Idea Group

The Mystery of Banksy niitti suosiota Turun kesässä – lokakuun viimeisille näyttelyviikoille luvassa ruuhkaa

22.9.2026 13:48:10 EEST | Idea Group | Tiedote

Jaa

The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttely houkutteli kesälomakauden aikana kymmeniätuhansia kävijöitä Turun Telakkarantaan. Järjestäjä ennakoi, että 25. lokakuuta päättyvän näyttelyn viimeisillä viikoilla tullaan näkemään vielä uusi yleisöryntäys. Seuraava näyttely samassa kiinteistössä on jo tiedossa.

The Mystery of Banksy – A Genius Mind on auki lokakuun loppuun, minkä jälkeen näyttelytilaan saadaan talvikaudeksi uusi näyttely.
The Mystery of Banksy – A Genius Mind on auki lokakuun loppuun, minkä jälkeen näyttelytilaan saadaan talvikaudeksi uusi näyttely.

Turun näyttelypäällikkö Susanna Kuoppala kertoo, että näyttelyssä on syyskuun puoleenväliin mennessä käynyt noin 76 000 vierailijaa. Koululaisten kesälomakausi näkyi kävijämäärän hurjana kasvuna, ja lokakuun syyslomaviikoille juuri ennen näyttelyn päättymistä odotetaan runsaasti kävijöitä.

– On ollut ilo nähdä, miten monenlaiset kävijät ovat löytäneet tiensä näyttelyyn. Vierailijoiden ikäjakauma on ollut laaja, ja kesällä monet olivat selkeästi liikkeellä koko perheen voimin, Kuoppala iloitsee.

Vierailuaika kannattaa varata ajoissa

Heinäkuun suurimpina ruuhkahuippuina ennakkoliput myytiin välillä loppuun, ja edelleen lauantait erottuvat suosiossa yli muiden. Kuoppala kertoo, että lauantaisin näyttelyssä saattaa käydä jopa neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin muina viikonpäivinä.

– Voimme ottaa tilaan kerralla rajatun määrän ihmisiä, joten jos haluaa varmasti päästä vierailemaan näyttelyssä, nyt on syytä olla skarppina. Voimme taata sisäänpääsyn ainoastaan ennakkolipun ostaneille, vaikka pyrimme totta kai auttamaan myös näyttelypaikalta lippuja kyseleviä vierailijoita.

Vastaavassa näyttelyssä Tallinnassa vierailijoita jouduttiin myös käännyttämään pois ovelta.

– Monet viime hetken vierailijat joutuivat pettymään, kun näyttely oli varsinkin viimeisinä viikkoina loppuunvarattu. Turussa ovet ovat auki enää noin kuukauden, joten jos näyttely on vielä kokematta, kannattaa liput varata pikimmiten, Kuoppala muistuttaa.

Turku on vetovoimainen kulttuurikaupunki

Turku on osoittautunut toimivaksi paikaksi näyttelyn järjestämiselle. Kävijöitä on riittänyt eri puolilta Suomea, ja kaupungin hyvien liikenneyhteyksien ansiosta myös ulkomaiset kävijät ovat löytäneet hyvin kohteeseen.

– The Mystery of Banksy on kiertänyt muitakin Euroopan kaupunkeja ja ollut esillä muun muassa Tallinnassa. Tämä ei ole suinkaan ollut este vierailusta nauttimiselle, vaan päinvastoin osa Turun kävijöistä on kertonut nähneensä näyttelyn jo aiemmin Virossa. On myös hienoa kuulla, että Turun näyttely on tultu kokemaan useita kertoja, Kuoppala iloitsee.

Turussa on ollut kesällä muitakin hienoja kulttuurielämyksiä, ja The Mystery of Banksy teki lippuyhteistyötä muun muassa Logomossa nähdyn Frameless-näyttelyn kanssa. Myös monet turkulaiset yritykset ravintoloista hotelleihin lähtivät innolla mukaan yhteistyökampanjoihin.

– Kulttuuri- ja yrityskentän yhteistyö on kohdallamme toiminut loistavasti, ja siihen on lähdetty mukaan suurella innolla. Myös monet kävijöistämme ovat kertoneet, että he ovat samalla reissulla tutustuneet Banksyyn ja kaupungin muuhun elämystarjontaan. Suuri kiitos kuuluu Turun kaupungille, joka auttoi meitä näyttelykiinteistön kanssa ja on tehnyt tiivistä matkailu- ja markkinointiyhteistyötä kanssamme, Kuoppala kertoo.

Telakkarannan seuraava näyttely aukeaa marraskuussa

Banksy-näyttelystä tutuksi tullut Telakkarannan kiinteistö ei hiljene lokakuun lopussa, vaan kulttuuria on jatkossakin tarjolla samassa osoitteessa.

– Saamme iloksemme jatkaa toimintaa kävijöille tutuksi tulleessa kiinteistössä. Avaamme 20. marraskuuta Turkuun interaktiivisen Da Vinci Genius -elämysnäyttelyn, jossa vierailijat pääsevät tutustumaan Leonardo da Vincin luovuuteen, töihin ja ajatusmaailmaan.

Da Vinci Genius -näyttely on auki koko talvikauden ja päättyy sunnuntaina 2. toukokuuta.

Lisätiedot:

Susanna Kuoppala, Turun näyttelypäällikkö
susanna@mysterybanksy.fi

Kuvat: 

Antti Ranki

Avainsanat

Kuvat

Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
The Mystery of Banksy – A Genius Mind on auki lokakuun loppuun, minkä jälkeen näyttelytilaan saadaan talvikaudeksi uusi näyttely.
The Mystery of Banksy – A Genius Mind on auki lokakuun loppuun, minkä jälkeen näyttelytilaan saadaan talvikaudeksi uusi näyttely.
Lataa

The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn tuottaa COFO Entertainment, yksi Euroopan johtavista tapahtuma- ja näyttelyjärjestäjistä. Yhtiöllä on yli 50 vuoden kokemus liveviihteestä, ja se järjestää vuosittain satoja esityksiä ja useita näyttelyitä. Yritys on vakiinnuttanut asemansa kiertävien näyttelyiden markkinajohtajana Euroopassa. Sen tunnetuimpiin näyttelyihin kuuluvat muun muassa Terracotta Army and the 1st Emperor of China, Tutankhamun – His Tomb and Treasures, Da Vinci – The Genius, Body Worlds sekä Titanic – Real Finds, True Destinies.

https://www.mystery-banksy.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Idea Group

Suomalaisen perheyrityksen käyttöön ottama puupohjainen raaka-aine vähentää muovin käyttöä tuhansia kiloja – Taustalla yksi suurimmista Cailapin tuotekehitysprojekteista11.5.2026 08:45:00 EEST | Tiedote

Kotimainen Cailap on tuonut markkinoille hiusharjat ja meikkisiveltimet, joiden materiaalista kolmannes on korvattu puupohjaisilla raaka-aineilla. Tuotekehitysprojekti on ollut perheyritykselle yksi historian suurimpia sekä rahallisesti että ajallisesti. Eri alojen asiantuntijoita vaatineen suunnittelun lopputuloksena tuotteiden käyttöominaisuudet ja ulkonäkö paranivat. Hinnat pystyttiin kuitenkin pitämään edullisina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye