Oma Häme

Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita

22.9.2026 16:44:14 EEST | Oma Häme | Uutinen

Jaa
Valkoinen sydän vihreällä taustalla.

Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä.

Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään.

Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuksessa mahdollisimman hallitusti.

Säätiön palvelutuotannosta on käynnissä ulkopuolinen arvonmääritys, jonka loppuraportin on määrä valmistua lokakuun loppuun mennessä.

Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiö tarjoaa asumispalveluja vammaisille, kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille. Sen palvelut kattavat ympärivuorokautisen asumisen, yhteisöllisen asumisen sekä kotiin vietävät palvelut.

Käsittelyssä useampia vastauksia valtuustoaloitteisiin

Aluehallitus hyväksyi äänestyksen jälkeen hyvinvointialueen vastauksen valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin ikäihmisten neuvolatoiminnan kehittämistä ja käyttöönottoa Kanta-Hämeessä.

Aluehallituksen jäsen Johanna Häggman (kesk.) esitti, että ikäihmisten neuvolamallia valmistelemaan pitäisi perustaa moniammatillinen työryhmä. Häggmanin muutosesityksen mukaan aluehallitus esittäisi valtuustolle työryhmän perustamista ja neuvolamallin pilotointia. Häggmanin muutosesitys kuitenkin kaatui äänestyksessä äänin 11–2.

Näin ollen Oma Hämeen vastaus etenee aluevaltuuston käsiteltäväksi. Sen mukaan hyvinvointialueella ei ole nykyisessä taloustilanteessa mahdollisuuksia perustaa laaja-alaista ikäihmisten neuvolatoimintaa. Sen sijaan ikääntyneiden ennaltaehkäiseviä palveluja kehitetään verkostomaisesti.

Lisäksi aluehallitus hyväksyi kokouksessa vastauksen gynekologipalvelujen saatavuuden parantamista koskevaan valtuustoaloitteeseen. Oma Häme ei tässä vaiheessa käynnistä erillistä matalan kynnyksen gynekologivastaanottokokeilua. Palvelujen saatavuutta kehitetään vahvistamalla perusterveydenhuollon osaamista, konsultaatiorakenteita ja hoidon porrastusta. Vastaus etenee aluevaltuuston käsiteltäväksi.

Aluehallitus hyväksyi myös vastauksen valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin laittomasti maassa olevien henkilöiden palvelujen rajaamista. Vastauksen mukaan Oma Häme noudattaa palvelujen järjestämisessä voimassa olevaa lainsäädäntöä. Valmistelun johtopäätöksen mukaan valtuustoaloite ei anna aihetta nykyisten käytäntöjen muuttamiseen. Vastaus etenee aluevaltuuston käsiteltäväksi.

Järjestöjen valtionavustushaun painopisteet hyväksyttiin

Aluehallitus hyväksyi myös Oma Hämeen painopisteet ja arviointiperiaatteet järjestöjen hanke-ehdotuksille osana sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustushakua. Järjestöjen haku on avoinna 22. syyskuuta–11. lokakuuta. Valtionavustusten hausta on kerrottu tarkemmin tässä tiedotteessa: Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä

Muut asiat aluehallitus hyväksyi esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 5. lokakuuta. Aluevaltuusto on sen sijaan koolla Riihimäellä 29. syyskuuta.

Aluehallituksen 21.9.2026 esityslista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen

Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu

Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote

Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.

Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote

Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma

Vuosi yhteistä laatutyötä näkyy nyt arjen tekoina – Tähtigaalassa palkittiin turvallisuutta parantaneita toimintamalleja18.9.2026 13:14:03 EEST | Tiedote

Oma Häme käynnisti laatutyönsä vuonna 2025 parantaakseen asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tähtigaalassa 2026 palkittiin sairaala-apteekin, suun terveydenhuollon ja psykiatrian innovatiiviset mallit. Johtajaylilääkäri Arja Tomminen ja laitehallinta-asiantuntija Kauro Mulari saivat tunnustusta panoksestaan turvallisuuden edistämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye