Pia Lohikoski: Miksi ministeri Marttinen ei vastaa uutta työllisyyspoliittista tukea koskeviin kysymyksiin?
23.9.2026 15:36:03 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski vaatii kirjallisessa kysymyksessään ministeri Marttiselta selvitystä uusien työllisyystoimien riittävyydestä pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisemiseksi.

− Hallitus paikkaa nyt laastarilla niitä syviä ongelmia, joita sen omat aiemmat leikkaukset ovat pahentaneet, Lohikoski sanoo.
Hallitus on päättänyt lakkauttaa kuntouttavan työtoiminnan ja leikannut järjestöiltä historiallisen paljon. Uutena toimena se on esittänyt välinettä, jolla työllisyysalueet voisivat ostaa säätiöiltä ja yhdistyksiltä palveluita pitkäaikaistyöttömille.
− Eduskunta käsittelee parhaillaan valtion budjettia. Olen kysynyt täysistuntosalissa ministeri Marttiselta jo kahdesti, miten järjestöt, joiden resursseja hallitus on leikannut, voivat ottaa vastuulleen pitkäaikaistyöttömyyden ratkaisemisen. Entä miten paikataan kuntouttavan työtoiminnan jättämä aukko? En ole saanut vastausta. Herää kysymys, tietääkö Marttinen itsekään esittelemiensä työllisyystoimien sisältöä, Lohikoski sanoo.
Yhteyshenkilöt
Pia Lohikoskikansanedustaja
Puh:050 362 9496pia.lohikoski@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Siviilipalveluksen kestoa on lyhennettävä24.9.2026 14:48:22 EEST | Tiedote
Hallitus uudistaa siviilipalveluslakia. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mielestä uudistuksen yhteydessä siviilipalveluksen rangaistusluonteista kestoa olisi lyhennettävä.
Timo Furuholm: Hallituksen investointiohjelman rahoittaminen VR:n pussista herättää kysymyksiä24.9.2026 14:28:37 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Timo Furuholm jätti tänään eduskunnassa kirjallisen kysymyksen VR:n kaluston myynnin vaikutuksesta sen talouteen ja nykyisiin junayhteyksiin.
Mai Kivelä: Ympäristöministeri Multala, seisotteko sanojenne takana vai menevätkö eurot luonnon edelle?24.9.2026 14:11:42 EEST | Tiedote
Hiljattain uutisoitiin Googlen datakeskushanketta varten tehdystä 300 hehtaarin kokoisesta luvattomasta avohakkuusta. Ympäristöministeri Multala kommentoi tapausta sanomalla, että “mikään määrä investointieuroja ei oikeuta sivuuttamaan luontoa”.
Jessi Jokelainen: Ihmiset ovat saaneet Orpo-Purran budjeteista tarpeekseen - taloutta voidaan ylläpitää myös oikeudenmukaisesti24.9.2026 08:36:11 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelaisen mukaan Orpo-Purran hallituksen viimeinen budjetti kuvaa sitä, että oikeisto uskoo kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla olevan jo tarpeeksi. Jokelainen puhui eduskunnan budjettikäsittelyssä keskiviikkona.
Minja Koskela: Hallituksen budjetti hellii rikkaita valtiontalouden kustannuksella ja vetää velkajarrulta lopullisesti maton alta22.9.2026 12:56:20 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskela arvosteli eduskunnassa voimakkaasti hallituksen vuoden 2027 budjettiesitystä. Eduskunta aloitti tänään lähetekeskustelun ensi vuoden talousarviosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme