Ihmisen tekemää

Ajattelun alustaa perustamassa yli 50 tunnettua suomalaista

15.10.2026 09:26:15 EEST | Ihmisen tekemää | Tiedote

Jaa

Perttu Pölönen, Matti Vanhanen, Anna Kontula, Mona Moisala ja kymmenet muut tieteen, kulttuurin ja yhteiskunnan vaikuttajat ovat mukana luomassa paikkaa ihmisen äänelle ja keskustelulle. Museokortin mekanismi yhdistetään journalistiseen vastuuseen. Ajattelun alustan perustamiskampanja on nyt käynnistymässä, ja ihmiset kutsutaan mukaan.

Ajattelun alustan perustamiskampanja käynnistyy. Kutsumme ihmiset mukaan.
Ajattelun alustan perustamiskampanja käynnistyy. Kutsumme ihmiset mukaan.

Tekoälymurros täyttää arkeamme sisältötulvalla. Tarve kohdata oikeiden ihmisten ajatuksia, kokemuksia ja näkökulmia on jo noussut uudella tavalla merkitykselliseksi. 

Ajattelun alusta perustetaan, koska ihmisen äänelle tarvitaan reilu, rauhallinen paikka. Samalla tekijät tarvitsevat toimeentuloaan turvaavaa ansaintalogiikkaa.

Valmisteilla oleva palvelu kokoaa kiinnostavien ihmisten sisältöjä luettavaksi, kuunneltavaksi, katsottavaksi ja keskusteltavaksi yhden tilauksen alle. 

Alustaa ovat mukana kehittämässä, tekemässä ja tukemassa myös mm. Arno Kotro, Teemu Roos, Minna Lindgren, Katja Ståhl ja Janne Saarikivi. Kokonaisuus elää ja kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa perustajien kanssa.

Mallissa tilaaja vaikuttaa maksunsa kohdentumiseen itselleen merkityksellisille tekijöille ja teemoille. Valinnoillaan hän auttaa tuottamaan työtä, jota haluaa lisää. Vakiintuneessa toiminnassa enemmistö tuloista ohjataan aina suoraan tekijöille.

Museokortin ajatus uuteen käyttöön

– Meidän ei tarvitse seurata sivusta, millaiseksi maailma muuttuu. Voimme vaikkapa rakentaa paikan, jossa kohtaamme tekoälyn sijaan toisiamme ja maksaa ihmisille työstä, jota pidämme tärkeänä. Tähän kutsumme kaikki mukaan, sanoo Ihmisen tekemää -hankkeen käynnistäjä Seppo Honkanen.

Honkanen oli perustamassa Museokorttia ja johti sitä kahdeksan vuotta. Palvelu kasvoi satojen tuhansien käyttäjien kokonaisuudeksi. Museokortin kautta suomalaisille museoille on sen toiminnan aikana tuloutettu jo yli 100 miljoonaa euroa.

– Onnistuimme luomaan tuotteen, joka toi uusia kävijöitä ja uutta rahaa koko toimialalle. Nyt kokeillaan vastaavaa ajatusta ajattelun ja luovan työn hyväksi. 

– Ensin leivotaan yhteinen kakku ja sitten se jaetaan, Honkanen kuvailee.

Tekijöiden omat äänet yhdistettynä journalistiseen vastuuseen  

Tekijöillä on vahvat äänensä. Pieni vakituinen ydintoimitus valitsee tekijäverkoston, sparraa tekijöitä, editoi sisältöjä ja tekee lopulliset julkaisupäätökset. Rakenne pidetään huomattavan kevyenä, jotta mahdollisimman suuri osa tuloista voidaan käyttää sisältöihin.

Ajattelun alusta sitoutuu JSN:n Journalistin ohjeisiin ja toimii päätoimittajavastuulla. Tilaajat vaikuttavat siihen, keiden työtä ja mitä teemoja rahoitetaan. 

Ensimmäiset nimet on nyt julkistettu. Seuraavaksi kerrotaan tulevista sisällöistä, uusista nimistä ja tekijöiden yhteistyöstä.

Kun ihmiset tahtovat, 100 % kotimainen alusta toteutuu

Ajattelun alusta on täysin kotimainen hanke, jota rakennetaan ilman kaupallista sijoittajarahaa tai mediakonsernin markkinointikoneistoa. Onnistumisen voivat mahdollistaa asiaa tärkeänä pitävien ihmisten työ ja taloudellinen panos. 

Ajattelun alusta käynnistyy helmikuussa 2027. Perustamissivulla voi tutustua mukanaolijoihin, ehdottaa aiheita ja liittyä mukaan. 

Kun peruskonsepti on todistettu toimivaksi, kehityspolku jatkuu Kulttuurin alustaan myöhemmin vuonna 2027. Tavoitteena on tuoda yleisöä uudella tavalla taiteen ja kulttuuriprojektien äärelle sekä maksaa tekijöiden työstä.

Tutustu:  ihmisentekemaa.fi/ajattelunalusta

Ihmisen tekemää on yhteiskunnallinen hanke, joka edistää ihmisen ajattelun, luovuuden ja työn arvostusta tekoälymurroksen muuttaessa maailmaa. Hanke kokoaa yhteen tieteen, kulttuurin, teknologian ja yhteiskunnan toimijoita sekä kehittää keinoja tunnistaa, valita ja tukea ihmisen tekemää. Ajattelun alustan rinnalla hankkeessa valmistellaan Ihmisen tekemä -tunnistetta ja tarkastellaan tekoälyn vaikutuksia monitieteisessä tutkijaryhmässä. Hankkeen käynnistämisen on mahdollistanut Alfred Kordelinin säätiön tuki.

Tutustu Ajattelun alustaan

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Ajattelun alusta
Ajattelun alusta
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ihmisen tekemää

Ihmisen tekemälle syntyy tunniste – suunnittelijana palkittu Juuso Koponen3.9.2026 11:39:00 EEST | Tiedote

Kun tekoäly tuottaa yhä suuremman osan sisällöistä, taustalla oleva ihminen nousee uudella tavalla merkitykselliseksi. Ihmisen tekemä -tunnisteen tavoitteena on tehdä ihmisen roolia näkyväksi ja tarjota mahdollisuus tunnistaa, valita ja tukea tekijyyttä tietoisesti. Palkitun visualistin Juuso Koposen suunnitteleman Ihmisen tekemä -tunnisteen tarvetta, kriteerejä ja käyttötapoja ryhdytään nyt arvioimaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa.

Kymmenet suomalaisvaikuttajat käynnistämässä Ihmisen tekemää -hanketta — mitä ihmiselle jää tekoälyn aikakaudella?11.5.2026 13:00:23 EEST | Tiedote

Kun synteettinen sisältö vyöryy arkeemme, ihmisen tekemä nousee aivan uudella tavalla merkitykselliseksi. Ihmisen tekemää -hanke kokoaa teknologian, tieteen, kulttuurin, median ja yhteiskunnan vaikuttajia kysymään, mitä ihmisen ajattelu, kokemus ja tekijyys meille merkitsevät. Entä kuinka voimme puolustaa ihmisen tekemää tekoälyn aikakaudella?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye