Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen
12.10.2026 05:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.

Lähes 9 000 pohjoissuomalaisen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että syömiskäyttäytyminen vaihtelee eri ikäisillä ja eroaa myös sukupuolten ja painoindeksiluokkien välillä. Tutkimuksen mukaan yhtä kaikille sopivaa rajaa sille, milloin syömiskäyttäytyminen olisi poikkeavaa, ei voida määritellä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmea syömiskäyttäytymisen piirrettä: tietoista syömisen rajoittamista, hallitsematonta syömistä ja tunnesyömistä.
Nuorilla aikuisilla korostuivat hallitsematon syöminen ja tunnesyöminen. Vanhemmilla aikuisilla puolestaan tietoista syömisen rajoittamista esiintyi enemmän.
Myös sukupuolten välillä oli selvä ero. Naisilla sekä tietoinen syömisen rajoittaminen että tunnesyöminen olivat keskimäärin voimakkaampia kuin miehillä. Hallitsemattomassa syömisessä sukupuolten välillä ei ollut vastaavaa eroa.
Painoindeksin kasvaessa hallitsematon syöminen ja tunnesyöminen olivat keskimäärin yleisempiä. Syömisen rajoittamisen yhteys painoon oli monimutkaisempi: rajoittaminen lisääntyi painoindeksin kasvaessa, mutta kaikkein vaikeimmissa lihavuuden asteissa naisilla nähtiin lievä lasku.
Tutkijoiden mukaan havainnot ovat tärkeitä erityisesti siksi, että syömiskäyttäytymistä mittaavia kyselyitä käytetään painonhallinnan ja lihavuuden hoidossa.
Uudet viitearvot auttavat tunnistamaan poikkeavaa syömiskäyttäytymistä
Tutkimuksessa tuotettiin ensimmäistä kertaa suomalaiselle väestölle sopivat ikä- ja sukupuolikohtaiset viitearvot syömiskäyttäytymistä arvioivalle TFEQ-R18-kyselylle. Itsetäytettävässä kyselyssä syömiskäyttäytymisen eri osa-alueet saavat pisteet nollan ja sadan väliltä. Mitä korkeampi pistemäärä on, sitä voimakkaammin kyseinen syömiskäyttäytymisen piirre ilmenee. Aiemmin pisteiden tulkintaan ei kuitenkaan ole ollut tarkempia suomalaisia viitearvoja.
Viitearvojen tarkoituksena on auttaa esimerkiksi terveydenhuollossa arvioimaan, poikkeaako henkilön syömiskäyttäytyminen selvästi samanikäisten ja samaa sukupuolta olevien ihmisten tilanteesta. Suoraan hoidon tarpeen määrittämiseen ne eivät kuitenkaan sovellu.
”Viitearvoja tulkittaessa on huomioitava, että esimerkiksi painonhallintatavoite voi vaikuttaa syömiskäyttäytymiseen”, tutkimusta koordinoinut Oulun yliopiston tutkijatohtori Marjukka Nurkkala kertoo.
Nurkkalan mukaan jatkossa tarvitaan lisää tutkimusta siitä, miten syömiskäyttäytymisen eri piirteet esiintyvät yhdessä, miten ne muuttuvat iän myötä, ja millainen muutos niissä olisi lihavuuden hoidossa tavoittelemisen arvoinen.
Tutkimuksen aineisto koostui kolmesta Pohjois-Suomen väestöpohjaisesta kohortista. Tutkimukseen osallistuneet olivat noin 33–35-, 45–46- ja 68–70-vuotiaita.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Oulun yliopiston, ODL Liikuntaklinikan ja Itä-Suomen yliopiston kanssa, ja se on julkaistu Appetite-tiedelehdessä syyskuussa:
Marjukka Nurkkala, Jouko Miettunen, Laura Heikkilä, Anna-Maria Teeriniemi, Leila Karhunen. Normative values of the Three-Factor Eating Questionnaire -R18 in three Northern Finland cohort populations by sex and BMI classes.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkijatohtori Marjukka Nurkkala, Väestöterveyden tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto, 044 5040833, marjukka.nurkkala@odl.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Työikäisten Alzheimerin taudin ennusmerkit poikkeavat tutuista riskitekijöistä8.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varhain alkavaan Alzheimerin tautiin sairastuneilla alkaa kasaantua monenlaisia terveysongelmia ja heidän terveydenhuollon käyntinsä lisääntyvät selvästi ennen diagnoosia. Perinteisesti sairautta ennakoivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijät eivät kuitenkaan ole työikäisinä sairastuneilla verrokkeja yleisempiä.
Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailuun yli sata ehdotusta7.10.2026 15:04:22 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 2.10.2026. Kilpailuun jätettiin yli sata ehdotusta. Yleisellä kansainvälisellä arkkitehtuurikilpailulla yliopistolle haetaan arkkitehtuuriltaan korkeatasoista kampuskokonaisuutta, joka yhdistää yliopiston toiminnot ja opiskelija-asunnot sujuvasti osaksi kaupunkirakennetta Oulun yliopistollisen sairaalan yhteyteen Kontinkankaan kaupunginosaan.
Vety, kierrätys ja tekoäly muuttavat eurooppalaista terästuotantoa6.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Vety korvaa hiiltä, romua käytetään enemmän, tekoäly etsii valuvikoja ja terästehtaiden kuonakasoista löydetään kriittisiä raaka-aineita. Oulun yliopisto on mukana useissa eurooppalaisissa hankkeissa, jotka ratkovat vähäpäästöisen teräksen valmistuksen pullonkauloja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme