Bravida vastaa Haartmaninkatu 3:n peruskorjauksen LVIS- ja sprinklerijärjestelmien urakasta
24.9.2026 08:54:43 EEST | Bravida Finland Oy | Tiedote
Bravida Finland on tehnyt sopimuksen Skanska Talonrakennus Oy:n kanssa Helsingin Haartmaninkatu 3:ssa sijaitsevan vuonna 1966 valmistuneen kiinteistön peruskorjauksen talotekniikkaurakasta. Rakennuksen omistaa Helsingin yliopistokiinteistöt Oy, ja kiinteistössä operoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS.

Peruskorjauksessa kiinteistön talotekniikka uudistetaan kokonaisvaltaisesti vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ja tilojen käyttötarkoitusta. Kiinteistöön toteutetaan esimerkiksi uudet laboratorio- ja toimistotilat, sekä uusitaan molempia siipiä palveleva ilmanvaihtokonehuone. Hankkeen laajuus on noin 9 000 bruttoneliömetriä.
”Yhteistyö pääurakoitsija Skanskan kanssa on sujunut erittäin hyvin, ja olemme päässeet mukaan hankkeeseen jo varhaisessa vaiheessa. Kyseessä on projektinjohtourakka, jossa vastaamme myös talotekniikan suunnittelun ohjauksesta” toteaa Bravidan pääkaupunkiseudun IV-urakointiyksikön talotekniikkapäällikkö Henri Hietala.
”Kyseessä on teknisesti vaativa hanke, jossa onnistuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä tilaajan, suunnittelijoiden ja toteuttajakumppaneiden välillä. Laadukas lopputulos syntyy osapuolten erityisosaamisen yhdistämisestä ja yhteisestä sitoutumisesta hankkeen tavoitteisiin. Samalla varmistamme myös työn sujuvan etenemisen”, kertoo Skanskan tulosyksikön johtaja Urmas Soots.
”Bravidan vastaa laajasta taloteknisestä kokonaisuudesta, joka sisältää mm. lämpö-, vesi-, ilmanvaihto-, sähkö- ja sprinklerijärjestelmät sekä sairaala- ja laboratorioympäristöjen erikoisjärjestelmät. Lisäksi vastaamme kiinteistön RO-puhdasvesijärjestelmän, formaldehydijärjestelmän sekä laboratoriotilojen vetokaappien automaatio- ja paineensäätöjärjestelmän ratkaisujen toimittamisesta”, Hietala kuvaa urakan sisältöä.
Hankkeessa korostuvat järjestelmien toimintavarmuus ja turvallisuus
”Kiinteistön kriittiset sähkö- ja putkijärjestelmät kahdennetaan, ja varavoima- ja UPS-järjestelmät uusitaan kokonaisuudessaan. Ilmanvaihdossa panostetaan energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja järjestelmien optimaaliseen toteutukseen. Lisäksi laboratorioiden liuotinjätteille toteutetaan erilliset viemäröinnit”, Hietala sanoo.
Hanke toteutetaan vaiheittain käytössä olevassa kiinteistössä, mikä asettaa erityisiä vaatimuksia töiden suunnittelulle, aikataululle, työmaan logistiikalle sekä väistöjärjestelyille tiiviissä kaupunkiympäristössä.
”Bravidalla on vahva kokemus vaativista sairaala- ja laboratoriokohteista Suomessa, kuten Siltasairaalasta, Tampereen lasten ja nuorten psykiatrian tiloista sekä Ahveniston Assi-sairaalasta Hämeenlinnassa. Hyödynnämme aikaisemmissa terveydenhuollon projekteissa kerryttämäämme tietotaitoa, jotta voimme taata mahdollisimman laadukkaan lopputuloksen”, Hietala päättää.
Lisätietoa:
Henri Hietala
Talotekniikkapäällikkö
Bravidan pääkaupunkiseudun IV-urakointiyksikkö
henri.hietala@bravida.fi
Puh: +358 50 539 3595
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mira WarvaViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:0400297936mira.warva@bravida.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bravida Finland Oy
Mika Paananen nimitetty Bravidan Jyväskylän yksikönjohtajaksi22.9.2026 09:09:21 EEST | Tiedote
Mika Paananen on nimitetty Bravidan Jyväskylän yksikön yksikönjohtajaksi 28.9.2026 alkaen. Jyväskylän yksikkö vastaa Jyväskylän alueen LVIS-urakoinnista uudis- ja korjausrakentamisen hankkeisiin. Paananen siirtyy tehtävään Bravidan Sisä-Suomen Healthcare-liiketoimintapäällikön roolista ja jatkaa uuden tehtävänsä ohella myös valtakunnallisen Healthcare-liiketoiminnan vastuuhenkilönä.
Bravidalle 200 miljoonan euron datakeskusurakka Suomessa10.7.2026 09:10:23 EEST | Tiedote
Bravida on tehnyt sopimuksen atNorthin Kouvolassa sijaitsevan datakeskuksen talotekniikkaurakasta pääurakoitsijana. Sopimuksen arvo on noin 200 miljoonaa euroa.
Bravida vahvasti mukana koulujen perusparannushankkeissa30.6.2026 08:35:04 EEST | Tiedote
Bravida on mukana Helsingissä sijaitsevien Töölön ja Maunulan ala-asteiden perusparannus- ja laajennushankkeissa. Molemmissa kohteissa pääurakoitsijana toimii Consti Korjausrakentaminen Oy. Hankkeissa uudistetaan koulurakennusten talotekniikkaa ja tiloja vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Bravida vastaa molemmissa hankkeissa LV-urakasta sekä Töölössä lisäksi myös sähköurakasta.
Bravida Finlandille lisäurakka XTX Marketsin datakeskuskokonaisuuteen Kajaanissa25.6.2026 09:05:33 EEST | Tiedote
Bravida Finland toteuttaa sähköurakan XTX Marketsin Kajaanin kampuksen toiseen datakeskukseen. Bravida vastasi sähköurakasta myös hankkeen ensimmäisessä datakeskuksessa.
Bravida jatkaa sprinkleriurakointia Turun alueella Kompassisairaalan toisessa vaiheessa16.6.2026 08:48:37 EEST | Tiedote
Bravidan yhteistyö Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan kanssa Turun sairaala-alueella saa jatkoa. Bravida Finland on tehnyt sopimuksen Varhan kanssa Turun Kompassisairaalan toisen vaiheen uudisrakennuksen sprinkleriurakasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

