SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen: Etelä-Savon Eloisa jatkaa lapsiperheystävällistä linjaa
13.10.2026 17:39:56 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja ja Etelä-Savon aluevaltuuston puheenjohtaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) iloitsee siitä, että Eloisa ottaa käyttöön maksuttoman NIPT-sikiöseulonnan kaikille raskaana oleville. Mikkosen mukaan päätös jatkaa hyvinvointialueen työtä lapsiperheystävällisten palvelujen kehittämiseksi.

Mikkonen onpitkään puhunut NIPT-tutkimuksen tarjoamisen puolesta kaikille Eloisan synnyttäjille.
”On hienoa, että tämä ajatus etenee nyt käytäntöön. Maksuttomien synnytysten jatkoksi Eloisa ottaa jälleen askeleen kohti lapsiperheystävällisempiä palveluja. Perheiden hyvinvointi näkyy myös siinä, miten raskaana olevia tuetaan ja millaista tietoa heille voidaan tarjota”, Mikkonen sanoo.
NIPT-tutkimus perustuu raskaana olevan verinäytteeseen. Se tunnistaa esimerkiksi Downin oireyhtymään liittyvän kromosomipoikkeavuuden aiempaa seulontamenetelmää tarkemmin. Tarkempi seulonta voi vähentää vääriä positiivisia tuloksia ja niiden vuoksi tehtäviä jatkotutkimuksia sekä niihin liittyvää huolta sekä tuottaa taloudellista säästöä pitkällä aikavälillä.
”Raskauden aikana perheellä on paljon mielessä. Siksi on tärkeää, että seulontamenetelmät ovat mahdollisimman luotettavia ja että perheet saavat tarvittaessa tietoa ja tukea. Tämä on konkreettinen parannus odottavien perheiden palveluihin Etelä-Savossa”, Mikkonen toteaa.
Eloisa tarjoaa NIPT-tutkimuksen maksutta ja vapaaehtoisena. Se korvaa aiemman yhdistelmäseulonnan niillä raskaana olevilla, jotka ovat ilmoittautuneet neuvolaan 1.10.2026 jälkeen. Muu raskaudenaikainen seuranta, kuten ultraäänitutkimukset, jatkuu ennallaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Kristiina MikkonenKansanedustaja
Puh:050 477 4681anna-kristiina.mikkonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen heikko taloudenpito maksatetaan eläkeläisillä13.10.2026 14:10:01 EEST | Tiedote
Moni eläkkeensaaja on tänä päivänä syystäkin huolissaan toimeentulonsa riittävyydestä nousevien hintojen keskellä. Samaan aikaan Orpon hallitus paikkaa omaa heikkoa taloudenhoitoaan eläkerahaston miljardeilla ja kokoomus Orpon johdolla suunnittelee jo kahden miljardin säästöjä eläkejärjestelmästä ensi kaudelle, sanoo SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa.
SDP:n Paula Werning: Syöpäpotilaalla ei ole varaa odottaa – Rydmanin selittelyt eivät pelasta ihmishenkiä12.10.2026 14:29:24 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning pitää syöpähoitojen pitkiä viiveitä vakavana hälytysmerkkinä suomalaisen terveydenhuollon tilasta. Suomessa ei voida hyväksyä sitä, että potilas joutuu odottamaan kuukausia tutkimuksiin ja hoitoon pääsyä. Werning arvostelee sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin suhtautumista ongelmaan ja vaatii hallitukselta välittömiä toimia hoitoviiveiden korjaamiseksi.
SDP Pia Hiltunen: Syöpä ei odota – hoitoon pääsyn viiveisiin on puututtava12.10.2026 14:09:34 EEST | Tiedote
Ylen MOT esiin nostamat tapaukset syövän diagnosoinnin ja hoitoon pääsyn viiveistä herättävät vakavaa huolta. Erityisesti nuorten naisten rintasyöpien viivästynyt tunnistaminen osoittaa, kuinka tärkeää on päästä tutkimuksiin ajoissa. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen vaatii, että syöpäepäilyihin reagoidaan nykyistä nopeammin ja hoitoon pääsy turvataan riittävillä resursseilla.
SDP:n Haatainen: Syövän hoidossa viiveet ovat kohtalokkaita12.10.2026 09:55:09 EEST | Tiedote
Ylen MOT on tutkinut hoitoviiveiden roolia syöpähoidoissa ja haastatellut kolmea nuorta äitiä, jotka saivat tiedon aggressiivisesta rintasyövästä vasta kuukausien päästä ensioireiden huomaamisen jälkeen. SDP:n Tuula Haatainen mukaan on keskeistä, että perusterveydenhuoltoon pääsee nopeasti oireiden ilmaannuttua.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tuppurainen Varsovan turvallisuusfoorumiin – keskustelun aiheena Ukrainan merkitys Euroopalle12.10.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu neljättä kertaa Varsovan turvallisuusfoorumiin, joka on tänä vuonna 12.-13. lokakuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme