyttö on kasvanut nopeasti ja digitaaliset yhteydet ulottuvat nykyään valtaosaan maailman väestöstä.
Edistys etenee monilla osa-alueilla kuitenkin liian hitaasti. Tällä hetkellä 36 prosenttia mitattavista tavoitteista etenee ja 15 prosentissa kehitys on jopa kääntynyt taaksepäin.
Konfliktien, hitaan talouskasvun ja ilmastonmuutoksen lisäksi globaali kehitysrahoituksen tason lasku vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista erityisesti haavoittuvimmissa maissa. Tämä kasvattaa eroa tavoitteiden ja todellisuuden välillä sekä uhkaa kumota vuosikymmenten aikana saavutettua kehitystä.
”Suomi kuuluu edelleen maailman kärkimaihin kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä, mutta tavoitteiden saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä edellyttää määrätietoisia toimia kaikilta yhteiskunnan sektoreilta. Yrityksillä on tässä keskeinen rooli, sillä vastuulliset valinnat ja investoinnit rakentavat sekä kestävää yhteiskuntaa että pitkän aikavälin liiketoiminnan menestystä. Nyt ei ole aika perääntyä, vaan yhdistää voimat loppukiriin”, sanoo UN Global Compact Suomen pääsihteeri Maria Sangder.
Taustaa: YK:n kestävän kehityksen tavoitteet
- Agenda2030-toimintaohjelma hyväksyttiin YK:ssa vuonna 2015.
- Tavoitteita on 17, alatavoitteita 169 ja ne koskevat kaikkia valtioita.
- Keskeisenä periaatteena on, ettei ketään jätetä kehityksestä jälkeen.
- Tavoitteet muodostavat kokonaisuuden: edistystä ei voi tehdä yhden tavoitteen kustannuksella. Monet tavoitteet tukevat toisiaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria SangderPääsihteeriUN Global Compact Suomi
Puh:+358 50 3105108maria.sangder@globalcompact.fiHelena LaukkoToiminnanjohtajaSuomen YK-liitto
Puh:+358 44 781 0303helena.laukko@ykliitto.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
YK:n yritysvastuualoite UN Global Compact on maailman laajin yritysvastuuverkosto, johon kuuluu yli 23 000 organisaatiota yli 160 maasta. UN Global Compactissa mukana olevat organisaatiot ovat sitoutuneet edistämään yritysvastuun kymmentä periaatetta sekä YK:n kestävän kehityksen tavoitteita, jotka muodostavat vastuullisuustyön globaalin viitekehyksen. UN Global Compact Suomi tarjoaa jäsenilleen kansainvälisen vertaisoppimisverkoston ja laajan koulutustarjonnan vastuullisuustyön kehittämiseen. www.globalcompact.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta UN Global Compact Network Finland
99 prosenttia toimitusjohtajista aikoo panostaa vastuullisuuteen enemmän – mutta vain osa puhuu siitä ääneen2.10.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
99 prosenttia lähes 2 000 toimitusjohtajasta aikoo jatkaa tai lisätä vastuullisuuspanostuksiaan kriiseistä ja poliittisesta vastatuulesta huolimatta, käy ilmi maailman suurimman yritysvastuualoitteen UN Global Compactin tuoreesta maailmanlaajuisesta tutkimuksesta. Yhdeksän kymmenestä yritysjohtajasta pitää vastuullisuutta aiempaa tärkeämpänä kilpailutekijänä. Silti vain puolet (50 %) kokee, että heidän yrityksensä on mukavuusalueellaan viestiessään vastuullisuustyöstään.
Maria Sangder johtamaan UN Global Compact -toimintaa Suomessa12.6.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Maria Sangder on nimitetty UN Global Compact Suomen pääsihteeriksi.
UN Global Compact Suomi käynnistää uuden, maksuttoman vastuullisuuskoulutuksen pk-yrityksille13.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
UN Global Compact Suomi perustaa uuden, maksuttoman vastuullisuuskoulutuksen pienille ja keskisuurille suomalaisyrityksille. Haku ohjelmaan päättyy 15. elokuuta 2025.
Vasta 24 suomalaisyritystä on allekirjoittanut naisten voimaannuttamisen periaatteet (WEPs)5.3.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen tuo merkittäviä hyötyjä yrityksille koosta riippumatta. Suomalaisyrityksistä vasta 24 on sitoutunut edistämään sukupuolten tasa-arvoa ja naisten voimaannuttamista allekirjoittamalla kansainväliset WEPs-periaatteet (Women’s Empowerment Principles).
Tieteenmukaisiin päästövähennyksiin sitoutuneiden yritysten määrä kasvanut – nettonollatavoitteissa Suomi perässä muita Pohjoismaita19.11.2024 12:10:00 EET | Tiedote
YK:n ilmastokokous COP29 on parhaillaan käynnissä Bakussa. Yksityiseltä sektorilta tarvitaan kunnianhimoisia toimia, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin hidastumaan riittävästi. Päästövähennyksiin sitoutuneiden yritysten määrä on reippaassa kasvussa, mutta suomalaiset yritykset jäävät silti tällä hetkellä muita Pohjoismaita jälkeen nettonollatavoitteiden määrässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme