Pia Lohikoski: Kuvataiteilijoilla on oltava oikeus työhuonekulujen vähentämiseen
13.10.2026 11:14:52 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Kansanedustaja Pia Lohikoski jättää eduskunnassa lakialoitteeseen, jolla taataan ammattitaiteilijoille oikeus työhuonekulujen vähentämiseen tilanteessa, jossa työtila sijaitsee asunnon tai vapaa-ajan asunnon yhteydessä. Lakialoitteen taustalla on tänä vuonna voimaan astunut tuloverolain muutos, jossa työhuonevähennys poistui.

- Kuvataiteilijoilla on perinteisesti ollut käytössään ateljeetaloja. Vaikka työskentelytilat ovat asunnon yhteydessä, ne ovat selkeästi erillisiä työskentelytiloja, ja näitä tiloja käytetään ainoastaan tulonhankkimistarkoitukseen. Tänä vuonna voimaan tullut veromuutos aiheuttaa merkittävän taloudellisen tappion tuloverolain piirissä oleville taiteilijoille, jotka asuvat tällaisissa taiteilijataloissa.
Lohikosken mukaan tuloverolain muutoksessa ei olla ilmeisesti ymmärretty, että taiteilijat ovat pääsääntöisesti tuloverolain piirissä ja työskentelevät laajasti kodin yhteydessä sijaitsevissa työtiloissa, joita ei käytetä muuhun tarkoitukseen. Työhuonevähennystä haluttiin lakimuutoksella suitsia tilanteessa, jossa etätyö on lisääntynyt, ja asumiseen ja työskentelyyn käytettävissä olevat tilat eivät ole erotettavissa toisistaan.
- Uskon, että lainvalmistelussa on tapahtunut jonkinlainen kömmähdys, eikä kuvataiteilijoiden tilannetta ole tunnettu. Tämä johtuu siitä, että lakimuutoksen valmistelussa ei ole kuultu taiteilijajärjestöjä tai ateljeetalojen omistajia lainkaan. Nyt on aika korjata tämä selkeä virhe lainsäädännössä.
Yhteyshenkilöt
Pia Lohikoskikansanedustaja
Puh:050 362 9496pia.lohikoski@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Datakeskusten sääntelylle on laadittava kansallinen strategia13.10.2026 08:35:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskela vaatii kansallista strategiaa datakeskuksia varten. Koskela esittää muun muassa erillistä datakeskusveroa ja kryptovaluuttoja louhivien datakeskusten kieltämistä.
Kansanedustaja Honkasalo kutsuu ministeri Häkkäsen katsomaan Naza-elokuvan10.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kutsuu puolustusministeri Antti Häkkäsen katsomaan yhdessä hänen kanssaan keskustelua herättäneen israelilaisten ohjaajien Naza-elokuvan.
Johannes Yrttiaho: KRP:lle esitetyt tiedusteluvaltuudet eivät täytä perustuslain vaatimuksia9.10.2026 13:27:47 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunnan jäsen Johannes Yrttiaho (vas.) jätti perjantaina eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon niin sanottua rikostiedustelua koskevasta lainsäädännöstä. Uudenlaisella rikostiedustelulla irtauduttaisiin poliisin nykyisistä konkreettisiin rikosepäilyihin sidotuista toimivaltuuksista epämääräisempien vakavan rikollisuuden uhkien tiedusteluun. Yrttiaho pitää esitystä perustuslain vastaisena.
Kutsu medialle: vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja tiedotustilaisuus lauantaina 17.10.9.10.2026 11:17:04 EEST | Tiedote
Tervetuloa seuraamaan vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokousta lauantaina 17.10. Kokous pidetään Helsingissä Eduskuntatalon Pikkuparlamentin auditoriossa (Arkadiankatu 3). Kokous alkaa klo 10 (ilmoittautuminen klo 9.30 alkaen). Aamupäivän aikana kokouksessa kuullaan vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan linjapuhe. Puheenjohtajan linjapuheen jälkeen medialle järjestetään tiedotustilaisuus noin klo 11.00 alkaen. Tiedotustilaisuudessa ovat tavattavissa vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sekä vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää. Pyydämme median edustajia ilmoittautumaan tilaisuuteen ennakkoon sähköpostitse viestinnän asiantuntija Ilona Nousiaiselle torstaihin 15.10. kello 12 mennessä. Tervetuloa!
Minja Koskela: VM:n puhe toivosta ja luottamuksesta on vaarassa jäädä jättisopeutusten jalkoihin7.10.2026 11:38:43 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriö julkaisi tänään virkapuheenvuoron, joka koskee ensi vaalikauden sopeutuskokonaisuutta. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan puheenvuoro on kova muistutus velkajarrupuolueille siitä, että heidän sopimansa 8-11 miljardin nettosopeutus tarkoittaa joko veronkorotuksia tai menoleikkauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme