Kokoomuksen Sarkomaa: SDP:n tarina ei näytä kestävän sitä, että Suomen talous on saatu kasvuun kokoomuksen johdolla
12.10.2026 19:26:38 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ihmettelee, miksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen on mahdoton tunnustaa Suomen talouden kääntyneen kasvuun pitkän heikon jakson jälkeen kokoomuksen johdolla. Talouskasvu on vastoin SDP:n pelottelua lähtenyt vauhtiin, vaikka julkista taloutta on sopeutettu merkittävästi. Sarkomaa odottaa SDP:ltä enemmän omia ratkaisuja ja vähemmän saivartelua.

”Tuppurainen tarttuu nyt pääministerin sanamuotoihin, vaikka olennaista on se, että Suomen talous kasvaa jälleen. Suomalaisten elintaso on polkenut pitkään paikallaan, ja olemme jääneet jälkeen monien muiden maiden kehityksestä. Nyt meidän pitää varmistaa, että kasvu jatkuu ja alkaa näkyä ihmisten elämässä”, Sarkomaa sanoo.
Sarkomaa huomauttaa, että väite talouden kasvamattomuudesta lähes 20 vuoteen viittaa usein Suomen reaalisen bruttokansantuotteen asukaskohtaisen tason pitkään heikkoon kehitykseen, ei siihen, etteikö talous olisi kasvanut yksittäisinä vuosina.
Tilastokeskuksen luvut osoittavat, että bruttokansantuote kasvoi useana vuonna myös vuoden 2008 jälkeen. Samalla Suomen bruttokansantuote asukasta kohden on jäänyt vuoden 2008 tason alapuolelle.
”Tuppurainen on oikeassa siinä, että talous kasvoi myös vuoden 2008 jälkeen. Mutta se ei poista Suomen pitkän kasvun pysähtyneisyyden ongelmaa. Ei riitä, että talous käy välillä plussalla, jos suomalaisten elintaso ei kehity toivottuun suuntaan ja jäämme aina jälkeen muista maista”, Sarkomaa toteaa.
Sarkomaan mukaan hallituksen tehtävänä on nyt huolehtia siitä, että talouskasvu vahvistuu ja sen hyödyt näkyvät tavallisten suomalaisten arjessa. Hän haastaa Tuppuraista kertomaan, miten SDP vahvistaisi talouskasvua.
”Tuppurainen käyttää paljon energiaa pääministerin sanamuodoista saivarteluun, mutta ei kerro lainkaan SDP:n omista ratkaisuista talouden kasvuun. Onko sellaisia? Ainakin puolueen lupaamat noin viiden miljardin euron veronkiristykset olisivat varmin tapa pysäyttää kokoomuksen johdolla aikaan saatu talouden kasvu. Silloin joutuisimme sanomaan hyvästit suomalaisten elintason nousulle”, Sarkomaa puuskahtaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Päivärinta: Verotus keveni, verotulot kasvoivat9.10.2026 14:35:18 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta pitää verotuloarvioiden kohentumista rohkaisevana uutisena Suomen taloudelle. Kuluvan vuoden kolmannessa lisätalousarvioesityksessä verotuloarviota nostetaan noin 1,1 miljardilla eurolla. Myös ensi vuonna valtion verotulojen arvioidaan kasvavan, vaikka työn verotusta kevennetään.
Kokoomuksen Wallinheimo: Komission esittämästä kasvusta leikkaaminen ei ole leikkaus maataloudesta9.10.2026 09:43:36 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja suuren valiokunnan puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo ihmettelee opposition tahallista väärinymmärrystä maatalouden rahoituksesta EU:n budjettineuvotteluissa. Hallitus ei aja leikkauksia maatalouden rahoitukseen. Komission esittämä maatalousrahoituksen taso on hallituksen mielestä liian pieni, ja siihen haetaan muutosta käynnissä olevissa neuvotteluissa.
Kokoomuksen sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet: Kotihoidontuki jatkossa vain Suomessa asuneille8.10.2026 14:33:19 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen ovat tyytyväisiä kotihoidon tuen Norjan mallin etenemisestä eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Asiaa koskeva mietintö valmistui tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Kokoomuksen Limnell: Suomesta Euroopan johtava droonimaa7.10.2026 17:50:01 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on nimennyt selvityshenkilön laatimaan toimenpidesuositukset Suomen droonialan kehittämiseksi. Selvityshenkilön työn tueksi nimettiin ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden dosentti Jarno Limnell.
Kokoomuksen Heinonen: Räsänen yrittää selitellä takinkäännöstään - milloin SDP myöntää olleensa väärässä viimeiset kolme vuotta?7.10.2026 15:35:48 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen vaatii SDP:tä selittämään, mitä puolueen koko vaalikauden jatkuneelle talouskritiikille tapahtuu nyt, kun puolueen talousvastaava Joona Räsänen itse toteaa mittavien sopeutusten ja talouskasvun voivan toteutua samanaikaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme