KORJAUS: Suomen riistakeskus esittää kiintiötä 109 suden metsästämiseen – painopiste lounaisessa Suomessa
23.9.2026 11:06:27 EEST | Suomen riistakeskus | Tiedote
Suomen riistakeskus esittää suden kiintiömetsästyksen sallimista 18 alueella. Esityksen mukaan metsästyksessä voitaisiin metsästää yhteensä 109 sutta. Kiintiömetsästys on suunniteltu siten, ettei metsästys vaaranna Suomen susikantaa.
Metsästyksen tavoitteena on pienentää susikantaa hallitusti, ehkäistä susien aiheuttamia sosioekonomisia haittoja sekä vastata kansalaisten huoleen turvallisuudesta ja vahingoista.
Susien aiheuttamia haittoja on pyritty ehkäisemään monin keinoin, kuten karkotuksin ja kotieläimiä suojaamalla. Petoaidoista ja muista ennaltaehkäisevistä toimista huolimatta susikannan hallintaan tarvitaan myös metsästykseen perustuvaa kannansäätelyä.
Kiintiöalueiden valinnassa painottuvat vahingot ja turvallisuus
Suomen riistakeskus esittää kiintiöalueiksi alueita, joilla susien aiheuttamat vahingot ja turvallisuushuolta aiheuttavat tilanteet ovat olleet yleisiä. Metsästyksen kohdentamisessa otetaan huomioon myös susikannan geneettinen monimuotoisuus suuntaamalla metsästystä laumoihin, joissa lähisukulaiset lisääntyvät keskenään. Lisäksi metsästystä suunnataan metsäpeuran keskeisille vasomisalueille susien saalistuksen vaikutusten vähentämiseksi. Merkittävä osa metsästyksestä kohdistuisi Lounais-Suomeen, jossa susikanta on vahva.
Suomen riistakeskuksen laatiman kiintiösuunnittelun biologinen perusta nojaa tieteelliseen tutkimustietoon. Esitys perustuu parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon susikannasta, jonka Luonnonvarakeskus on tuottanut. Tarkastelussa on hyödynnetty muun muassa varmennettuja susihavaintoja, DNA-aineistoa, tietoja suurriistavirka-aputehtävistä sekä myönnetyistä poikkeusluvista.
Reviirikohtaiset kiintiöt on pyritty mitoittamaan siten, että alueelta voidaan poistaa koko lauma.
Laumakohtainen pyynti lisää ennakoitavuutta
Kiintiömetsästys toteutetaan alueellisten kiintiöiden puitteissa. Pyynti kohdennetaan reviirikohtaisilla aluerajauksilla ensisijaisesti kokonaisiin laumoihin. Laumakohtaisen pyynnin vaikutukset susikantaan ovat paremmin ennakoitavissa kuin yksittäisiin susiin kohdistuvan pyynnin. Vastaavaa mallia on käytetty Ruotsissa useiden vuosien ajan.
Kiintiöpyynnin jälkeen susien aiheuttamiin vahinkoihin perustuvat poikkeuslupahakemukset ja suteen liittyvät suurriistavirka-aputehtävät ovat vähentyneet. Tämä viittaa siihen, että viime talven kiintiöpyynti onnistuttiin kohdentamaan laumoihin, jotka olivat aiheuttaneet vahinkoja ja turvallisuushaasteita.
Metsästyksen johtajille ja metsästäjille järjestetään koulutusta
Kiintiöpyynti ei edellytä Suomen riistakeskuksen myöntämää erillistä pyynti- tai poikkeuslupaa. Metsästykseen voivat osallistua kiintiöalueella metsästysoikeuden haltijat, jotka Suomessa ovat pääsääntöisesti metsästysseuroja.
Suomen riistakeskus järjestää syksyn aikana koulutuksia metsästyksen johtajille ja metsästäjille. Samalla käynnistyy metsästyksen käytännön organisointi kiintiöalueilla. Koulutuksissa käsitellään muun muassa metsästystä koskevia säännöksiä, vastuullisuutta ja turvallisuutta, metsästäjien järjestäytymistä ja viestintää sekä pyyntivälineitä ja -menetelmiä.
Saaliiksi saadusta sudesta on tehtävä välittömästi saalisilmoitus. Metsästäjien tulee seurata saalistilannetta metsästyksen aikana tarkasti.
Suden metsästyskiintiöt vahvistetaan ministeriön asetuksella
Suomen riistakeskus on laatinut esityksen maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee esityksen pohjalta ministeriön asetuksen, jossa määritellään alueelliset metsästyskiintiöt suden metsästykselle.
Alueelliset riistaneuvostot järjestivät suteen keskittyviä sidosryhmätilaisuuksia, joiden kautta valmisteluun välittyivät sidosryhmien näkemykset kannan hoidon onnistumisesta, susikannan tilanteesta, susien aiheuttamista vahingoista ja turvallisuushuolista.
Suden metsästysaika on Suomessa 1.12.–10.2.
Suomen susikanta on saavuttanut suotuisan suojelutason. Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut suotuisan suojelutason viitearvoksi 273 sutta. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2026 Suomessa arvioidaan olleen 430 (408–462, 90 %: n todennäköisyysväli) sutta. Kannanarvioon sisältyvän ennusteen mukaan Suomessa arvioidaan olevan marraskuussa 2026 noin 490–693 sutta 90 prosentin todennäköisyydellä.
KORJAUS: Korjattu virheellinen kartta 23.9. kello 11.00
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kiintiöaluekohtaiset lisätiedot:
Visa Eronen: Pyhtää, Siuntio. puh. 029 431 2331
Jani Körhämö: Stormi. puh. 029 431 2281
Jörgen Hermansson: Kivikylä-Kaivola, Taivassalo, Somerniemi, Mellilä. puh.
029 431 2342
Antti Impola: Rauma-Lappi, Mestilä, Keikyä, Punkalaidun. puh. 029 431 2321
Juha Kuittinen: Höljäkkä. puh. 029 431 2291
Matti Kervinen: Juudinsalo. puh. 029 431 2234
Marko Paasimaa: Iivantiira-Vuosanka, Kivikiekki. puh. 029 431 2232
Mikael Luoma: Lestijärvi. puh. 029 431 2271
Risto Paakkonen: Ylivieska, Pahkavaara. puh. 029 431 2267
Visa EronenRiistapäällikkö, Uusimaa
Puh:029 431 2331visa.eronen@riista.fiLiitteet
Linkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Finlands viltcentral föreslår kvot för jakt på 109 vargar – tyngdpunkten i sydvästra Finland23.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands viltcentral föreslår att kvotjakt på varg tillåts i 18 områden. Enligt förslaget skulle man vid jakten få jaga sammanlagt 109 vargar. Kvotjakten är planerad så att jakten inte äventyrar vargstammen i Finland.
Suomen riistakeskus esittää kiintiötä 109 suden metsästämiseen – painopiste lounaisessa Suomessa23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus esittää suden kiintiömetsästyksen sallimista 18 alueella. Esityksen mukaan metsästyksessä voitaisiin metsästää yhteensä 109 sutta. Kiintiömetsästys on suunniteltu siten, ettei metsästys vaaranna Suomen susikantaa.
Ett hjortdjur som dött i en trafikolycka kan bli mat åt Högholmens kattdjur10.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Efter en kollision med ett hjortdjur behövs frivilliga som deltar i storviltsassistans (SRVA) för att spåra det skadade djuret. I Helsingfors blir en del av de djur som dött i trafiken mat åt kattdjuren på Högholmen.
Kolarissa kuolleesta hirvieläimestä voi tulla ateria Korkeasaaren kissaeläimille10.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hirvieläinkolarin jälkeen paikalle tarvitaan suurriistavirka-apuun (SRVA) osallistuvia vapaaehtoisia jäljittämään loukkaantunutta eläintä. Helsingissä osa kolarieläimistä päätyy Korkeasaaren kissaeläinten ravinnoksi.
Jakten på skogshönsfåglar startar – jakttiderna begränsas enligt fågelbeståndets utveckling8.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jakten på skogshönsfåglar inleds den 10 september. Fågelstammarnas utveckling följs upp med hjälp av vilttriangelinventeringar och jakttiderna regleras årligen för att säkerställa jaktens hållbarhet. Det är viktigt att jägarna kontrollerar jakttiderna före jakten och anpassar bytesmängderna efter fågelstammarnas tillstånd i området.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme