174 kuntaa etsii uusia tapoja järjestää perusopetusta yhteistyössä – taustalla oppilasmäärien lasku
12.10.2026 16:54:24 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Perusopetusikäisten määrä vähenee Manner-Suomessa arviolta 95 000 vuoteen 2040 mennessä. Muutos haastaa kuntia miettimään uudelleen, miten laadukas opetus turvataan eri puolilla Suomea. Kunnat hakevat nyt ratkaisuja laajalla yhteistyöllä: 174 kuntaa kehittää uusia tapoja järjestää opetusta yli kuntarajojen.

Pienenevät ikäluokat haastavat nykyiset tavat järjestää opetusta
Vuonna 2024 Manner-Suomessa oli jo noin sata kuntaa, joissa syntyi enintään yhden koululuokallisen eli noin 20 lapsen verran lapsia.
”Pienenevien ikäluokkien Suomessa tarvitsemme uusia tapoja järjestää opetusta. Kuntien yhteistyö on yksi tapa varmistaa, että osaavat opettajat ja laadukas opetus ovat lasten ulottuvilla eri puolilla Suomea”, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Susanna Huovinen sanoo.
Kuntien välisellä yhteistyöllä voidaan jakaa osaamista ja resursseja sekä löytää ratkaisuja, joita yksittäisen kunnan olisi vaikea toteuttaa yksin.
Opettajia, osaamista ja opetusta yli kuntarajojen
Hankkeissa kehitetään kuntien välisiä yhteistyömalleja, kuten opetushenkilöstön yhteiskäyttöä, osaamisen jakamista ja yhteistä opetustarjontaa. Ratkaisuja etsitään myös etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen, koulukuljetuksiin, kouluverkon kehittämiseen ja erityisiin opetusjärjestelyihin.
Yhteistyölle haetaan myös pysyviä rakenteita esimerkiksi vastuukuntamallien, yhteisten virkojen ja kuntien välisten sopimusten avulla. Tavoitteena on löytää paikallisiin ja alueellisiin tarpeisiin sopivia ratkaisuja.
”Kuntarajan ei tarvitse olla raja opettajien osaamisen tai opetustarjonnan hyödyntämiselle. Nyt kunnilla on mahdollisuus kokeilla käytännössä, millaiset yhteistyömallit toimivat. Esimerkiksi harvemmin tarjottavaa oppiainetta tai tietyn alan opettajan osaamista voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää useamman kunnan alueella”, Kuntaliiton koulutusasioiden johtaja Irmeli Myllymäki sanoo.
Kuntien yhteistyön rinnalle tarvitaan myös lainsäädännön uudistamista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 36 kuntien yhteistyöhankkeelle yhteensä 5,7 miljoonaa euroa valtionavustusta. Hankkeissa on mukana 174 kuntaa eri puolilta Suomea, ja kehittämistyö jatkuu vuosina 2026–2028.
Tavoitteena on, etteivät hankkeissa syntyvät ratkaisut jää yksittäisiksi kokeiluiksi. Toimivia malleja kootaan muiden kuntien käyttöön, jotta yhteistyöstä voidaan rakentaa pysyvä osa perusopetuksen järjestämistä.
Kuntaliitto korostaa, että kuntien yhteistyön vahvistaminen on tärkeä askel, mutta tulevaisuuden perusopetuksen turvaaminen edellyttää myös lainsäädännön uudistamista.
”On hienoa, että kunnat ovat lähteneet näin laajasti kehittämään uusia tapoja järjestää opetusta. Yhteistyöllä voidaan löytää paljon uusia ratkaisuja, mutta sen rinnalle tarvitaan myös lainsäädännön uudistamista. Kunnilla on oltava nykyistä joustavammat mahdollisuudet järjestää opetusta lasten tarpeet ja paikalliset olosuhteet huomioiden”, Huovinen sanoo.
Tavoitteena turvata laadukas perusopetus koko Suomessa
Hankkeiden valtakunnallinen yhteistyöverkosto käynnistyi 9. lokakuuta Säätytalolla Helsingissä. Kuntaliiton, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen koordinoimassa verkostossa kunnat jakavat kokemuksia ja kehittävät yhdessä uusia ratkaisuja.
Myös opetusministeri Anders Adlercreutz korosti käynnistysseminaarissa yhteistyön merkitystä ja lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia oppimiseen.
”Lopulta kaikkein tärkeintä on muistaa, miksi tätä työtä tehdään. Jokaisen hankkeen, jokaisen yhteistyömallin ja jokaisen kehittämistoimenpiteen keskiössä on lapsi ja nuori. Tehtävämme on varmistaa, että jokaisella heistä on myös tulevaisuudessa mahdollisuus laadukkaaseen oppimiseen, kasvuun, sivistykseen riippumatta siitä, missä päin Suomea hän asuu”, Adlercreutz sanoi.
Lue lisää ja tutustu mukana oleviin 174 kuntaan:Kuntien välisen yhteistyön vahvistaminen perusopetuksen järjestämisessä (2026–2028) | Kuntaliitto.fi
Lisätietoja ja haastattelut:
Sini Tiainen, projektipäällikkö, puh. +358 40 552 1483
Irmeli Myllymäki, koulutusasioiden johtaja, puh. +358 46 921 4443
Susanna Huovinen, varatoimitusjohtaja, puh. +358 50 432 0731
etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi
Faktaa hankkeesta
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yhteensä 36:lle kuntien yhteistyöhankkeelle 5,7 miljoonaa euroa valtionavustusta. Hankkeissa on mukana 174 kuntaa eri puolilta Suomea, ja kehittämistyö on käynnissä vuosina 2026–2028. Avustettavien hankkeiden tueksi on perustettu opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen ja Suomen Kuntaliiton yhteinen yhteistyöverkosto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kuntaliiton mediapalvelupuhelin
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee median edustajia mediapalvelupuhelinnumerossa arkisin kello 9-16.
Maija Ruohoviestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 340 3541maija.ruoho@kuntaliitto.fiKuvat



Linkit
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntaliitto pettyi hallitukseen: Kunnille tulossa jälleen miljoonakustannukset aiheuttava uusi tehtävä8.10.2026 15:21:39 EEST | Tiedote
Hallituksen lakiesitys uuden hankintatietovarannon käyttöönotosta eteni tänään 8.10.2026 yllättäen eduskunnan käsiteltäväksi. Esityksen mukaan kuntien tulisi alkaa toimittaa hankintoihin liittyviä ostolaskutietojaan kokonaan uuteen järjestelmään. – Kannatamme hallituksen tavoin julkisten hankintojen datan avaamista, mutta nyt eduskunta saa käsiteltäväkseen monin tavoin hyvin ongelmallisen lakiesityksen, jossa kuntien tehtäviä lisätään jälleen ilman, että tähän on varattu rahoitusta, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina kiteyttää.
Kommunerna investerar mer än någonsin i infrastruktur – investeringsbehoven utmanas av en stramare kommunekonomi8.10.2026 08:52:53 EEST | Pressmeddelande
Kommunförbundet publicerade den 8 oktober 2026 en utredning om kommunernas investeringar i infrastruktur och driftskostnader. Utredningen visar att kommunerna är Finlands största investerare i infrastruktur. Kommunerna och städerna investerar mer än någonsin i infrastruktur: infrastrukturen utgör cirka 40 procent av alla kommunens investeringar.
Kunnat investoivat infraan enemmän kuin koskaan – investointitarpeisiin vastaamista haastaa tiukentuva kuntatalous8.10.2026 08:50:03 EEST | Tiedote
Kuntaliitto julkaisi 8.10.2026 selvityksen kuntien infran investoinneista ja käyttömenoista. Selvitys osoittaa, että kunnat ovat Suomen suurin infrastruktuuri-investoija. Kunnat ja kaupungit investoivat infraan enemmän kuin koskaan aiemmin: infra muodostaa noin 40 prosenttia kuntien kaikista investoinneista.
Kommunmarknaden och Välfärdsområdesmarknaden intar Mässcentrum17.9.2026 14:27:15 EEST | Pressmeddelande
Kommunernas och välfärdsområdenas gemensamma branschevenemang arrangeras för första gången 15–16.9.2027 i Helsingfors Mässcentrum. Den traditionella Kommunmarknaden får på ett tydligare sätt än förr sällskap av välfärdsområdena, vilket syns i det nya namnet – Kommunmarknaden och Välfärdsområdesmarknaden.
Kuntamarkkinat ja Hyvinvointialuemarkkinat valtaavat Messukeskuksen17.9.2026 14:20:11 EEST | Tiedote
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteinen ammattitapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa 15.–16.9.2027 Messukeskuksessa. Perinteikäs Kuntamarkkinat saa rinnalleen entistä vahvemmin hyvinvointialueet, mikä näkyy uudessa nimessä - Kuntamarkkinat ja Hyvinvointialuemarkkinat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme