Tampereen yliopisto

Ruutuaikakeskustelu ei yksin riitä – teknologian tuettava nuorten toimijuutta

22.9.2026 12:00:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Jaa

Väitöstutkimuksen mukaan teknologiat voivat sekä tukea että heikentää nuorten toimijuutta, kuten tiedonhakua, sosiaalisia suhteita, hyvinvointia ja osallisuutta. Tutkija Saaga Härkonen muistuttaa, että keskusteltaessa ruutuajasta ja rajoituksista tulisi pohtia, miten teknologia parhaiten tukee nuoren toimijuutta.

Saaga Härkönen.
YTM Saaga Härkönen väittelee Tampereen yliopistossa. Tuloksia nuorten teknologian käytöstä voidaan hyödyntää aihetta koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Saaga Härkönen tarkastelee väitöstutkimuksessaan nuorten arkea vuorovaikutteisten teknologioiden, erityisesti älypuhelimien ja sosiaalisten robottien, kanssa. Tulokset osoittavat, että vuorovaikutteiset teknologiat voivat sekä tukea että haastaa nuorten toimijuutta.

Nuorten teknologian käytön säätelyssä keskeistä onkin Härkösen mukaan se, miten teknologia saadaan tukemaan nuorten toimijuutta eri tilanteissa – ei se, kuinka paljon tai missä teknologiaa käytetään.

– Merkitykset nuorten arjessa vaihtelevat sen mukaan, millaisia toimintamahdollisuuksia teknologiat tuovat eri tilanteisiin ja millaisena nuorten toimijuus niissä kulloinkin näyttäytyy, Härkönen toteaa. 

Tutkimuksen mukaan sama teknologia voi edistää nuorten tiedon saavuttamista, sosiaalisuutta ja osallisuutta, ja vastaavasti koukuttavuuden, ennakoimattomuuden tai ristiriitaisten käytäntöjen kautta haastaa nuoren toimijuutta. 

– Liiallinen rajoittaminen voi estää teknologioiden nuorten toimijuudelle tarjoamia mahdollisuuksia, mutta hallitsematon käyttö voi puolestaan heikentää sitä, Härkönen kertoo. 

Älypuhelin lisää sosiaalisuutta mutta myös häiritsee vuorovaikutusta

Härkönen korostaa nuorten näkökulmaa teknologioiden käyttöönotossa ja arkisessa käytössä. Tasapainoisen käytön löytäminen voi kuitenkin olla haastavaa, sillä nuorten suhde teknologiaan on monimutkainen ja tunnepitoinen. 

– Kannattaa miettiä, kuinka teknologia mahdollista arjen sujuvuutta ja nuorten osallisuuden kokemuksia, tutkija muistuttaa. 

Tulosten mukaan älypuhelin saa merkityksiä tärkeänä sosiaalisuuden ja tiedon hankinnan välineenä, mutta samalla kasvokkaista vuorovaikutusta häiritsevänä ja konflikteja tuottavana tekijänä.

Tulokset valottavat, miten nuorten älypuhelin näyttäytyy vanhemmille yhtä aikaa neuvottelun kohteena, sillanrakentajana ja riskitekijänä sekä uhkana ja mahdollisuutena.

Sosiaaliselta robotilta odotettiin inhimillistä ja ennakoitavaa vuorovaikutusta sekä sosiaalista tukea ja selkeää roolia. Tulosten perusteella sosiaaliset robotit eivät ole helposti tuotavissa nuorten arkeen, koska niiden rooli siinä kaipaa tarkempaa määrittelyä. 

***

Yhteiskuntatieteiden maisteri Saaga Härkösen sosiaalipsykologian alan väitöskirja Vuorovaikutteiset teknologiat nuorten arjessa – eläytymismenetelmätutkimus teknologioille annetuista merkityksistä tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa torstaina 24.9.2026.

Lisätietoa väitöksestä ja linkki väitöstilaisuuteen 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saaga Härkönen
saaga.harkonen@tuni.fi

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Tutkijat kehittävät rakenteellisia ratkaisuja sähköverkon kriittisten osien suojaamiseen ulkoisilta uhkilta22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Valmiusrakentaminen on varautumisen osa-alue, jonka rooli on noussut yhä tärkeämmäksi globaalin turvallisuustilanteen heikennyttyä. Suomessakin kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen on viime vuosina alettu kiinnittää yhä enemmän huomioita. Tampereen yliopistossa käynnistyneessä tutkimushankkeessa kehitetään tutkittuun tietoon perustuvia ja testattuja rakenteellisia suojausratkaisuja sähköverkon kriittisille kohteille esimerkiksi drooni-iskuja vastaan.

Nuorten miesten huono fyysinen kunto on yhteydessä mielenterveyden häiriöihin15.9.2026 07:55:00 EEST | Tiedote

Tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten miesten kestävyys- ja lihaskunnon sekä mielenterveyden häiriöiden välillä on merkitsevä yhteys ja koronapandemian yhteydessä nuorten miesten lihavuus edelleen yleistyi. Vyötärölihavuuden ja -ylipainon lisääntyminen voivat kasvattaa esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien määrää. Varusmiespalveluksen kaltaiset ympäristöt voivat tehokkaasti parantaa erityisesti riskiryhmien terveyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye