Duunitori Oy

Datakeskuksiin rekrytoidaan nyt ennätyksellisen paljon tekijöitä – eniten haetaan sähköasentajia

15.10.2026 05:02:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote

Jaa

Duunitorin data näyttää, miten datakeskusten rekrytoinnit ovat kasvaneet merkittävästi vuoden ajan ja etenkin tänä syksynä. Lue, millaisia ammattilaisia haetaan, missä työt sijaitsevat ja millaista palkkaa tehtävistä tarjotaan.

Datakeskuksiin rekrytoidaan nyt aktiivisesti, ja kysyntää on monenlaisille ammattilaisille.
Datakeskuksiin rekrytoidaan nyt aktiivisesti, ja kysyntää on monenlaisille ammattilaisille. Kuva: Duunitori / Niko Raappana

  • Vuodesta 2014 lähtien datakeskus on mainittu noin 11 000 Duunitorin työpaikkailmoituksessa. Lähes kolmannes maininnoista on tältä vuodelta.

  • Datakeskusten rekrytoinnit alkoivat vilkastua vuosi sitten: ilmoitusten määrä kääntyi selvään nousuun syksyllä 2025, jonka jälkeen kasvu on kiihtynyt.

  • Tammi–syyskuussa 2026 datakeskus mainittiin Duunitorilla yli 3 400 työpaikkailmoituksessa. Vuotta aiemmin samalla jaksolla mainintoja kertyi noin 900. Ilmoitusten määrä kasvoi siis 277 prosenttia.

  • Tänä vuonna yhdeksässä kuukaudessa julkaistiin yli kaksi kertaa niin paljon datakeskusilmoituksia kuin koko vuonna 2025.

  • Tämän vuoden alkusyksystä datakeskustyöpaikkoja avautui ennätyksellisen paljon. Ilmoituksia julkaistiin syyskuussa lähes 800, kun viime vuoden syyskuussa luku oli noin 130 ja kaksi vuotta sitten noin 60.

  • Duunitori tarkasteli ilmoituksia, joissa on mainittu datakeskus suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

  • Avoimia työpaikkoja on enemmän kuin ilmoituksia, sillä yhdellä ilmoituksella voidaan hakea useita työntekijöitä.

”Mikään yksittäinen datakeskushanke ei selitä alkusyksyn kasvua. Ilmoituksia julkaisi syyskuussa 150 eri työnantajaa, joista 43 julkaisi ensimmäisen datakeskusilmoituksensa vasta silloin. Aiempaa useampi työnantaja hakee siis tekijöitä datakeskuksiin”, kertoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.

Työnantajissa on datakeskusyritysten lisäksi esimerkiksi alihankkijoiden, henkilöstöpalveluyritysten ja konsulttiyhtiöiden ilmoituksia, joissa datakeskus mainitaan työn kohteena.

”Pelkät datakeskusyritysten omat rekrytoinnit antavat aivan liian pienen kuvan datakeskusten tuomista työpaikoista.”

Datakeskusilmoituksia julkaisi kaikkiaan tänä vuonna yli 270 eri työnantajaa. 20:stä eniten datakeskusilmoituksia julkaisseesta työnantajasta kuusi on henkilöstöpalveluyrityksiä.

”Henkilöstöpalveluyritykset korostuvat datakeskusten rekrytoinneissa, koska kyseessä on usein projektiluontoinen työ ja esimerkiksi rakennusalalla on paljon vuokratyötä.”

Kuinka paljon datakeskukset vaikuttavat työmarkkinaan?

  • Duunitorilla julkaistiin tämän vuoden syyskuussa kaikkiaan noin 24 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli 2,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

  • Datakeskusilmoitukset muodostavat vain 3,2 prosenttia kaikista syyskuun ilmoituksista.

  • Ne selittävät kuitenkin syyskuun koko kasvun. Ilman datakeskusilmoitusten kasvua kaikkien työpaikkailmoitusten määrä ei olisi kasvanut lainkaan, vaan jäänyt hieman alle viime vuoden tason.

”Datakeskukset herättävät ymmärrettävästi monenlaisia reaktioita ja huolia esimerkiksi liittyen ympäristöön, sähkönkulutukseen ja investointien todelliseen suuruuteen. On tärkeää, että näistä teemoista käydään avointa julkista keskustelua”, Salonen sanoo.

”Samaan aikaan on selvää, että Suomi tarvitsee investointeja ja työpaikkoja. Vaikka suora vaikutus työllisyyteen ei olisi suuri tai pitkäkestoinen, datakeskukset auttavat Suomen taloutta nousuun.”

Rakennusala dominoi datakeskusten rekrytointeja

Rakennusalalla on julkaistu tänä vuonna noin 1 600 datakeskusilmoitusta, mikä kattaa lähes puolet kaikista tämän vuoden datakeskusilmoituksista. It-alan ilmoitukset ovat vasta kolmanneksi suurin ryhmä.

Näillä aloilla on julkaistu eniten datakeskusilmoituksia tänä vuonna (suluissa prosenttiosuus kaikista datakeskusilmoituksista):

  1. Rakennusala (46 %)

  2. Teollisuus ja teknologia (18 %)

  3. Tieto- ja tietoliikennetekniikka (8 %)

  4. Asiantuntijatyöt ja konsultointi (5 %)

  5. Asennus, huolto ja kunnossapito (2 %)

  6. Myynti- ja kaupan ala (2 %)

  7. Kuljetus, logistiikka ja liikenne (2 %)

  8. Hallinto ja yleiset toimistotyöt (1 %)

  9. Siivous, puhtaanapito ja jätehuolto (1 %)

  10. Taloushallinto ja pankkiala (1 %)

Kaikkiaan datakeskusilmoitukset jakaantuivat 21 toimialalle.

Kaikkien Duunitorilla julkaistujen rakennusalan ilmoitusten määrä kasvoi tammi–syyskuussa 9 prosenttia, mistä kaksi viidesosaa selittyy datakeskushankkeilla.

”Kaikkien rakennusalan ilmoitusten määrä ylipäätään on noussut vielä merkittävämmin viime kuukausina, mikä on helpottavaa alan pitkän ahdingon jälkeen. Datakeskusten rakentaminen on osaltaan tuonut piristystä alalle, vaikka se ei selitä koko alan kasvua. Kääntöpuolena nyt ei ole aina ihan helppoa löytää oikeita tekijöitä, kun alan ammattilaisia tarvitaan monessa datakeskushankkeessa yhtä aikaa”, Salonen kertoo.

”Datakeskusten rakentamisessa ja pyörittämisessä tarvitaan todella monenlaista työvoimaa. Ilmeisimpien rakennusalan, teollisuuden ja it-tehtävien lisäksi datakeskuksiin haetaan esimerkiksi siivoojia, kuljettajia, vartijoita ja varastotyöntekijöitä.”

Millaista osaamista datakeskuksissa tarvitaan?

Etenkin sähköalan osaamiselle on kova kysyntä datakeskuksissa ja niiden rakennushankkeissa.

Tämän vuoden datakeskusilmoitusten yleisimmät ammattinimikkeet

  1. Sähköasentaja

  2. Projektipäällikkö

  3. Sähköinsinööri

  4. Maanrakennustyöntekijä

  5. Kaivinkoneenkuljettaja

  6. Sähkösuunnittelija

  7. Insinööri

  8. Työnjohtaja

  9. Rakennustyöntekijä

  10. Teollisuussähköasentaja

”Vaikeaa on ollut löytää esimerkiksi LVI- ja ilmanvaihtoasentajia. Sähköasentajien rekrytoinneissa hankalaa on etenkin se, että heitä tarvitaan datakeskuksiin valtavia määriä. Myös esihenkilörooleihin on tyypillisesti selvästi vähemmän hakijoita kuin vaikkapa asentajan paikkoihin”, Salonen kertoo.

Tämän vuoden datakeskusilmoituksissa nousevia osaamisvaatimuksia

  • LVI ja talotekniikka

  • Pilvi- ja palvelinosaaminen

  • Sähkönjakelu, keskijännite, suurjännite ja UPS-järjestelmät

  • Sähköasennus ja sähkötekniikka

  • Automaatio

  • Jäähdytys ja kylmätekniikka

  • CAD- ja suunnitteluohjelmat

  • Tietoturva ja turvallisuusselvitys

  • Maanrakennus ja työkoneet

  • Hitsaus

Usein toistuvia pätevyysvaatimuksia ovat työturvallisuuskortti, ajokortti ja sähkötyöturvallisuus.

Tämän vuoden datakeskusilmoituksissa nousevia työelämätaitoja

  • Oma-aloitteisuus

  • Projektinhallinta

  • Tiimityötaidot

  • Ongelmanratkaisukyky

”Lisäksi datakeskusten kansainvälisyys näkyy vahvasti ilmoituksissa: Yli kolmasosa tämän vuoden ilmoituksista on englanninkielisiä. Vajaassa kolmanneksessa ilmoituksista kerrotaan, että työ edellyttää englannin kielen taitoa”, Salonen täydentää.

Missä on eniten datakeskustöitä?

Datakeskustöitä on tarjolla ympäri Suomea. Eniten datakeskusilmoituksia julkaistiin tänä vuonna näissä kunnissa:

  1. Helsinki

  2. Espoo

  3. Kouvola

  4. Vantaa

  5. Vaasa

  6. Hamina

  7. Tampere

  8. Vihti

  9. Oulu

  10. Lahti

Pääkaupunkiseudun datakeskustöissä painottuvat suunnittelu-, asiantuntija- ja johtotehtävät. Pääkaupunkiseudun ilmoitusten yleisin ammattinimike on projektipäällikkö.

Millaista palkkaa datakeskustöissä maksetaan?

Datakeskusten kuukausipalkkaisissa tehtävissä tienaa usein paremmin kuin suomalaiset keskimäärin:

  • Tämän vuoden kuukausipalkkaisissa tehtävissä ilmoitettujen palkkahaarukoiden alapään mediaani on 4 000 euroa ja yläpään 5 500 euroa.

  • Korkeimmillaan palkkahaitarin yläpää yltää jopa 11 000 euroon.

  • Tuntipalkkaisissa tehtävissä painottuvat suorittavat työt, joissa ansiot ovat selvästi matalampia. Niissä palkkahaarukoiden alapään mediaani on 15 euroa ja yläpään mediaani 19 euroa.

  • Palkka mainitaan reilussa 200 ilmoituksessa eli noin 6 prosentissa kaikista tämän vuoden datakeskusilmoituksista. Kuukausipalkka on yleisempi kuin tuntipalkka.

  • Lopullinen palkka voi olla eri kuin työpaikkailmoituksessa ilmoitettu.

  • Luvut eivät siis kerro kattavasti palkkatasosta.

”Ylipäätään edelleen on valitettavan harvinaista kertoa palkka tai palkkahaitari euroina työpaikkailmoituksessa – tämä ei siis koske vain datakeskusten tehtäviä”, Salonen kommentoi.

Kaipaatko lisätietoa?

Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Kuva: Duunitori / Fredrik Bäckman
Lataa
Kuvituskuva rekrytoinnista
Kuvituskuva rekrytoinnista
Kuva: Duunitori / Niko Raappana
Lataa
Kuvituskuva työnhausta
Kuvituskuva työnhausta
Kuva: Duunitori / Niko Raappana
Lataa
Datakeskuksiin rekrytoidaan nyt aktiivisesti, ja kysyntää on monenlaisille ammattilaisille.
Datakeskuksiin rekrytoidaan nyt aktiivisesti, ja kysyntää on monenlaisille ammattilaisille.
Kuva: Duunitori / Niko Raappana
Lataa

Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2025 Duunitorilla vierailtiin yli 70 miljoonaa kertaa. Vuonna 2009 perustettu yritys kokoaa avoimet työpaikkailmoitukset ja ohjaa ne alustansa lisäksi sadoille ylläpitämilleen sosiaalisen median sivuille. Duunitorin sosiaalisen median kanavia seuraa Suomessa lähes miljoona ihmistä. Duunitorin työelämämedia julkaisee uutisia, vinkkejä ja tarinoita työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajille Duunitori tarjoaa rekrytointimarkkinoinnin ja työnantajakuvan kehittämisen palveluita. Vuonna 2019 Duunitori laajeni Ruotsiin ja perusti Jobbland-työnhakupalvelun. Vuonna 2023 Duunitori rantautui Norjaan ja osti paikallisen Jobbsafari-työnhakupalvelun. Vuonna 2024 Duunitori jatkoi kasvuaan Ruotsissa ostamalla Keeparo-työnantajabränditoimiston, Allalöner-palkkatietopalvelun ja Jobbsafari-työnhakupalvelun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye