Lidl Suomi

Japanilaisten herkkujen buumi kiihtyy: Somesta tutut hittituotteet saapuvat Lidliin

24.9.2026 08:54:47 EEST | Lidl Suomi | Tiedote

Jaa

Japanilaisen ruokakulttuurin ja jälkiruokien maailmanlaajuinen suosio näkyy nyt vahvasti suomalaisten lautasilla. Lidl vastaa kuluttajien kasvavaan kysyntään tuomalla torstaista 24.9. alkaen myyntiin odotetun Japani-teemaviikon, jonka tähtinä loistavat somesta tutut matcha- ja juustokakkuhitit.

Japanilainen ruoka ja jälkiruuat nauttivat parhaillaan valtavaa maailmanlaajuista suosiota. Trendi näkyy vahvasti erityisesti sosiaalisen median viraalihitteinä, josta ne siirtyvät myös kauppojen hyllyille. Erityisesti vihreä tee matcha sekä japanilainen juustokakku ovat nousseet suomalaisten herkkusuiden suosikeiksi.

Lidl tuo torstaina 24.9. myymälöihinsä kautta maan kaksi trendikästä uutuutta: matcha-maitoteejuomajauheen sekä japanilaisen juustokakun makuisen uutuusjäätelön.

– Aasia-teemaviikko on yksi asiakkaidemme suosituimmista teemaviikoista, ja viime vuosina olemme tuoneet näiden lisäksi oman Japani-teemaviikon. Nyt on alkamassa jälleen Japani-viikko, johon tuomme asiakkaille ennennäkemättömiä tuotteita. Muun muassa nämä kaksi trendikästä uutuutta, kertoo Lidlin maateemoista vastaava kampanjapäällikkö Sini Tanskanen.

Supertrendit uusissa muodoissa 

Teepensaan lehdistä jauhettavasta matchasta on tullut viime vuosina yhä suositumpi. Maailmalla ja Suomessa monet ovat ihastuneet runsaasti antioksidantteja sisältävään matchaan, jonka makumaailmaa on yhä useammissa tuotteissa. Lidl tuo supertrendin innoittamana kauppoihin matcha-maitoteejuomajauheen, joka nautitaan nesteeseen sekoitettuna. Jauhetta on saatavilla kolmessa herkullisessa maussa: perinteinen matcha latte, kookos ja pähkinäinen pistaasi. 

– Suomalaiset tunnetusti syövät paljon jäätelöä ympäri vuoden, joten se ei ole vain kesäherkku. Matchajuoma on helppo ja nopea tapa nauttia kotona trendijuomaa - jauhe pitää vain sekoittaa kuumaan veteen, Tanskanen kertoo.

Japanilainen juustokakku nousi valtavaksi someilmiöksi alkuvuodesta, kun kaikki halusivat kokeilla helpon juustokakun tekemistä vain muutamalla ainesosalla, yhdistämällä kreikkalaista jogurttia ja keksejä. Lidlin uutuusjäätelö mukailee tätä hittireseptiä yhdistämällä raikkaan jogurtin ja reilun kokoiset karamellikeksin murut täyteläiseksi kokonaisuudeksi.

–  Nyt haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden saada maailmalla ja somessa trendaavia hittimakuja helposti omasta lähikaupasta. Uskomme, että nämä uutuudet tuovat ripauksen japanilaista kahvilatunnelmaa suomalaisiin koteihin, Tanskanen summaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Näitä tuotteita heitetään roskiin turhaan – hävikin vähentämiseen on yksinkertainen keino23.9.2026 09:21:05 EEST | Tiedote

Kaupalla on monet keinot hävikin vähentämiseen. Lidlissä viime vuonna käyttöön otettu hävikintorjuntakeino on paistopisteen ilta-ale, joka on nipistänyt paistopisteellä syntyvää hävikkiä noin 15 prosentilla. Kokonaisuudessaan Lidlissä hävikki saatiin vuonna 2025 ennätysmatalalle, kun hävikkiaste laski yli 16 prosentilla 1,24 prosenttiin. Hävikkiä syntyy myös kotitalouksissa, osa siitä aivan turhaan. Moni tuote on vielä päiväyksen jälkeenkin käyttökelpoinen, kunhan kotona otetaan omat aistit käyttöön.

Jokioisten Leipä nousee suurtuhosta vauhdilla – Lidl seisoo kumppaninsa rinnalla16.9.2026 08:31:00 EEST | Tiedote

Helmikuussa Jokioisten Leipä -perheyritys koki kauhunhetkiä, kun vuosi oli alkanut ennätystuloksella, mutta sitten leipomon tehdashalli paloi lähes maan tasalle. Tilanteesta teki erityisen raskaan se, että kyseessä oli jo toinen suurpalo yrityksen historiassa – edellinen teollisuushalli tuhoutui tulipalossa vuonna 2013. Nyt uusi halli on noussut ennätysvauhtia pystyyn, ja tunnelin päässä näkyy jo valoa. Lidl tukee tärkeää yhteistyökumppaniaan kaikin tavoin.

Proteiinibuumi jatkaa kasvuaan – Näin se näkyy kauppojen hyllyillä10.9.2026 10:05:34 EEST | Tiedote

Suomalaiset kuluttavat yhä enemmän erilaisia proteiinituotteita. Kiinnostus proteiiniin kasvaa koko ajan, mikä näkyy myös kauppojen hyllyillä monin tavoin. Lidl-myymälöissä proteiinibuumi näkyy yhä enemmän laajenevan valikoiman lisäksi myös tuotteiden sijoittelussa, sillä asiakkaille on tarjolla erilaisia proteiinihyllyjä eri tuotekategorioissa. Kasviproteiinien myynti on kasvanut Lidlissä yli 10 prosenttia vuoden 2026 alusta lähtien.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye