Keinoja työelämän väkivaltatilanteiden kohtaamiseen tulee saada jo opettajaopintojen aikana
24.9.2026 10:45:18 EEST | Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry | Tiedote
SOOL vaatii opiskelijoille väkivaltatilanteiden hallintaan ja ennaltaehkäisyyn liittyvää koulutusta opettajaopintojen aikana. Työelämään siirtyminen ilman opittuja keinoja väkivallan kohtaamiseen ei pidä olla vaihtoehto tai standardi.

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on huolissaan opettajiin kohdistuvan väkivallan lisääntymisestä ja opiskelijoiden valmiudesta kohdata väkivaltatilanteet. Jo vuonna 2024 Opetusalan ammattijärjestö OAJ on todennut opettajiin kohdistuvan väkivallan olevan hälyttävällä tasolla.
Väkivaltatilanteiden ennaltaehkäisy on työnantajan vastuulla ja siitä on säädetty työturvallisuuslaissa. Nykyinen tilanne vaatii uusia ratkaisuja, jotta tulevat opettajat luottavat omiin taitoihinsa toimia vaara- ja väkivaltatilanteissa.
Esimerkiksi opettajaopiskelijoiden ainejärjestöt järjestävät jäsenilleen AVEKKI-koulutuksia, sillä työkaluja väkivaltatilanteiden kohtaamiseen ei tarjota opintojen aikana. Tällaisten koulutusten järjestäminen ei saa jäädä ainejärjestöjen vastuulle eikä koulutuksen järjestämisen kieltämistä tule myöskään perustella työturvallisuuslakiin nojaten tai vedoten työnantajan vastuuseen.
Väkivaltatilanteita voi tapahtua jo opetusharjoitteluissa, sijaistaessa tai heti urapolun alussa. Vetoaminen työnantajan vastuuseen ei siis ole varteenotettava argumentti koulutuksen jättämiseksi opettajankoulutuksesta pois.
Väkivaltatilanteiden hallintakeinojen puute ei pelkästään aseta oppijoita ja opettajia vaaraan, vaan se myös kuormittaa henkisesti ja altistaa uupumukselle. OAJ:n työolobarometrin mukaan kolme neljästä opettajasta on kokenut työstressiä. Väkivallan uhka pahentaa työstressiä ja sitä voidaan hillitä tarjoamalla opiskelijoille sekä vastavalmistuneille keinoja selvitä tilanteista.
Työelämään siirtyminen on jännittävä ja kuormittava vaihe elämässä, ja erityisesti tilanteessa, jossa väkivallan lisääntymisestä uutisoidaan kiihtyvään tahtiin. Työelämään siirtyminen ilman opittuja keinoja väkivallan kohtaamiseen ei pidä olla vaihtoehto tai standardi.
SOOL vaatiikin, että opiskelijoille mahdollistetaan väkivaltatilanteiden hallinta ja ennaltaehkäisyyn liittyvää koulutusta opintojen aikana, jotta opiskelijoiden sekä vastavalmistuneiden työhyvinvointi ja turvallisuus voidaan taata.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henni Lahtinenpuheenjohtaja
Puh:044 382 8317henni.lahtinen@sool.fiRiku Orastoiminnanjohtaja
Puh:020 748 9752riku.oras@sool.fiLinkit
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja palvelujärjestö, johon kuuluu yli 6 000 eri alojen opettajaksi opiskelevaa. Liitto edistää ja valvoo jäsentensä etuja erityisesti koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliittisissa kysymyksissä sekä parantaa opettajaksi opiskelevien opiskeluedellytyksiä vaikuttamalla opettajankoulutuksen kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
Päiväkotien ja koulujen toimintaympäristö on muuttunut vaikeammaksi9.9.2026 10:39:19 EEST | Tiedote
Eilen julkaistut vuoden 2025 PISA-tulokset osoittavat suomalaisnuorten lukutaidon sekä matematiikan- ja luonnontieteiden osaamisen olevan edelleen laskussa. Opettajaksi Opiskelevien Liiton mukaan koulutuksen resurssit eivät ole seuranneet muutoksia toimintaympäristössä.
Kelpoisuusvaatimusten muuttamiselle ei ole tarvetta24.8.2026 15:15:18 EEST | Tiedote
SOOL vastustaa päiväkodin johtajien kelpoisuusvaatimusten muuttamista ilman vahvaa näyttöä muutoksen tarpeesta. Pedagogiikan tasoa madaltamalla ei vahvisteta varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoimaa.
Osaaminen ei ole kaupan: SOOL vastustaa maksullista väylää korkeakoulutukseen2.6.2026 13:52:28 EEST | Tiedote
Opettajaksi Opiskelevien Liitto on antanut lausuntonsa hallituksen esitykseen avoimena korkeakouluopetuksena annettaviin tutkintoihin. SOOL tyrmää lakiesityksen avointen korkeakoulujen tutkinnonanto-oikeudesta. Suunniteltu maksullinen reitti tutkinto-opintoihin romuttaa suomalaisen koulutuspolitiikan tasa-arvoperinteen ja vaarantaa opettajankoulutuksen laadun ohittamalla soveltuvuuskokeet.
SOOL julkaisi uudet suositukset opetusharjoitteluiden toteutukseen7.5.2026 12:06:28 EEST | Tiedote
Opetusharjoittelu on keskeinen osa opettajankoulutusta, kun opiskelija pääsee turvallisessa ympäristössä harjoittelemaan opettajan työtä ohjatusti. Harjoitteluiden tulee vastata työelämän tarpeita, ja nopeasti muuttuvassa maailmassa niiden sisältöä tulee kehittää jatkuvasti. Uudistettuun Suositukset ohjatulle opetusharjoittelulle -julkaisuun on koottu Opettajaksi Opiskelevien Liiton näkemykset harjoitteluiden toteutuksesta.
Henni Lahtinen SOOLin puheenjohtajaksi19.4.2026 17:22:56 EEST | Tiedote
Uuden puheenjohtajiston ja hallituksen lisäksi Opettajaksi opiskelevien liiton liittokokouksessa hyväksyttiin muun muassa liiton eduskuntavaalitavoitteet ensi vuodelle sekä valtakunnalliset suositukset opetusharjoitteluille. Sääntömääräinen liittokokous pidettiin Helsingissä viikonloppuna 18.–19. huhtikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme