”Etsittiin yksisarvista marsun palkalla” – nämä asiat karkottavat työnhakijat
24.9.2026 05:03:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Duunitorin tuoreessa työnhakututkimuksessa vain kolmannes työnhakijoista arvioi viimeisimmän hakukokemuksensa hyväksi. Työnantajilla on ruusuisempi kuva todellisuudesta. Lue, mikä turhauttaa hakijoita, miksi he keskeyttävät hakemisen ja miksi huono hakijakokemus tulee kalliiksi.

Puhe hakijakokemuksen tärkeydestä on lisääntynyt viime vuosina, mutta isossa kuvassa se ei vielä näy parempina rekrytointiprosesseina.
Duunitorin Kansallisen rekrytointitutkimuksen mukaan työnantajien ja työnhakijoiden käsitykset hakijakokemuksen laadusta eroavat jyrkästi:
-
Rekrytoinnin kanssa työskentelevistä 71 prosenttia arvioi organisaationsa hakijakokemuksen hyväksi tai erinomaiseksi.
-
Työnhakijoista vain 34 prosenttia antaa viimeisimmälle hakukokemukselleen hyvän arvosanan.
-
Todellisuus on jakautunut, sillä sekä hyvien että huonojen kokemusten osuus on kasvanut. Hyvän arvosanan antaneiden osuus nousi vuodessa 30 prosentista 34 prosenttiin, ja huonon arvosanan antaneiden osuus nousi 26 prosentista 30 prosenttiin.
-
Kokonaisarvosana on edelleen heikolla tasolla. Hakijat antavat viimeisimmälle hakukokemukselleen keskimäärin arvosanan 3 asteikolla 1–5.
”Yllätyin siitä, miten dramaattinen kuilu hakijoiden ja työnantajien käsityksissä on. On myös kiinnostavaa, että työnantajat arvioivat väärin hakijoiden ärsytyksen aiheita”, kommentoi Duunitorin johtava asiantuntija Lauri Vaisto.
Osaltaan heikkoa hakijakokemusta selittänee työmarkkinatilanne. Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut vuosia, mikä on lisännyt hakijoiden määrää ja turhautumista sekä vaikeuttanut työnantajien urakkaa.
Nämä asiat turhauttavat työnhakijoita
Työnantajat uskovat, että hakijoita turhauttavat eniten palautteen puute (48 prosenttia) ja rekrytointiprosessin hitaus (47 prosenttia).
Hakijoiden ykkösongelma on aivan toinen: 56 prosenttia turhauttaa, että samat tiedot pitää syöttää töitä hakiessa moneen kertaan, esimerkiksi sekä CV:hen että hakulomakkeelle. Samojen tietojen syöttäminen on ärsyttänyt hakijoita Duunitorin tutkimusten mukaan vuosikausia, ja turhautuminen on kasvanut.
Hitaat rekrytointiprosessit harmittavat vain 13 prosenttia hakijoista. Nopeuden sijaan he peräänkuuluttavat helppoutta ja sujuvuutta.
”Työnhaun ei pitäisi olla monimutkaisempaa kuin itse työn tekeminen”, kiteyttää yksi tutkimuksen vastaajista.
Hakijoita ärsyttävät eniten nämä asiat:
-
Sama tieto pitää syöttää moneen kertaan (56 prosenttia)
-
Työnantaja ei ilmoita, jos hakija ei tule valituksi (32 prosenttia)
-
Palkkatoive pitää kertoa ennen kuin työn ja roolin yksityiskohdat ovat tiedossa (31 prosenttia)
”Hyvä hakijakokemus ei ratkea yhdessä kohdassa. Jos ilmoituksessa ei kerrota riittävästi tehtävän vaatimuksista tai palkkatasosta, hakija ei pysty arvioimaan sopivuuttaan eikä hinnoittelemaan osaamistaan. Samaa tietoa ei pitäisi pyytää moneen kertaan, hakijan pitäisi saada tietoa prosessin kulusta eikä kenenkään pitäisi joutua ghostatuksi työnhaussa. Suurin osa kompastuskivistä on heikkoa viestintää tai viestinnän puuttumista”, Vaisto sanoo.
Hakijakokemus alkaa työpaikkailmoituksesta. Duunitorin työnhakututkimuksen mukaan hakijoille on tärkeintä, että ilmoitus kertoo selkeästi tehtävästä ja sen palkasta.
Palkan kertominen työpaikkailmoituksessa on edelleen harvinaista, vaikka osaajat peräänkuuluttavat palkkatietoja.
”Yrityksellä on varmasti jokin budjetti roolille, joten olisi reilua näyttää se, ettei tarvitse lähettää turhaa hakemusta”, perustelee eräs vastaaja.
Huono kokemus karkottaa parhaat tekijät
28 prosenttia suomalaisista on joskus jättänyt hakemisen kesken huonon hakukokemuksen vuoksi. Ylimmässä johdossa osuus on 43 prosenttia ja keskijohdossa 31 prosenttia.
Täytyy tehdä pakollisia videotehtäviä. Haussa on lukemattomia vaiheita. Työhaastattelija kysyy epäasiallisia kysymyksiä. Rekrytoija ei vaikuta kiinnostuneelta. Työ ei vastaa ilmoitettua. Muun muassa nämä asiat vastaajat nostavat esiin avoimissa vastauksissa.
Niissä erottuu etenkin kolme syytä keskeyttää:
-
Monimutkainen ja raskas hakuprosessi
-
Työnantajan edustajan töykeä tai epäammattimainen käytös
-
Epäselvä, harhaanjohtava tai puutteellinen viestintä
”Kun klikkasin hae työpaikkaa -painiketta ja näin kilometrin mittaisen, monisivuisen hakulomakkeen. Sivu meni kiinni välittömästi”, eräs vastaaja kuvaa hetkeä, jona rekrytointiprosessi keskeytyi heti alkuunsa.
”Haastattelu tuntui enemmän poliisikuulustelulta kuin rekrytointitilaisuudelta”, kertoo toinen.
”Etsittiin yksisarvista marsun palkalla, välitön poistuma”, summaa kolmas.
Lauri Vaisto toivoo, että työnantajat ymmärtäisivät huonojen kokemusten hinnan.
”Hakijakokemus toimii rekrytoinnin vuotokohtana. Organisaatio voi käyttää paljon rahaa työnantajabrändiin ja hakijoiden houkutteluun ja silti menettää heidät rekrytointiprosessin aikana korjattavissa olevan kitkan takia. Silloin joukosta tippuu usein juuri niitä, jotka työnantaja eniten haluaisi palkata”, hän sanoo.
Huonot kokemukset leviävät nykyään nopeasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla. Eikä työnantajan kehno maine ole riski vain osaajien houkuttelun kannalta. Vaisto muistuttaa, että kesken jättäneet ja hylätyt hakijat voivat olla myös organisaation asiakkaita, suosittelijoita tai tulevia hakijoita.
Entä millaisia terveisiä Vaisto haluaisi lähettää hakijoille?
”Rekrytointi on kahden kauppa. Työnantaja arvioi, sopisitko sinä organisaatioon, mutta samalla sinulla on oikeus arvioida, sopiiko työnantaja sinulle. On perusteltua kysyä työn sisällöstä, palkasta, aikataulusta ja prosessin seuraavista vaiheista. Jos mukana on jatkuvaa epäselvyyttä, ristiriitaista tietoa tai epäasiallista kohtelua, siitäkin kannattaa vetää omat johtopäätökset.”
Kaipaatko lisätietoa?
Lue koko Hakijakokemus Suomessa -tutkimusraportti ja aiemmat raporttimme.
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Työnhaku Suomessa -tutkimus on osa Duunitorin Kansallista rekrytointitutkimusta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Taloustutkimuksen kanssa 3.7.–12.8.2026 Duunitorin sivustolla ja Taloustutkimuksen verkkopaneelissa, ja siihen vastasi 3 007 suomalaista. Tulokset on painotettu valtakunnallisesti iän, sukupuolen ja alueen mukaan.
Duunitorin Kansallisen rekrytointitutkimuksen 2026 työnantajille suunnattu kysely toteutettiin Taloustutkimuksen verkkopaneelissa ja Duunitorin kyselylinkin kautta 12.1.–13.2.2026. Vastaajia oli yhteensä 360. Vastaajat edustivat rekrytointia, henkilöstöjohtoa, liiketoimintajohtoa, viestintää ja rekrytointiin osallistuvia esihenkilöitä. Hakijakokemusta koskevat kysymykset kysyttiin rekrytoinnin, HR:n ja työnantajabrändin kanssa työskenteleviltä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri VaistoJohtava asiantuntijaDuunitori Oy
Puh:+358 40 550 1103lauri.vaisto@duunitori.fiAino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiAntti HyrkäsStrategia- ja työnantajakuvakonsulttiDuunitori Oy
Puh:+358 50 469 6071antti.hyrkas@duunitori.fiKuvat
Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2025 Duunitori.fissä vierailtiin yli 70 miljoonaa kertaa. Duunitorin sosiaalisen median sivuilla ja hakuvahdeilla on Suomessa 1,6 miljoonaa seuraajaa. Vuonna 2009 perustettu teknologiayritys kokoaa alustalleen avoimet työpaikat sekä tiedon ja tuen työelämän eri vaiheisiin. Osa alustaa on Duunitorin työelämämedia, joka kertoo kaiken tärkeimmän työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajia Duunitori auttaa houkuttelemaan ja sitouttamaan oikeat osaajat. Kasvava ja kansainvälistyvä Duunitori Group toimii myös Ruotsissa ja Norjassa nimellä JobbSafari.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Tuore tutkimus: etätyö ei ole kynnyskysymys hakijoille – näiltä aloilta löytyy eniten etätyöpaikkoja16.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Työnhakupalvelu Duunitorin data kertoo, millä aloilla on tarjolla eniten ja vähiten etätyömahdollisuuden sisältäviä työpaikkailmoituksia. Duunitorin tuoreen tutkimuksen mukaan etätyö ei ole osaajille niin tärkeä kriteeri kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää.
Uusi tutkimus: yhä useampi työssäkäyvä on lähtökuopissa – tyytyväisetkin harkitsevat vaihtoa10.9.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin tuoreen työnhakututkimuksen mukaan moni suomalainen etsii nyt uusia mahdollisuuksia. Työmarkkinoilla on myös liikkeellä aiempaa enemmän osaajia, joilla on jo työpaikka. Asiantuntija kertoo, mikä auttaa tavoittamaan kysytyimmät ammattilaiset.
Avoimien työpaikkojen nousu pysähtyi – työnantajat kertovat: näin vakuutat rekrytoijan3.9.2026 11:40:33 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen lupaava kehitys tyssäsi elokuussa, mutta teollisuuden ja rakennusalan ilmoitusten määrä jatkaa kasvuaan. Duunitorin rekrytointitutkimus kertoo, miten voi erottua edukseen valtavasta hakijajoukosta.
Palkan kertominen on edelleen harvinaisuus – nämä alat erottuvat joukosta27.8.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Osaajat toivovat palkka-avoimuutta rekrytointiin, mutta valtaosa työnantajista ei kerro vieläkään palkkaa työpaikkailmoituksissa. Lue, millä aloilla avoimuus on yleisintä ja miksi se hyödyttää sekä työnhakijoita että työnantajia.
Lupaava kehitys jatkuu työmarkkinoilla – teollisuus ja rakennusala vetävät kasvua13.8.2026 12:43:11 EEST | Tiedote
Avoimien työpaikkojen määrä jatkaa kasvuaan. Jos nykyinen suunta jatkuu, yhä useampi suomalainen saattaa vaihtaa syksyllä työpaikkaa. Katso, miten eri alueiden ja alojen työpaikkojen tarjonta on kehittynyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

