Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Liikenneturvallisuus koetaan Pohjois-Pohjanmaalla hyväksi, mutta turvalaitteiden käytössä on parannettavaa

15.10.2026 10:07:43 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Yli 1800 vastaajaa kertoi näkemyksensä liikkumisesta ja liikenneturvallisuudesta yhdeksässä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa. Liikenneturvallisuus koetaan alueella melko hyväksi, mutta kysely nosti esiin myös kehittämiskohteita. Erityisesti turvavyön, kypärän ja pyöränvalojen käytössä on parannettavaa.

Pyöräilijöitä ja jalankulkijoita näkyy liikennepeilistä aurinkoisella tiellä.
Lähes puolet viisaan liikkumisen suunnitelmaan liittyvään kyselyyn vastanneista arvioi pyöräilynsä lisääntyvän tulevaisuudessa ja noin kaksi viidestä uskoo kävelevänsä nykyistä enemmän.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen sekä Alavieskan, Haapajärven, Kalajoen, Oulaisten, Pyhäjoen, Raahen, Sievin, Siikajoen ja Ylivieskan yhteiseen viisaan liikkumisen suunnitelmaan liittyvä kysely keräsi yli 1800 vastausta.

Kyselyn mukaan arjen matkat kuljetaan alueella useimmiten autolla, mutta myös pyöräily ja kävely ovat tärkeitä kulkutapoja. Lähes puolet vastaajista arvioi pyöräilynsä lisääntyvän tulevaisuudessa ja noin kaksi viidestä uskoo kävelevänsä nykyistä enemmän. Merkittävimmiksi syiksi kävelyyn ja pyöräilyyn nousivat ulkoilu ja virkistys sekä niiden kätevyys paikasta toiseen liikuttaessa.

Liikenneturvallisuus koetaan alueella melko hyväksi. Suurimmiksi liikenteen riskeiksi vastaajat tunnistivat ylinopeudet ja puhelimen käytön ajon aikana.

Turvalaitteiden käytössä kysely nosti esiin huolestuttavan yksityiskohdan, jonka mukaan vain 67 % vastaajista käyttää turvavyötä aina ajon aikana. Myös kypärän ja pyöränvalojen käytössä tunnistettiin parannettavaa.

Liikenneturvallisuustoimenpiteiden ja pyöräliikenteen pääverkon suunnittelu etenee ennakoidusti

Liikkumis- ja liikenneturvallisuuskyselyn lisäksi hankkeessa on tehty kesän ja alkusyksyn aikana maastokäyntejä sekä käynnistetty liikenneturvallisuustoimenpiteiden ja pyöräliikenteen pääverkon suunnittelu. 

Pyöräliikenteen pääverkon määrittely ohjaa tulevaisuudessa maankäytön suunnittelua sekä jalankulun ja pyöräliikenteen väylien investointeja. Se edistää myös jalankulkua ja liikenneturvallisuutta esimerkiksi auttamalla kohdistamaan kunnossapitoa.

Hanke valmistuu helmikuussa 2027, jolloin sen tulokset ja loppuraportti julkaistaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Karri Hakala, karri.hakala@elinvoimakeskus.fi
Soile Purola, soile.purola@elinvoimakeskus.fi

Ramboll Finland Oy
Kirsi Översti, kirsi.oversti@ramboll.fi

Kuvat

Pyöräilijöitä ja jalankulkijoita näkyy liikennepeilistä aurinkoisella tiellä.
Lähes puolet viisaan liikkumisen suunnitelmaan liittyvään kyselyyn vastanneista arvioi pyöräilynsä lisääntyvän tulevaisuudessa ja noin kaksi viidestä uskoo kävelevänsä nykyistä enemmän.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys edelleen vuoden takaista korkeampi22.9.2026 08:04:28 EEST | Tiedote

Elokuussa työttömyys kasvoi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella vuoden takaisesta. Kainuun työttömyys nousi viime vuodesta 12 % ja Pohjois-Pohjanmaan 5 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys ovat viime vuotta korkeammalla. Työvoiman kysyntä laski viime vuodesta. Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye