Keski-Suomen hyvinvointialue

Kaksi Keski-Suomen hyvinvointialueen innovaatiota palkittiin valtakunnallisessa kilpailussa

22.9.2026 08:02:43 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Keski-Suomen hyvinvointialueen kehittämistyö sai valtakunnallista tunnustusta, kun kaksi hyvinvointialueella kehitettyä toimintatapaa valittiin palkittujen joukkoon Työterveyslaitoksen järjestämässä Huomisen hoivatyö -innovaatiokilpailussa. Kilpailussa haettiin jo käytännössä kokeiltuja ratkaisuja, joita on mahdollisuus levittää laajempaan käyttöön.

Viisi henkilöä seisoo sisätiloissa ja pitää esillä todistusta. Taustalla on maalattu maisema.
Juttupenkin kehittäjäryhmä Huomisen hoivatyö -innovaatiokilpailusta saadun kunniakirjan kanssa.

Kilpailuun osallistui yhteensä 150 ehdotusta eri puolilta Suomea, ja niistä 36 palkittiin pääsemällä mukaan monivuotiseen tutkimus- ja kehittämisyhteistyöhön. Keski-Suomen hyvinvointialueelta palkittujen innovaatioiden joukossa olivat Juttupenkki, eli mielenterveys- ja riippuvuuspalvelujen kokemusasiantuntijavetoinen keskustelu- ja kohtaamispaikka, sekä VIRVA, virtuaalinen taitovalmennus nuorille.

Keski-Suomen hyvinvointialue uudistaa palveluitaan ja toimintaansa jatkuvasti. Kehitystyön keskiössä on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen ja laadukkaan ja vaikuttavan hoidon ja palvelun varmistaminen asiakkaille ja potilaille. 

Juttupenkki tukee kohtaamista ja osallisuutta psykiatrian osastoilla 

Työntekijälähtöisten innovaatioiden sarjassa palkittiin mielenterveys- ja riippuvuuspalvelujen keskustelu- ja kohtaamispaikka Juttupenkki. Juttupenkin koulutetut kokemusasiantuntijat toimivat keskusteluryhmien ohjaajina ja tarjoavat potilaille mahdollisuuden vapaamuotoiseen keskusteluun arjen asioista. Juttupenkin toimintaa on kehitetty henkilöstön ja kokemusasiantuntijoiden yhteistyönä potilaspalautteiden pohjalta. 

– Psykiatrian osaston kehittämispäivässä ryhdyttiin työntekijöiden kesken pohtimaan, miten potilaslähtöisyys näkyy osastolla ja halusimme vastata potilaiden esille nostamiin tarpeisiin paremmin. Palautteissa potilaat ovat nostaneet esiin tarpeen lisätä kuulluksi tulemisen kokemuksia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta sekä vähentää yksinäisyyttä. Juttupenkki on vastannut näihin tarpeisiin ja se on lisännyt potilastyytyväisyyttä osastolla, kertoo psykiatrian osaston palveluvastaava Merja Ettanen Keski-Suomen hyvinvointialueelta. 

VIRVA tuo tukea nuorille virtuaalisesti 

Teknologia-, politiikka- ja organisaatiolähtöisten innovaatioiden sarjassa palkittiin VIRVA, virtuaalinen taitovalmennus. VIRVA on kehitetty vastaamaan tilanteisiin, joissa nuorten vakavat tunnesäätelyn ja käyttäytymisen haasteet kuormittavat arkea ja tarkoituksenmukaiseen hoitoon pääsy viivästyy.  

Ratkaisussa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta ja tekoälyavusteisia simulaatioharjoituksia, joiden avulla tuki voidaan viedä nuoren luo matalalla kynnyksellä. Malli parantaa hoidon saavutettavuutta ja mahdollistaa terapeuttisten lyhytinterventioiden toteuttamisen uudella tavalla. 

– Kun nuori saa taitoja arkeen ja aikuiset keinoja tukea niiden harjoittelua, VIRVA vahvistaa varhaista tukea ennen kuin haasteet kasautuvat ja tarvitaan raskaampia palveluja, kertoo kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja Yolanda Hyde Keski-Suomen hyvinvointialueelta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Ettanen, palveluvastaava, psykiatrian osastotoiminta, Keski-Suomen hyvinvointialue, merja.ettanen(at)hyvaks.fi, p. 050 520 1041 

Yolanda Hyde, kliinisesti erikoistunut sairaanhoitaja, Keski-Suomen hyvinvointialue, psykiatria, yolanda.hyde(at)hyvaks.fi, p. 050 573 1345

Viestinnän yhteyshenkilö: Hanne Joenaho, viestinnän asiantuntija, Keski-Suomen hyvinvointialue, hanne.joenaho(at)hyvaks.fi, p. 014 269 5946

Linkit

Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.   
    
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.  

Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.    

Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.   

Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.  

Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi. 
 
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue  
 
#hyvaks #hyväarkikaikille 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote24.9.2026 19:22:02 EEST | Tiedote

Tiedote 24.9.2026 Keski-Suomen pelastuslaitoksen hälytyskooste päivän ja alkuillan tehtävistä Keski-Suomen pelastuslaitoksella on päivän ja alkuillan aikana ollut kahdeksan tehtävää. 10:45 pieni vahingontorjunta: Rautalammintiellä Konnevedellä oli lämmitetty taloa, mutta hormi ei ollut vetänyt kunnolla ja tästä syystä savut olivat tulleet sisälle asuntoon. Pelastuslaitos suoritti savutuuletusta. 12:00 pieni tieliikenneonnettomuus: Sippulantiellä Jyväskylässä henkilöauto ajautui ulos tieltä. Autossa oli vain kuljettaja, joka loukkaantui lievästi. Ensihoito kuljetti henkilön jatkotarkastukseen. 13:02 pieni rakennuspalo: Asunnon palovaroitin piippasi ja asukas soitti hätäkeskukseen, ei tehtävää pelastustoimelle. 13:38 suuri rakennuspalo: Jyväskylän Hakkutiellä sijaitsevan teollisuushallin ulkoseinällä olleen syklooni-imurin suodattimet olivat syttyneet palamaan. Kohteessa olleet henkilöt suorittivat alkusammutuksen ja pelastuslaitos jatkoi suodattimien poistamista ja sammutusta. Palo ei l

Kotihoidon kehittäminen turvaa ikääntyneiden hyvää arkea ja palvelujen kestävyyttä24.9.2026 16:25:58 EEST | Tiedote

Sujuvat toimintamallit, kuntouttava työote ja teknologian hyödyntäminen auttavat vastaamaan kasvavaan palvelutarpeeseen sekä tukevat henkilöstön työhyvinvointia. Keski-Suomen hyvinvointialueella on kehitetty ja yhtenäistetty ikääntyneiden kotihoitoa ja kehittäminen jatkuu edelleen. Uudet teknologiat ja toimintamallimuutokset parantavat palvelun laatua, sujuvoittavat palvelua ja vapauttavat hoitajien työaikaa asiakkaiden kohtaamiseen.

Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote24.9.2026 14:24:21 EEST | Tiedote

Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 24.9.2026 Rakennuspalo, suuri, Hakkutie, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta Jyväskylän Hakkutielle, Seppälänkankaan teollisuusalueelle. Kohteeseen hälytettiin 12 pelastuslaitoksen yksikköä. Teollisuushallin ulkoseinustalla olleen sykloni-imurin suodattimia oli syttynyt palamaan aiheuttaen savunmuodostusta. Paikalla olleet henkilöt olivat aloittaneet alkusammuksen ja pelastuslaitos jatkaa sammutustoimintaa ja suodattimien poistamista imurista palon leviämisen estämiseksi. Palon syttyessä rakennuksessa oli kaksikymmentä työntekijää, kukaan ei loukkaantunut tapahtuman johdosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye